Yhteistyössä New Saunan kanssa. Olen aina pyrkinyt ymmärtämään, ja jopa puolustanut Sääntö-Suomen tarpeellisuutta, mutta nyt meni hermo. Uusi saunarakennus vaatii lähes aina rakennusluvan. Se on ok. Luvan myöntämisen edellytyksenä tontilla pitää olla riittävästi rakennusoikeutta jäljellä ja rakennuksen täytyy sopia paikalliseen asemakaavaan. Tämä vielä ihan ymmärrettävää. Monella paikkakunnalla on käytössä Lupapiste.fi-palvelu, jonka kautta täytetään ja lähetetään tarvittavat dokumentit. Kunnan tai kaupungin rakennusvirasto neuvoo ja teoriassa kaikki voisi hoitua näppärästi – mutta ei hoitunut. 

Soitin Mänttä-Vilppulan rakennusvalvontaan ja kerroin, että haluan tehdä mökilleni yhden kappaletta pihasaunoja. Tiedustelin reippaasti, että mitä tarvitsee tehdä, saadakseni prosessin käytiin? Minulle kerrottiin laveasti, että ensinnäkin tarvitsen projektille pääsuunnittelijan. Sain jonkun asiantuntijan nimen, sähköpostin ja päivämäärän mihin asti hän oli lomalla. Sitten sain hänen lomittajan nimen, sähköpostin sekä tiedon, milloin hän jää lomalle. Sitten kerrottiin, että olennaista ihan alkuun on, että jokin asemakaavaa ymmärtävä taho katsoo, miten sauna mahtuu tontille vai mahtuuko lainkaan. Tätä varten tarvitsisin vastaavan työjohtajan, mielellään jonkun paikallisen, joka tuntee kunnan käytännöt. He eivät kuitenkaan voisi antaa suosituksia. 

Tiedän, että osaan olla ärsyttävä. Ärsytän välillä itsekin itseäni, kun tämä vaihde menee päälle.

Rakennuslupajärjestelmämme selvisi pian varsin byrokraattiseksi ja lupaprosessi moninaisine viranomaisvaatimuksineen ja piirrostarpeineen aivan kestämättömäksi kärsivällisyydelleni. Piti laatia rakennushankeilmoitus, rakennesuunnitelma, hallintaoikeusselvitys, kiinteistörekisteriote, karttaote, asemapiirros, pääpiirrustukset; pohjapiirros ja julkisivupiirrokset sekä selvitys naapureiden kuulemisesta. Oli rakennustarkastajaa, rakennusvalvojaa, pääsuunnittelijaa ja vastaavaa työnohjaajaa, joita kaikkia tarvittiin omiin vastuuhommiinsa. Vaatimusviidakko itselle tuntemattomalla termistöllä oli melkoinen tiiliseinä, mikä tuntui hetken jo mahdottomalta ylittää. 

Turhauduin. Miten tämä on voitu tehdä näin vaikeaksi? Minulle lueteltiin mitä kaikkea tarvitsen kuin ongelmalistaa, mutta ei ohjeistettu selkeästi mistä mitäkin saisin ja missä järjestyksessä olisi viisain edetä. Ja sitten lopulta minulta tiedusteltiin, olisiko minulla ketään lähipiiristä, joka voisi ehkä toimia projektin koordinoijana. Olin ihan, että häh, ketä jotain? Ai jotain miestäkö?

Nytkö siis printtaisin kartan ja alkaisin ihan muina arkkitehteinä piirtää saunaa paikalleen ja sitten kutsuisin sitä pokalla asemakaavapiirrokseksi?

Ei voi olla totta. Olin saattanut kyllä kuulostaa hieman hysteeriseltä, mutta tuollainen kysymys oli silti aivan tarpeeton. Provosoiduin vanhasta tottumuksesta ja totesin napakasti, että no kuule ei ole ei. Vaikka siis mieshän toki oli, mutta mitä se nyt tähän liittyy? Ai automaattisestiko saunaa tilaavalta naiselta pitäisi löytyä mies hommaa koordinoimaan? Savu nousi jo korvistani ja feministi sisälläni aktivoitui, vaikka en puhdasrotuinen feministi olekaan. Feminismissä minua häiritsee juuri se aggressiivisuus, mikä nyt kyti sisälläni. En ymmärrä mistä se tulee? Uskon enemminkin sellaiseen tasa-arvoon, missä nainen saa olla nainen ja silti tasa-arvoisen kohtelun arvoinen ilman, että tarvitsee hampaat irvessä heilua akkuporakoneen kanssa ja vaihtaa itse renkaat autoon ylpeänä sormet rasvassa. Saati sitten osata vääntää sujuvasti rakennusvirastoslangia! Kyllä yhdet pakettisaunan rakennusluvat nyt täytyy hoitua ilman miestäkin. 

