Tämä saattaa hyvinkin olla Hometalokategorian viimeinen blogiteksti.

Ensinnäkin, hyvää Kansainvälistä sananvapauden päivää vaan kaikille!

Tuomiopäivä tuli ja meni, taas, eikä elämä pysähtynyt tähänkään. Jyväskylässä tosin repesi messuhallin lattia. 

24.4.2024 ja Nuori2024-päivät. Olin suunnitellut ottavani vapaapäivän tälle päivälle, mutta peruin sen, sillä työreisussa Tampereella tiesin olevani tutussa ja turvallisessa yhteisössä ottamassa tuomiota vastaan. Oli lohdullista kuulla kollegoiden kakkukahvivitsit, kelvata kaikkine katastrofeineen ja kohdata ahdistava asia karnevalisoiden. Ei aina paras tapa sekään, mutta parempi kuin moni muu, kuten itsensä satuttaminen.

Yritin selittää tuomarille, että A.Torikka on kuollut eikä teoreettinen turpaan veto tuonpuoleisessa voi mitenkään olla sekin minun vastuullani.

Kymmentä vaille kolme kiipeän Tampere-talon kolmanteen kerrokseen. Beetasalpaajat ovat laskeneet sykettä ja hengästyn portaissa. Aurinko paistaa Sorsapuistoon. Vuonna 2003 vietin polttareitani tuossa samaisessa puistossa. Aki oli omissa polttareissaan bongailemassa lintuja. Vain muutama kuukausi häittemme jälkeen vuonna 2003 allekirjoitin kohtalokkaan kauppakirjan, josta tämä koko matka sai alkunsa. Ympyrä sulkeutuu Sorsapuistoon.

Tasan kolmelta tuomio kilahtaa asianajajani Martina Kronströmin sähköpostiin ja 15:03 puhelimeni soi. Kuulen heti hänen äänestään huonot uutiset. Tuomiot molemmista syytteistä. Ensimmäinen ajatus on ”Just”. Olen kokenut tämän torjunnan hetken nyt kolme kertaa ja siihen alkaa turtua. Sanat tavoittavat nopeasti tajunnan, painaen orastaneen toivon taakse. Jouduin vastuuseen toisten termeistä, joille annoin alustan ja yleisön. Perus. Mitäpä sitä muutakaan. Ei mitään uutta katastrofirintamalta.

Olin suunnitellut valmiiksi postaukset voitolle ja tappiolle, koska seuraajani odottaisivat saada tietää heti miten kävi. Halusin myös ehtiä ennen klikkiotsikoita. Voittopostauksessani olisi lukenut Queenin lyriikoista:

”I’ve paid my dues, Time after time, I’ve done my sentence, But committed no crime, And bad mistakes, I’ve made a few, I’ve had my share of sand, Kicked in my face, But I’ve come through, And we mean to go on and on and on and on, We are the champions, my friends, And we’ll keep on fighting till the end.”

No nyt ei postata tätä. Asianomistaja voisi postata tuon ja varastaa ideani kuin suomalaiset Den glider Inin aikoinaan.

Tappion lyriikat ovat: ”Another hero, another mindless crime, Does anybody want to take it anymore? The show must go on, Inside my heart is breaking, My makeup may be flaking, But my smile, still, stays on.”

Osuva tämäkin. Ja Queen, koska tuomiohuomio kannattaa hyödyntää seuraavan kirjani promoamiseen. Pakko todeta, että ilman Asianomistajaa ei olisi blogin suosiota, ei olisi olemassa ensimmäistä kirjaa eikä toista tekeillä. Kaikki koetut katastrofit ovat antaneet jotakin sellaista, mitä ei voi rahalla saada. En saa antaa itseni katkeroitua.

Se, että naisen kehoon kajotaan ei ole lähellekään saman arvoista kuin se, että valkoinen mies loukkaantuu kritiikistä, joka kumpuaa hänen omista valinnoistaan?

