Kaupallinen yhteistyö Levin Iglut.

Matkailuala panostaa vahvasti vastuullisuuteen, josta erinomainen esimerkikki on Levillä, Utsuvaaran laella sijaitseva Suomen toiseksi vanhin iglukylä Levin Iglut. Ympäristöasiat on otettu huomioon jokapäiväisessä työskentelyssä ja ne tuodaan asiakkaille näkyviksi. Tunnustukseksi tästä Levin Igluille myönnettiin kesäkuussa 2021 arvostettu Green Key -sertifikaatti. Tähtitaivaan suoraan sänkyyn tarjoileva majoitus on todellista luonnon luksusta.

Löysin iglut pitkän ihmissuhteen päättymisen jälkeen, kun aloin miettiä mistä haaveilen. Olin tuolloin elänyt pitkään toisen bucket listaa, ja oli aika alkaa toteuttaa omia unelmia. Tajusin, että enemmän kuin mitään, niin haluaisin yöpyä satumaisessa lasi-iglussa. Tämä oli todella minun ikioma unelmani, eikä kenenkään muun. Olin ylpeä, että uskalsin sanoa sen ääneen. Sitä paitsi pohjoisen puhdas luonto ja raitis ilma olisivat parasta lääkettä sydänsuruihin. Tajusin, että kohde on hyvin romanttinen, mutta päätin, että jo muutenkin ärsyttävä sinkkuus ei veisi tätä kokemusta minulta. Pakkasin siis lapset autoon ja käänsin Kian nokan kohti Leviä. 

Lasten kanssa igluilu oli upea kokemus, joskin päädyin etsimään karannutta teiniä tunturista kolmenkymmenen asteen pakkasessa. Igluihin on luvattu yksityisyyttä, joten yritin olla sohimatta taskulampulla kanssamajoittujia tarpoessani paniikissa lumihangessa. Nyt tuo tilanne jo naurattaa, mutta ei naurattanut silloin. Säikähdin niin paljon, että soitin jo poliisitkin avuksi Kittilästä, mutta lapsi löytyi onneksi ennen heidän saapumistaan. Välikohtausta kompensoi upeat revontulet, jotka saimme kokea lasten kanssa. Nukuimme kaikki kolme samassa sängyssä ja katselimme vihreänä aaltoilevaa tähtikirkasta taivasta. Lapset ovat menettäneet isänsä, joten taivas toi poikkeuksellista lohtua. Taivaan läsnäolon kokeminen näin voimakkaasti juuri tuolloin ja juuri lasten kanssa, oli unohtumaton elämys. 

Usein asiakkaita huolettaa, näkyykö iglusta toiseen, mutta se ei ole ongelma, sillä iglut on suunniteltu ja sijoiteltu siten, että niissä on riittävästi yksityisyyttä.

Olen sittemmin saanut mahdollisuuden tutustua iglukylän elämään useampanakin vuonna. Olen käynyt igluilla treffeillä ja nykyisen aviomieheni kanssa, ja tähän tarkoitukseen niitä ehdottomasti suosittelenkin. Pieni intiimi tila luo täydelliset puitteet luonnon lisäksi toisen kohtaamiselle. Iglut huokuvat romantiikkaa, joskin mieheni kanssa teimme jotakin sellaista, mitä väitän, ettei kukaan muu ole igluissa tehnyt – ja mikä ei kuulosta kyllä lainkaan romanttiselta. Me nimittäin pidimme bileet! Kaikki lähti siitä, että päätimme pitää levyraadin soittamalla toisillemme merkityksellisiä kappaleita ja kertoa tarinoita niiden takaa. Lopulta kuuntelimme kuutamon ja kynttilöiden keskellä Klamydiaa, soitimme ilmakitaraa ja muistelimme nuoruuttamme. Mieheni esitti myös huikean ostoskärry -tanssinsa, ja minä näytin miten ysärillä discossa vedettiin hammereita. Enpä olisi uskonut, että päädyn igluun laulamaan Harri-possua ja Haddawayta. Nauroimme katketaksemme. Jälkeenpäin mietin, että ehkä ihan hyvä ettei naapuri-igluissa ollut ulkomaalaisia matkailijoita.

Tutustuessani tähän Utsuvaaran uniikkiin elämyshotelliin, ehkä eniten on yllättänyt se, ettei ollutkaan isoa firmaa markkinointikoneistoineen, joka olisi tuottanut turisteille igluja liukuhihnalta. Sen sijaan oli mies, tontti ja unelma. Hänen tyttärensä, Levin Iglujen toimitusjohtaja Kristiina Kylmälahti kertoo, miten isä halusi tarjota pohjoisen puhtaan luonnon muillekin kuin vain itselleen ihailtavaksi. 