En nähnyt mitään syytä yrittää alkaa tekemään hänestä väkisin vastaavaa työnjohtajaa tälle projektille vain siksi että hän on mies.

Mieheni on vakuutusasiamies, kolmen lapsen kiireinen isä ja töissä 120 kilometrin päässä mökkitontilta. En nähnyt mitään syytä yrittää alkaa tekemään hänestä väkisin vastaavaa työnjohtajaa tälle projektille vain siksi, että hän on mies. Voisin sitä paitsi teoriassa olla ihan hyvin tässä projektissa yksin. Olen ollut isommissakin projekteissa yksin. Työtä en siis pelkää, mutta epämääräinen viestintä saa minut raivon partaalle. Sanokaa nyt vain mitä minun pitää tehdä niin teen sen kyllä! Aargh! 

Minut ohjattiin nettiin osoitteeseen Kansalaisen karttapaikka.fi. Kirjauduin sisään ja mietin, mitä kyseisessä karttapaikassa pitäisi tehdä? Löysin kiinteistötunnuksella tonttimme ja ymmärsin, että palvelusta voisi ostaa karttatulosteen. Nytkö siis printtaisin kartan ja alkaisin ihan muina arkkitehteinä piirtää saunaa paikalleen ja sitten kutsuisin sitä pokalla asemakaavapiirrokseksi? Tämä ei itse asiassa koskaan selvinnyt, enkä tiedä vieläkään, mitä minun siellä karttapaikassa olisi pitänyt tehdä. Rakastan tosin karttoja ja niitä oli kiehtova selailla. Voisin itse asiassa tilata sieltä kartan ihan vain kehystettäväksi mökkisaunan seinälle. Kaikki näyttää ylhäältäpäin niin erilaiselta. Mökkijärvemmekin oli aivan eri muotoinen, kuin millaiseksi olin aina sen kuvitellut. 

Pihasauna-projekti ei kuitenkaan edennyt juurikaan sillä, että sain uuden taulun. En ymmärtänyt vieläkään mitä tulisi tehdä ensimmäiseksi? Hakea lupia vai etsiä projektille työnjohtaja? Vai oliko se niin, että ihan ensimmäiseksi piti olla nimettynä pääsuunnittelija? Ja mikä ero sitä paitsi on työnjohtajalla ja pääsuunnittelijalla? Toimittajana takerrun titteleihin ja termistöön pahentaen vain tilannetta. Minullehan ei enää tässä vaiheessa riitä, että joku sanoo hoitavansa jotakin, vaan haluan tietää minkä tittelin alla kyseinen toimenpide suoritetaan. Tiedän, että osaan olla ärsyttävä. Ärsytän välillä itsekin itseäni, kun tämä vaihde menee päälle. Jos kerran pädetään, niin pädetään sitten. 

Soitin taas rakennusvirastoon, vaikka pelkäsinkin, että he olisivat jo estäneet numeroni. Päädyimme tilanteeseen, jossa kärsivällinen rakennustarkastaja Mika Niinilampi ystävällisesti väänsi minulle rautalangasta titteleiden eroja. Pääsuunnittelija onkin oikeammin rakennesuunnittelija, eli se joka on rakennuksen suunnitellut. Minun tapauksessani se paikka, josta rakennuksen tilaan eli New Sauna -toimittaja. Rakennustarkastaja on viranomainen, joka valvoo, että hankkeelle haetaan luvat ja että työ tehdään suunnitelmien mukaan. Rakennusvalvoja ja vastaava työnohjaaja ovat sama asia eri nimikkeillä, eli tämä henkilö valvoo puolestani hanketta niin, että se etenee niin kuin olemme suunnitelleet. Eli hän on projektin pääkoordinaattori. Eli etsimäni pääsuunnittelija olikin oikeammin rakennesuunnittelija, eli saunafirma, jolla oli rakennesuunnitelmat jo tehtyinä. Stressasin siis aivan turhaan, mistä saisin pihasauna-projektille ammattimaisen ja luotettavan suunnittelijan. Minullahan oli ollut sellainen jo koko ajan! Voi hyvää päivää. Ostaessa valmiin pihasauna-paketin, kaikkihan onkin jo suunniteltu valmiiksi. Kaikki oli tehty niin helpoksi, että sitä oli jopa rakennusviraston vaikea käsittää. Haasteena heille tosin saattoi olla myös epäselvä viestintäni. Titteliviidakko harhautti ja aiheutti aivan turhaan harmaita hiuksia päähäni, jota en hiusväriallergian vuoksi saa edes värjätä.