Kuuntelen kuinka Martina kaivaa tuomiosta tärkeimmät. Sakkorangaistus 2700 euroa vuoden 2022 tulojeni mukaan. Jäin tuona vuonna työttömäksi, joten päivasakkosumma voisi olla pahempikin. Jostain on kaivettava joku hyvä puoli. Kärsimyskorvauksia yhteensä 11 000 euroa, eli 4000 euroa vähemmän mitä Asianomistaja pyysi. Pieni torjuntavoitto sentään sekin, mutta silti mitä hittoa!?? Miksi raiskauksista ei tuomita vastaavia kipu/kärsimyskorvauksia kuin mitä joudun maksamaan miehelle hänen loukkaantumisestaan? Se, että naisen kehoon kajotaan ei ole lähellekään saman arvoista kuin se, että valkoinen mies loukkaantuu kritiikistä, joka kumpuaa hänen omista valinnoistaan? 11 tuhannen kärsimyskorvaus ei perustu mihinkään konkreettiseen. Asianomistaja ei esittänyt kärsineensä tulonmenetystä esimerkiksi sairausloman vuoksi tai esittänyt mitään muutakaan näyttöä. Jos asia jää epävarmaksi, niin eikö asia pitäisi tuomita aina syytetyn eduksi?

Asianajajani mukaan tämä on olennainen virhe tuomiossa. Näytönarviointi rikosasiassa meni todella pieleen.

Älyttömyydet jatkuvat. Asianomistaja myönsi oikeudessa tykkäilleensä postauksistani, jotka koskivat meitä ja riitaamme. Tuomion mukaan Asianomistajan tykkäykset eivät kuitenkaan merkinneet postausten sisällön hyväksyntää, mutta minun tykkäykseni seuraajieni kommenteista merkitsivät. Miksi?

Ja miksi rikoksen tekoaikaa ei oltu oikaistu tuomioon, vaikka se oli selvästi ja todistettavasti virheellinen? Käräjäoikeus katsoi rikoksen alkaneen 20.2.2020, vaikka en ole tuolloin julkaissut mitään Asianomistajaan liittyvää ja vaikka syyttäjäkin muutti tekoaikaa loppulausunnossaan, joten tämä on selvä virhe.Tuolloin koko blogiani ei edes ollut olemassa. Tarkistin Instagramin stoorini arkiston, siellä ei ole mitään. Asianomistajasta oli tuolloin vain alkanut tuntua siltä, että hän on loukkaantunut ja se meni läpi. Siis, vaikka tämä on rikosasia. Rikoksesta EI pitäisi voida tuomita ilman näyttöä. Asianajajani mukaan tämä on olennainen virhe tuomiossa. Näytönarviointi rikosasiassa meni todella pieleen. Mitä luulette, jos minä tekisin nyt kuusi vuotta takautuvasti vastaavasti hänestä rikosilmoituksen, koska minusta alkoi tuntua jo vuonna 2018, että hän vainoaa minua, niin menisikö se läpi? 

Huomaan, etten jaksaisi keskittyä rahasummiin, vaan haluaisin päästä jo kertomaan kaikille. Olen samaan aikaan levoton ja lamaantunut. Perustelut ovat kuitenkin oleellinen osa tuomiota. Niiden perusteella päätämme valitammeko tuomiosta vai emme. Kysymys ei niinkään kuulu voimmeko hyväksyä tuomion, vaan voimmeko hyväksyä sen perustelut. Koska olin reagoinut viesteihin, se teki minusta osallisen keskusteluun, jossa käytettiin halventavia termejä. Näin päädyin viestimään hyväksyntää halveksunnalle ja teko katsottiin siten tahalliseksi. En jaksa uskoa, että se muuttuisi Hovissa minun tuurillani ja Asianomistajan uhriutumistaidoilla. Tämä asia on selvästi hänelle iso asia. Toivon, että hän kokee nyt tulleensa kuulluksi ja nähdyksi sekä saavansa kaipaamaansa oikeutta.

Martina tähdentää, että minut on vapautettu valehtelusta ja omasta kirjoittamastani kritiikistä kuten syytteessä mainituista termeistä lyhytnäköinen ja ajattelematon. Nämä olivat kynnyskysymyksiä ja tuntuu hyvältä, että tärkeimmät asiat tuomiossa kääntyivät edukseni.