”Isä omisti maata Utsuvaarassa. Iglukylä oli hänen unelmansa, millä tarjota tämä upea näkymä, luonto ja eri vuodenaikojen vaihtelut mahdollisimman monelle ihmiselle”, kertoo Kristiina. ”Olin ollut jo pitkään matkailualalla töissä, ja otin virkavapaata auttaakseni isääni iglukylän avaamisessa. Vaikka tänä päivänä virallisesti vastaankin toiminnasta, olemme yhä pieni perheyritys, jossa työskennellään yhdessä yli osastorajojen.” 

Levin Iglut – Golden Crown sai alkunsa Tauno Mäkelän unelmasta.

Kaikki ei kuitenkaan sujunut alkuun kuin tähtien tanssi tunturitaivaalla. Liikeidea ei saanut tukea Ely-keskuksen asiantuntijoilta. ”He eivät uskoneet, että saisimme igluissa käymään niin paljon asiakkaita, että toiminta olisi kannattavaa. Onneksi emme lannistuneet siitä”, Kristiina sanoo. Hän esittelee meille pienen hirsikontin, missä ensimmäinen vastaanotto sijaitsi vuonna 2008, kun toiminta käynnistyi ensimmäisten neljän iglun kapasiteetilla. Ravintolan virkaa toimitti tuolloin pieni kotoisa hirsikota, jossa ensimmäisille igluvieraille tarjoiltiin lohikeittoa. Kota on yhä paikallaan. Nyt siellä voi käydä paistamassa hiilloksessa vaikkapa hillavaahtokarkkeja.

Ensimmäinen vastaanotto sijaitsi pienessä hirsikontissa.

”Olimme toinen iglukylä Suomessa Kakslauttasen jälkeen. Kolme ensimmäistä vuotta olivat melko hiljaisia, mutta saimme niin paljon positiivista palautetta asiakkailtamme, että jaksoimme uskoa ideaamme. Neljäntenä vuonna rakensimme jo igluja lisää ja tänä päivänä igluja on 27 kappaletta.”

Iglukylää ei ole kuitenkaan tarkoitus kasvattaa liian isoksi, vaan se halutaan pitää luontoa kunnioittaen rauhallisena. ”Emme halua kasvattaa iglukylän kokoa vaan keskittyä entistä enemmän palveluihin niin, että jokaiselle asiakkaalle jää unohtumaton elämys vierailustaan. Pieni Spa ja terveyteen keskittyvä hoitola on minun unelmani”, Kristiina paljastaa. 

Valot toivotaan sammutettavan yöllä, etteivät tunturin eläimet häiriinny.

Suomen iglukylistä ainoastaan Levin Iglut sijaitsee tunturissa tarjoten näkymät taivaan lisäksi myös laaksoon. Suite-igluista ja eturivin Prime Superior Igluista näkymä luontoon on esteetön. Onhan tämä nyt aivan käsittämättömän hienoa, että meillä on Suomessa tällaisia paikkoja! Voi vain yrittää kuvitella, miten häkeltyneitä ulkomaalaiset ovat tänne saapuessaan, kun itsekin yllättyy.

Kylpyhatut kuuluvat Suite-iglun varustukseen, joten niitä ei olisi tarvinnut pakata mukaan kuten minä tein. Täällä on ajateltu kaikkea!

Levin iglut ovatkin täysin luonnon ehdoilla toteutettu eettinen elämysmatkakohde. Se tarjoilee ylellistä, mutta maanläheistä luksusta. Syksyllä ruskan värit kyllästävät maisemat, ja talvella igluja ympäröivät lumiset kinokset. Valot toivotaan sammutettavan yöllä, etteivät tunturin eläimet häiriinny. Myös revontulet näkyvät parhaiten pimeällä.

Kosteudesta tai pakkasesta huurtumattomat ikkunalasit ovat oleellisin osa igluja. ”Igluissa on kolminkertaiset lasit, jotka antavat lämpöä sisälle sekä ulos. Iglun ulkopuoliset lämpöanturit sulattavat lumen niin, että lasi pysyy kirkkaana”, selventää Kristiina. Usein asiakkaita huolettaa, näkyykö iglusta toiseen, mutta se ei ole ongelma, sillä iglut on suunniteltu ja sijoitettu siten, että niissä on riittävästi yksityisyyttä. Tulee myös muistaa, että tarkoitushan on tuijotella taivaalle, ei naapuriin. 