Maisema saunan ikkunasta

Pahoittelin satoja kysymyksiäni ja selitin, että koska olen myös bloggaamassa projektista, niin osatakseni myös neuvoa muita, haluan ymmärtää, miten tämä prosessi etenee. Mainittuani blogin koin, että asiat alkoivat sujumaan eri tavalla. En tiedä oliko se sattumaa, mutta yhtäkkiä sain yhden ainoan henkilön nimen, joka hoitaisi minulle kaiken valmiiksi rakennuslupia myöden. Siis kaiken. Tämä henkilö olisi projektin valvoja ja vastaava työnjohtaja. Ja näin todella tapahtui. Tämän jälkeen kaikki hoitui helposti. Jopa niin tehokkaasti, että koin jääväni hieman ulkopuolelle. En ole täyttänyt ainuttakaan lomaketta tai piirtänyt itse piirustuksen piirustusta. 

Tässä kohtaa korostui myös vastuullisen saunatoimittajan apu. Kun rakennusviranomaisille selvisi, että saunatoimittajallani oli olemassa selkeät suunnitelmat ja piirrokset, minulle todettiin, että tämähän on jo melkein valmis homma. Hyväksyttyämme tilausvahvistuksen New Sauna laittoi rakennuslupakuvat piirtoon heidän rakennussuunnittelijalleen. Saimme New Saunalta myös perustusten mittapiirroksen, johon on merkitty lauteiden alla olevan vesikourun jäteveden poistokohta, josta jätevedet imeytetään. Toimitin nämä työnjohtajallemme, joka oli ottanut vastuulleen myös rakennuslupien hakemisen puolestamme. 

Yhtäkkiä puuttuikin enää vain asemapiirros. Se, mitä ja kuinka paljon tontille saa rakentaa, riippuu tosiaan asemakaavasta. Meillä oli onneksi vielä hyvin rakennusoikeutta tontilla jäljellä. Tapasimme syksyisellä mökkitontilla vastaavan työnjohtajamme kanssa, jota minun olisi tehnyt mieli halata ja hypyttää ympyrää. Hillitsin itseni koronan velvoittamana. Teimme niin sanotun sijaintikatselmuksen eli mittailimme saunan paikkaa. Vanha sauna sijaitsee vain kahdeksan metriä rannasta. Oli selvää, että sen paikalle ei uutta saunaa saa enää tehdä.

Mökkimme kaava-alueella pihasaunan rantaetäisyysvaatimus on 20 metriä, mutta etäisyyttä voidaan lyhentää, jos sauna on pienempi kuin 25 neliötä. Huh. Eli saimme luvan sijoittaa saunan 15 metriä rannasta. Terassi saa kuitenkin yltää lähemmäksi rantaa ja sen ajattelimmekin venyttää vanhan saunan perustusten päälle. Vanhan saunan pohjaa voidaan sijainniltaan hyödyntää itse asiassa aivan täydellisesti myös mahdollisen paljun pohjana. (Paljusta en uskalla haaveilla vielä ensi kesälle, mutta sitä seuraavalle jo kyllä. Suosituksia otetaan vastaan eri paljumalleista?) Pari isoa koivua joudutaan uuden saunan tieltä kaatamaan, mutta saadaanpahan niistä sitten saunapuita. Näin ollen myös aurinko pääsee paistamaan ilta-aurinko mökkitontille aiempaa esteettömämmin jo päivällä. 

Vastaaja työnjohtajamme ja mieheni Jari uuden pihasaunan paikkaa näyttämässä!

Jos vanha sauna jäisi tontille, niin sen käyttötarkoitus pitäisi muuttaa. Tai savusauna ja tavallinen sauna saisi olla, mutta samalla tontilla ei saa olla kahta tavallista puusaunan tulisijaa. Olemme päätymässä vanhan saunan purkamiseen, tai ainakin siirtämiseen, niin saamme maiseman aukeamaan uudesta saunasta täysin esteettä. Toki yksi vaihtoehto olisi muuttaa vanhan saunan käyttötarkoitus esimerkiksi kesäkeittiöksi ja siirtää se toisaalle tontille. Käyttötarkoituksen muutos kuitenkin maksaa taas omat lupamaksunsa eikä siirtäminenkään uusine perustuksineen ilmaista ole. Hirret ovat kuitenkin hyvässä kunnossa, joten siten toisaalta sääli vanhaa saunaa purkaakaan. Vaikeaa. 