Huomioni Martinan tuomion tulkinnasta herpaantuu, kun näkökenttääni ilmestyy huomattavan isoa kukkalähetystä kantava nainen. Hän kävelee avaran tilan keskeltä suoraan minua kohti. Istun taaimmaisessa mahdollisessa nurkassa ja hän kävelee aivan viereen ja jää siihen odottamaan, seisoo minusta vain parin metrin päässä niin lähellä, että kuulee helposti puhelumme. Mitä helkkaria. Hetken ajattelin, että tämä on vastapuolen vittuilua. Mietin, että ehkä hän ojentaa kukat vasta sitten, kun olen lopettanut puhelun. Ehkä hänellä olisi jokin viesti, joka hänen pitäisi samalla lausua tai sitten kukista suihkuaa vettä naamaani tai jotain muuta pellekamaa. Se olisi oikeastikin jo hauska. ”Siinä sinulle karnevalisointia.” Mutta sitten ovi ohitseni aukeaa ja lähetys toimitetaan toisaalle. Hymyilen siltä varalta, että olen piilokamerassa.

Olin ajatellut, että voin hyväksyä tuomion, jos joudun vastuuseen julkaisemistani seuraajieni kommenteista ja juuri näin kävi. Nyt pitäisi lunastaa tuo lupaus. Tarvitsen vain perustelut, joilla voi antaa tämän olla. Äkkireaktiokykyni on ollut noina vuosina hyvin madaltunutta menneisyyden traumojen vuoksi. Olen ollut hätääntynyt kuin nurkkaan ahdistettu haavoitettu eläin. Olisinko voinut vaatia itseltäni parempaa harkintaa? Varmastikin olisin. Silti on vaikea ajatella, että kyseessä on rikos. Kun Asianomistajan toimien seurauksena kotiamme ulosmitattiin, tuntui hyvältä, että ihmiset suuttuivat. Kritiikillä oli syy. Se perustui Asianomistajan tekoihin. Hän hyökkäsi ja minä puolustauduin. Jos minun piti kestää hänen kiusaamisensa, niin miksi hän ei voisi kestää kritiikkiä omista toimistaan. Jotenkin näin silloin ajattelin. Kritiikki oli minusta ansaittua ja oikeutettua, sillä juuri vähän jaloilleen päässeen leskiäidin oikeuteen haastaminen ilman maalaisjärjellä ymmärrettävää syytä saikin suututtaa. Kyllä. Minusta Asianomistajan valinta käynnistää oikeusriita oli kohtuuton ja epäreilu. Tuntui hyvältä, että minua puolustettiin. 

Olen huutanut niin oikeussaleissa, kuin suljetullakin. Seuraajani kuulivat huutoni. Se oli valtavan palkitsevaa ja lohdullista. Halusin, että tämä tuki ja ymmärrys tulee nähdyksi ja kuulluksi. Katsoin, että hänen toimiaan tulikin kritisoida. Siten toimintani toki oli tahallista. Näin perustelen tuomion hyväksymisen itselleni. Asianomistajan loukkaantuminen ei ole edistänyt asiaani, eikä siten ole ollut mikään itsetarkoitus, mutta kun löydän hyvät perustelut tahallisuudelle, niin voin ottaa syyn niskoilleni kyllä. 

Päädyin siis tekemään itselleni enemmän hallaa ohjatessani keskustelun väylään, jota pystyin moderoimaan. Jos olisin antanut kritiikin valua vapaasti seinälleni, en olisi ollut siitä vastuussa. Keskustelu oli joka tapauksessa olemassa, enkä ajatellut, että sen ohjaaminen stooreihin tarkoittaisi automaattisesti samanmielisyyttä jokaisen yksittäisen sanankin kanssa. Ehkä olisi pitänyt ajatella, mutta rehellisesti, silloin oli monta paljon suurempaa hätää käsillä, etten luonteellani pystynyt rauhoittumaan tällaisen pohdinnan äärelle. Oli akuutimpia kriisejä ratkaistaviksi, kun koti oli lähdössä alta sekä vielä sitäkin isommat hädät, joista en voi kirjoittaa. Ei käynyt mielessäkään, että esitettyä kritiikkiä ei saisi esittää tilanteessa mihin Asianomistaja oli minut ajanut. Hän on yhä henkilö, joka on loukannut minua ja perhettäni eniten ikinä. Hänen tekojensa seuraukset ovat määritelleet pitkälle tulevaisuutemme, koska hän valitsi käyttää laillisia oikeusturvakeinoja.