Iglukylän ylväs Ravintola Utsu tarjoilee aamupalaa ja upeita lähiruuasta koostuvia illallismenuja kulloisenkin sesongin mukaan. Henkilökunta poimii itse tunturista tarjottavat sienet ja marjat, ja löytyipä lautaselta jäkälääkin. Lähimaastossa on myös kalarikkaita jokia ja järviä sekä Norjan vuonot hienoine antimineen. Miljööltään aivan ainutlaatuinen Utsu tarjoaa vuodenaikojen innoittamia puhtaita Lapin makuja paikallisista raaka-aineista. Neljän ruokalajin herkullinen illallinen tarkkaan valittuine viineineen oli täydellinen kruunu lomalle.

Lasikattoinen ravintola Utsu tarjoaa vuodenaikojen innoittamia puhtaita Lapin makuja paikallisista raaka-aineista. 

Intiimin ravintolan toisen kerroksen seinät ja katto ovat iglujen tapaan kokonaan lasia, joten aterian lisäksi voi nauttia upeasta tunturimaisemasta tähtitaivaineen ja hyvällä tuurilla voi ruokaillessa nähdä myös revontulia. Alakerrassa rätisee tunnelmallinen takkatuli. Iglu-hotellin vastaanotto toimii ravintolan kanssa samassa rakennuksessa upeiden poronsarvi kattokruunujen alla. Paikka saa haukkomaan henkeä.

Igluun astuminen on euforinen kokemus. Sitä ei tiedä minne päin katsoisi ja istumaan rauhoittuminen on mahdotonta ainakaan ensimmäiseen tuntiin. Lomapäiville igluilla ei kannata suunnitella liikaa tekemistä, sillä niistä ei malta poistua. Näihin tilaihmeisiin on saatu mahtumaan wc, suihku ja pieni keittiö jääkaapilla. Omia eväitä voi siis viedä mukanaan. Eväät kannattaa tuoda heti mukanaan, sillä igluun astuttuaan sieltä ei oikeasti halua lähteä pois. Itse lamaannuin ensimmäisellä kerralla täysin toimintakyvyttömäksi. 

180 astetta ympäröivästä lasikatosta avautuma maisema aiheuttaa kirkkaana tähtiyönä jopa hieman agorafoobisen olon, etenkin intiimimmissä igluissa. Kokemus on kiehtova moottorisängystä makoiltuna. Iglussa tuntee olonsa hyvin pieneksi, mutta kuitenkin enemmän osaksi maailmankaikkeutta kuin koskaan. Pienempien iglujen etu on intensiivisyys. Niissä kokemus nukkumisesta tunturissa tähtitaivaan alla on jopa vaikuttavampi, kun lasikatto kaartuu tiiviimmin ylle. Omaa ulkoporeallasta ei pienemmissä igluissa ole, mutta allasvuoron voi varata Revontulitalosta.

Avarimmissa Suite-igluissa on yksityinen terassi, oma ulkoporeallas ja tervetulojuomana Moët & Chandon samppanja. Muukin minibaarin sisältö kuuluu hintaan. Niin ja televisio Netflixeineen löytyy seinältä myös, mutta sitä ei näiltä maisemilta malta katsella. Ensimmäiset minuutit sitä kulkee vain suu auki ympäriinsä 53 neliön kokoisessa lasi-ihmeessä. Yöpyminen suite-iglussa on hyvinkin erilainen mitä intiimimmässä pienemmässä iglussa. Molemmissa on puolensa. 

Suite-iglun huikein kokemus oli katsella revontulia lämpimistä poreista tunturiruskan keskellä. Tuota hetkeä en unohda koskaan. Se oli niin upeaa, että mieli teki itkeä. Tekisi mieleni kirjoittaa, että hetken kruunasi kuhertelu rakkaan kanssa, mutta totuus on, että kuhertelu unohtui kyllä totaalisesti, kun tuijotimme lamaantuneina taivaalle. Emme olleet uskoa silmiämme, kun sumuinen taivas kirkastui yhtäkkiä kuin taikaiskusta ja tarjoili meille upean vihreän valoshow´n. Se alkoi himmeänä kajona horisontissa ja voimistui liekkimäisesti aaltoilevaksi valoilmiöksi ympärillemme. En ollut uskaltanut edes odottaa revontulia, mutta siinä ne nyt tanssivat kuin Mauri Kunnaksen kirjoissa konsanaan! Tuossa hetkessä ajattelin, että tämän enempää ei voi elämältä pyytää. Se hetki oli epätodellisen upea. 

Parhaat olosuhteet revontulien katseluun on tähtikirkkaina iltoina ja öinä syyskuun alusta huhtikuuhun. Revontulet ovat hieman yleisempiä syksyllä ja keväällä kuin keskitalvella, eli juuri päinvastoin mitä olin ajatellut. Useimmiten ne näkyvät ilta kymmenen ja aamu kahden välisenä aikana. Meidän revontulemme ilmestyivät aika tarkalleen juuri kello kymmenen illalla.