Perustukset voidaan tehdä maaperästä riippuen joko maaruuvi- tai pilariharkkoperustuksina. Joka tapauksessa on tärkeää, että saunan alapohja on hyvin tuulettuva ja saunan ja maan väliin jää minimissään 30 cm:n maavara. Työnjohtajamme suositti pilariharkkoperustuksia, mutta keskustelee tästä vielä urakoitsijan kanssa. Päätimme tehdä perustukset vasta keväällä, niin ei tarvitse huolehtia niiden suojaamisesta talven ajaksi. Perustusten hinnat tuntuvat vaihtelevan paljon ja siksi kannattaakin kysyä useammalta urakoitsijalta tarjouksia. Työnjohtajamme hoitaa meille tämänkin kilpailutuksen paikallistuntemuksellaan. Hän on ihana. 

Saatuamme saunan paikan mitoitettua työnjohtajamme piirsi lupahakemukseen tarvittavan asemapiirroksen ja teki puolestamme lupahakemuksen Lupapiste-palveluun. Kävimme sitten vain allekirjoittamassa sähköisen hakemuksen pankkitunnuksilla. Nyt alkoi olla näppärää. 

Asemapiirros

Hakemus jätettiin pyynnöllä naapurien kuulemisesta kunnan toimesta. Tämä on joku ihmeellinen maakaaren muinaisjäänne. Naapurit kuullaan kaikissa rakennusluvan alaisissa toimissa, ellei rajat ole oikein kaukana, vaikkei heidän mielipiteellään juuri merkitystä ole, kun kyse on kaavan mukaisesta rakentamisesta. Kyse on lopulta vain tiedottamisesta. Jos vaatimukset täyttyvät, luvan saa parhaimmillaan noin kuukaudessa, joskus siihen voi mennä jopa puoli vuottakin riippuen myös rakennusviraston ruuhkista. Meille luvat heltisivät noin kuukaudessa. 

Pihasaunamme rakennusluvat ovat siis todellakin nyt hyväksytty! Monelle ne lienevät enimmäkseen muodollisuus, mutta minun tuurillani odotin, että ihan varmaan niissä on jokin ongelma. Että juuri meidän tontillamme on varmasti jokin 60-luvulta peräisin oleva poikkeussäännös, jonka mukaan pihasaunaa ei saa uusia lainkaan, tai että ainakaan se ei saa näyttää modernilta. Rakennuslupien hyväksyminen tässä elämäntilanteessa tuntuu vähintäänkin lottovoitolta. Ihanaa, että joku asia onnistuu ja joku viranomaistaho sentäs suhtautuu minuun suopeasti! Rakennuslupamaksu oli tapauksessamme 559,50 euroa. En ole varmaan ikinä maksanut mitään laskua niin iloisena! Loppupeleissä koen saaneeni erittäin hyvää ja joustavaa palvelua, mutta alkuun malttia kannattaa kyllä näihin lupahommiin varata. Asiat kuitenkin yleensä aina lopulta selviävät, kunhan kysyy riittävästi kysymyksiä.

Helsingin Sanomien haastatteleman Harvian mukaan korona-aika on lisännyt pihasaunojen kysyntää. Saunoja ulkoistetaan asuinrakennusten kotipihoille ja jopa kerrostalojen pihoille rakennetaan yhteisiä pihasaunoja. Nyt on menossa trendi, jossa saunomisen laatuun halutaan panostaa. Erillisessä saunarakennuksessa tilat voi suunnitella puhtaasti laadukkaiden löylyjen ehdoilla. 

Havannekuva meille tulevasta pihasaunasta
Maisema uuden saunan terassilta ja mahdollisesti joskus myös paljusta!
Tässä näyte minun piirtäjän taidoistani! Tämä on vanha kuva. Siellä vielä edesmennyt mieheni Akikin auringonlaskua ihailemassa lasten kanssa.
Täydellisiä auringonlaskuja täydellisestä pihasaunasta
Malja unelmille!

Panostan koko elämänlaatuun panostamalla pihasaunaan. Olen kyllä maailman onnellisin ja onnekkain kaikesta huolimatta. Vaikka huomenna käräjäoikeuden päätös voi langettaa niskaani sadantuhannen euron velat, niin mökin uutta pihasaunaa ei voi minulta viedä edes ulosotto. Pihasauna symboloi uskallusta yhä unelmoida ja uuden ajanjakson alkua – edes jonkinlaista hallintaa hallitsemattomassa elämässäni. Minun ääretön onneni mahtuu täydellisesti kuuteentoista täydelliseen pihasaunaneliöön. Tämä pihasauna on selviämiseni symboli. Vaikka rinnakkaistodellisuuteni hometalo-taisto veisi tuhkatkin pesästä, niin pihasauna nousee tuhkasta kuin Feeniks-lintu. Ensi juhannuksena saunomme joka tapauksessa uudessa pihasaunassa! Voi mökkielämän kevät mikä mieletön voima-ajatus!

Täydellisiä saunoja tekee New Sauna