Edelleen olen sitä mieltä, että kaikkia keinoja mitä laki mahdollistaa, ei tarvitse käyttää, vaan monesti on suotavaa käyttää ihan myös maalaisjärkeä, talkooapua, aitoa kohtaamista ja toisen kuuntelemista. Kaikkea sitä mihin on laillinen oikeus, ei tarvitse lähteä tavoittelemaan. Totta kai olin näin toivoessani itsekäs, kyllä, myönnän sen. Monen mielestä en olisi saanut olla. Kaikki hätääni arvosteleville soisin mahdollisuuden kokeilla itse, miten olisivat tilanteessani toimineet. Hienoa, jos he olisivat osanneet paremmin.

Arvostan enemmän sitä, että asiat hoidetaan silmästä silmään, mutta sitten senkin sanomisesta tuli ongelmia. Tämän toiveen esittäminen kääntyi oikeussalissa syytökseksi väkivallan uhasta. Erässä viestissä luki, että A.Torikka odottaa minun ja Asianomistajan tapaamista. Jouduin selittämään tuomarille, että A.Torikka on kuollut eikä teoreettinen turpaan veto tuonpuoleisessa voi mitenkään olla sekin minun vastuullani. Mutta olihan se.  

Asianajajani mukaan olisi syytä pohtia, onko tarkoituksenmukaista, että kunnianloukkauksen tuomitsemiskynnys on nykyisillään näin matala. 

Silloiseen tunnetilaan on vaikea päästä enää kiinni. Toki näin jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut poistaa näistä seuraajieni viesteistä esimerkiksi sana ”pelle”, mutta rehellisesti, ei kyllä käynyt mielessäkään. Omien myllytysten jälkeen olen ehkä liian karaistunut ja vieraantunut keskivertoihmisen loukkaantumiskynnyksestä.

Muistan kuinka kuuntelin suu auki, kun asianajajani selitti, että nykyisillään periaatteessa mikä tahansa blondi tai apina -kommentti voidaan tuomita halventavana nimityksenä. Hänen mukaansa olisi syytä pohtia, onko tarkoituksenmukaista, että kunnianloukkauksen tuomitsemiskynnys on todella näin matala. Tämän tasoisten sanojen käyttämisestä on ihan oikeasti tullut kunnianloukkaus tuomioita. Tätä vasten peilaten alan ymmärtää miksi syyte nousi törkeänä. Toki asiaan vaikutti myös virheellisen pitkä tekoaika ja ihan miten sattuu tulkitut näyttökertaluvut.

Enää en pysty lisäämään vastuuvapauslauseketta näihin kommentteihin, enkä enää pääse silloiseen tunnetilaan, että voisin edes arvioida valintaani uudelleen. Seuraajieni viestit auttoivat minua tuolloin valtavasti, joten itseni tuomitseminen tuen näkyväksi tekemisestä tuntuisi tekopyhältä. En myöskään tuomitse seuraajiani, vaan otan vastuun kaikkien suuttumuksesta ja arvostan yhä suuresti sitä, että he välittivät puuttua asiaan. En olisi jaksanut ilman heitä.

Tuomiossa on myös paljon hyvää. Yritän keskittyä siihen. Minua ei tuomittu yhdestäkään itse käyttämästäni termistä, tai valehtelusta. Muistutan siitä itseäni heti kun kierrokset alkavat nousta.

”Käräjäoikeus katsoo, että Torikka on perustellusti ollut siinä käsityksessä, että Ao:n on kertonut kiinteistökauppariidan käsittelyssä vastoin totuutta. Torikan menettelyä ei voida pitää valheen esittämisenä.” Kiitos, tämä riittää. Minulla on ollut käräjäoikeuden päätöksellä oikeus kutsua Asianomistajaa valehtelijaksi. Kuten blogiinkin silloin kirjoitin, en tiedä oliko se tahatonta vai tahallista, mutta hän kertoi totuuden vastaisesti. Piste. Amen. Tuomarin nuijan kopautus. 

Puolison osallistuminen kuluihin ei sinällään ollut tuomion mukaan halventava tieto, mutta tuomarista oli halventavaa vihjata, että Ao pyrkisi maksattamaan remonttinsa toisilla. Koska maksan Asianomistajan remontteja, niin katson, että minulla oli oikeus näin sanoa. En vain pysty näkemään Asianomistajaa miesuhrina, jonka miehisyys koki kolauksen joutuessaan haastamaan minut oikeuteen, koska en ollut remontoinut todistettavasti tervettä taloa aivan hänen mieleisekseen ennen myyntiä. Katson, että omasta perspektiivistäni minulla on oikeus tämä kantani ilmaista. Asianomistajan kunnia koki kolauksen, koska hänelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kun haastaa myyjä oikeuteen. Alun perin siis jo hänen oma toimintansa loukkasi hänen kunniaansa. Ja kun tein asian näkyväksi, se osui hänen ylpeyteensä. Jos silti päätyy tekemään asioita, joita ei itsekään pidä kunniakkaana, niin onko sitten reilua ampua viestinviejä, kun asia tulee julki? 

Asianajajani ei ymmärrä miksi tuomio tuli yksityisen loukkaavan tiedon levittämisestä, koska yksityiselämää loukkaavan tiedon pitää lain mukaan olla selkeästi loukkaavaa. Emme edelleenkään tiedä, mitä loukkaavaa tietoa olen levittänyt. 

Tuomiossa lukee, että Käräjäoikeus huomioi erityisesti sen, että olisin julkaissut yksityiselämän piiriin kuuluvia tietoja samojen julkaisuiden yhteydessä, joiden on katsottu halventavan Asianomistajaa. ”Tällaisessa yhteydessä tietojen julkaiseminen luo vaaran sille, että tietojen julkaiseminen aiheuttaa vahinkoa ja kärsimystä sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaan.” Luo vaaran? Taas hypoteettinen ongelma, josta joudun vastuuseen kuten kiinteistökauppariidassa. 

”Asianomistajan yksityiselämää koskien tietojen määrä ei ole ollut kovin laaja eivätkä nämä tiedot ole olleet erityisen arkaluontoisia.” 

Tuomiossa sanotaan, että ”Asianomistajan yksityiselämää koskien tietojen määrä ei ole ollut kovin laaja eivätkä nämä tiedot ole olleet erityisen arkaluontoisia.” Jotenkin nyt on sitten kuitenkin katsottu, että nämä tiedot olisi julkaistu halventavien ilmaisujen yhteydessä, mikä ei edes pidä paikkaansa. Yhdessäkään seuraajani halventavassa kommentissa ei ole mainittu esimerkiksi osoitetta tai työpaikkaa halventavasti. Osoite on vilahtanut julkaisemissani oikeuden papereissa. En ole pyrkinyt korostamaan sitä, vaan postauksen pointti on ollut aivan toisaalla. Julkinen osoite itsessään ei voi olla loukkaava tieto. Silti käräjäoikeus jotenkin katsoo kohtuulliseksi korvaukseksi 4000 euroa tästä. Kuulen epäuskon asianajajani äänestä. Hän sanoo, että näin ei yksinkertaisesti vain voi tuomita. Se on samaan aikaan lohdullista sekä provosoivaa.

Mustaa huumoria koeteltiin tuomion jälkeisenä aamuna, kun turhat tulipalot vaativat sammuttelua. Yritin kovasti ottaa vastuuta tuomiosta, joka kuitenkin esitettiin mediassa valheellisena. Aaargh! Lehdet sortuivat itse siihen mistä minua oli syytetty, mutta mistä minut vapautettiin. Minun kunniallani ei tuntunut olevan mitään merkitystä. Lehdet uutisoivat muun muassa virheellisesti, että nämä tietyt sanat, pellet ja taunot, olisivat olleet minun omia sanojani. Siis todella turhauttavaa. Hyväksyn, että lehdet kirjoittavat tuomiostani, mutta voisivatko ne kirjoittaa siitä oikein. Asianajajani joutui tekemään oikaisuja, jotka nekin maksavat minulle ja sitten niitäkään ei osattu tehdä. Jouduin lopulta tekemään kantelun JSN:lle Iltalehden jutusta, jossa vielä oikaisunkin jälkeen annettiin virheellisesti muun muassa ymmärtää, että minut olisi syytteen mukaisesti tuomittu valheellisen tiedon esittämisestä, mikä ei pidä paikkaansa. Tämä on tärkein ja oleellisin asia tuomiossa ja perustelu sille, että voin tuomion hyväksyä. Kerroin kantelusta Instagramissani, jonka jälkeen Iltalehti oli muuttanut juttua. Kyseinen juttu sisältää yhä epätoden viittauksen, mutta kuitenkin korjaantui riittävästi siihen, että peruin kanteluni JSN:lle. 

Lisäksi eräs vihainen naisoletettu aktivoitui niin, että otti asiakseen lähestyä kaikkia mahdollisia yhteistyötahojani kertomalla heille tuomiostani ja toivoen yhteistyön katkeamista. Hänestä saamani tuomio ei ilmeisesti ollut riittävä rangaistus, vaan hän toivoi menojeni kasvun lisäksi myös tulojeni loppuvan. Tämä on sinällään lyhytnäköistä ja ajattelematonta, sillä työttömänä en pystyisi maksamaan Asianomistajalle. Kyseisen henkilön valitsema toiminta on myös paljon pidemmälle vietyä kuin bloggaamiseni. En ole koskaan toivonut Asianomistajan menettävän toimeentuloaan. Tällaista vahingon aiheuttamistakin voidaan muuten myös arvioida rikosoikeudellisesti. Kyseessä olisi yllättäen yksityisen loukkaavan tiedon levittäminen. Sain yhteistyökumppaneiltani kyseisen henkilön nimen tietooni ja voisin nyt tehdä vuorostani hänestä rikosilmoituksen. Toisaalta hän päätyi tekemään minulle palveluksen, sillä yhteistyökumppanini halusivat vain uusia yhteistöitä tämän hyökkäyksen vuoksi.

Tuomiopäivän jälkeisenä torstaina väsymys iski niin voimakkaana, etten selvinnyt junalla kotiin. Sankarini Jari peruutti työnsä ja lähti noutamaan väsynyttä vaimoaan Tampereelta. Ajoimme vahingossa Hämeenkatua raitiovaunujen seassa. ”Mennään eteenpäin, mennään minne vaan, päätyyn asti, pannaan Tampere sekaisin”, siteerasi Jari Jutia vuodelta 2011 sujuvalla Tampereen murteella ja sai minut tuomiopäivänäkin nauramaan. 

Kaikki te narsistiksi nimitelleet, katsoin autossa kirjaimellisesti peiliin. Silmäni eivät olleet itkemisestä turvonneet, sillä itkin ensimmäisen kerran vasta aamulla, kun turhautuminen valheellisen tiedon levittämisestä kasvoi sietämättömäksi. Muutoin kuitenkin näytin väsyneeltä ja olo kieltämättä oli kuin tiejyrän alle jääneellä. Olisiko elämä helpompaa, jos pystyisin olemaan provosoitumatta epäoikeudenmukaisuuksista? Olen aina ollut kapinallinen ja epäsovinnainen, eikä avioliitto Akin kanssa ainakaan heikentänyt tätä ajatusmaailmaa. Ehkä maalaisjärkeni ja oikeustajuni ei vain voi olla valtavirtaa. Ilmiöt eivät synny ja suututa syyttä. Se, että tuomio tuli törkeänä, vaati laajan levikin. Laajaa levikkiä ei hankita herjaamalla. 

Yöllä näin painajaista siitä, että tuomari pakotti minut muuttamaan takaisin taloon. Se oli hirveää, mutta onneksi vain pahaa unta. Nyt vihdoin olen vapaa. Enää Asianomistaja ei voi valittaa talosta, eikä siitä, että olen ollut hänelle ilkeä ja sanonut seuraajieni suulla hänelle rumasti. Se tuntuu uskomattoman upealta. Toki tämä taistelu jättää myös tyhjiön. En enää muista aikaa ilman, että Asianomistaja haluaa minulta jotakin. Toivon vilpittömästi, että onnistun tällä kertaa olemaan hänelle mieliksi. En voisi voittaa mitään valittamalla tuomiosta. Haluan antaa Asianomistajalle tämän(kin) kokemuksen voitosta. Sanoin jo vuonna 2018 hänelle, että en aio riidellä ja pidän sanani siten yhä, että yhtäkään oikeusriitaamme en ole käynnistänyt, vaan päinvastoin olen lopettanut ne kaikki. 

Blogi on pelastettu. Tuomio ei velvoittanut poistamaan mitään tai rajoittamaan kirjoittamistani. Ei sillä, että tästä aiheesta enää haluaisinkaan kirjoittaa. En ole koskaan halunnut. Iloitsen kuitenkin siitä, että vastapuolen vaientamispyrkimys ei mennyt läpi. Minulle jäivät yhä sanat. Rikollisten kirjat ovat sitä paitsi myyneet viime aikoina tosi hyvin. Nooh, ehkä en nyt kuitenkaan ole brändäämässä itseäni rikolliseksi. Kunnianloukkaus ei ole niin vakava rikos edes törkeänä, että sillä saisi rikosrekisteriä. En ole siis sentään rekisteröity rikollinen. ”Onni on pientä ja sitä on vähän, joten tartutaan nyt kaksin käsin tähän.”

Olen allekirjoittamassa kustannussopimusta uudesta kirjasta. Olen valtavan onnellinen saadessani murtaa seuraavaksi hiv-positiivisten sietämätöntä stigmaa. Kustannussopimus on todella iso juttu, eikä sellaista ole todellakaan helppo saada. Esikoiskirjan menestyksenkin jälkeen taistelin uudelle tarinalle mahdollisuutta yli vuoden. Jatko ei ollut missään nimessä itsestään selvää. Puhutaan kirja-alan kriisistä ja näinä aikoina kustantajat harkitsevat todella tarkkaan millaista kirjallisuutta lähtevät julkaisemaan. Tämä on iso voitto. Tosin nyt on pakko hankkia silmälasit, sillä muuten en enää näe kirjoittaa.  Olen siirtänyt sitä aivan käsittämättömän pitkään. Olisi ehkä pitänyt vedota siihen oikeudessa, etten ole nähnyt mitä olen julkaissut. Olen onnellinen, että taistelu Asianomistajan kanssa on ohi. Olen onnellinen vapaudesta, ettei edes ulosottoon uudelleen päätyminen ahdista. Paradoksaalisesti se vapauttaa rahan vallasta. Eipä tarvitse tehdä viisivuotissuunnitelmia vieläkään vaan saa elää hetkessä. Kirjapalkkiolla ei kateta tällaisia kuluja, vaan onni on jatkossakin etsittävä muualta. Tänään istutan tomaatteja. 

Tuntuu hyvältä voida vaikuttaa asioihin vuosien talutusnuorassa olon jälkeen. 

Nöyrä kiitos kaikille vanhoille ja uusille Instagramin tilauskanavani tilaamisesta. Pienemmälle porukalle on ollut turvallista avautua tästä kaikesta yksityisemmin ja vapaammin. Erityisen liikuttavaa on ollut, että tuomion tultua moni ilmoitti tilanneensa kanavan tukimielessä. On pakahduttavaa, miten sitoutuneet seuraajat ovat löytäneet konkreettisia keinoja auttaa, ottaa kantaa ja vaikuttaa. Nyt minulle tarjoillaan paikkaa jättää tämä tähän. Tuntuu hyvältä voida vaikuttaa asioihin, vuosien talutusnuorassa olon jälkeen. 

Ja mikä tärkeintä, ainakin taistelin, me taistelimme. Kävelimme uhkaa kohti suoraan kuin vauhkoontuneita hevosia. Kuten Aki aina sanoi, hän häviää mieluummin hyvällä taistelulla kuin voittaa huonolla. Ja millä tässä määritellään tappio? Jos rahalla, niin olen ehdottomasti hävinnyt, ottanut oikein kunnolla turpaan. Jos jollakin muulla, niin uskon olevani yhä vahvoilla. Jokainen pohjakosketus on joka kerta synnyttänyt jotakin ihmeellistä. En malta odottaa mitä se on tällä kertaa❤️

Lue edellinen blogiteksti käräjiltä tästä linkistä!