Peru kaikki muu ohjelma iglu-päiviltä, sillä tästä hotellista et halua poistua.

Yli 90% iglujen asiakkaista on ulkomaalaisia. ”Yleensä he ovat paljon matkustaneita, maailmaa nähneitä matkailijoita, jota hakevat uusia kohteita ja elämyksiä. Kohteemme on myös hyvin suosittu häämatkakohde ja talvella melkein joka toisessa iglussa majoittuukin hääpari. Varsinkin japanilaiset pitävät igluja suosittuna häämatkakohteena”, Kristiina kertoo. ”Parasta palautetta on, kun asiakkaat palaavat kaukomailta meille takaisin uudelleen ja tuovat mukanaan sukulaisia ja ystäviä.”

Iglut tarjoilevat taianomaisia öitä arktisen taivaan alla.  

Myyntivalttina maailmalle ovat pohjoiset voimakkaat vuodenaikojen vaihtelut keskiyön auringosta kaamokseen, puhtaat maut ja arktinen luonto. ”Lasi-iglujemme luksus on ennen kaikkea taivaan eri värejä, puhdasta luontoa, raikasta ilmaa. Tilaa hengittää”, summaa Kristiina. ”On myös hyvä muistaa, että Iglut eivät ole vain Revontulien katselua varten, vaan myös lumimyrsky tai rankkasade on hieno kokemus iglussa.”

Lisätty syyskuussa 2021: Iglut tarjosivat meille todella tarpeellisen paon arjesta taas syyskyyssa 2021, jolloin lähdimme aviomieheni kanssa pohjoiseen neljäksi päivää kuormittavaa arkea pakoon. Uutisissa hehkutettiin poikkeuksellisen hienoa ruskaa hurjan hellekesän jälkeen, eivätkä maisemat tuottaneet pettymystä, vaikka aurinko pysyikin pilvessä koko tämänkertaisen visiittimme ajan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yövyimme ensimmäisen yön sviitti-iglussa, jossa pääsimme todella tarpeeseen tuleviin poreisiin. Perille saapuessamme olin odottanut hovioikeuden tuomiota hometalo-casestani jo miltei kuukauden ja valmistauduin kuulemaan sen näissä parhaimmissa mahdollisissa olosuhteissa. Tuomiota ei kuitenkaan kuulunut, joten päätin yrittää unohtaa koko taiston loman ajaksi ja täällä jos jossain se onnistui täällä helposti.

Poksautimme samppanjan ja nautimme tuplakuplista eli kuohuviinistä porealtaassa upean ruskan keskellä. Ruska hehkui vaikuttavana ympärillämme ilman auringon apuakin. Päädyimme, samoin kuten edellisellä kerrallakin, soittamaan nostalgiahittejä ja sain nauraa vedet silmissä aviomieheni tanssimuuveille. Tämä varmisti viimeistään sen, etten ajatellut oikeustaistoa pätkääkään ja se teki todella hyvää. Iglun uumenissa saimme olla hetken aikaa paossa pahaa maailmaa. Kokemus yötaivaasta kattona oli vaikuttava, vaikkei tähtitaivasta tällä kertaa näkynytkään. Tuntui vapauttavalta pysähtyä ja muistaa, kuinka pieni ihminen on lopulta ongelmineen sen äärettömän edessä mikä iglujen yksityiseltä terassilta ylöspäin aukeaa.

Aivan mielettömiä makuja!

Seuraaviksi öiksi siirryimme pienempään intensiivisempään igluun, jossa pystyin rauhoittumaan pitkästä aikaa katsomaan jopa elokuvaa. Upeiden maisemien keskellä ei tietenkään elokuvia kaipaa, mutta sadepäivän saatoksi syvennyimme sellaiseen silti – ja se teki hyvää.

Vaikka säät vaikuttavatkin paljon iglu-kokemukseen, pilvisiä päiviä ei kannata jäädä harmittelemaan. Ne tarjoavat mahdollisuuden luonnon kokemiseen aivan omalla tavallaan rauhoittavana. Itselläni on nimittäin ongelma pysyä paikoillani silloin kun aurinko paistaa. Niin sanottu huono sää tuo luonnon vahvasti luokse igluissa silloinkin, kun muuten ei houkuttaisi lähteä ulos. Oli ihanaa saada möllöttää hyvällä omallatunnolla moottoroidussa sängyssä ja nauttia rakkaan seurasta, hyvästä elokuvasta (Erin Brockovich!) ja ennen kaikkea ympäröivästä luonnosta poroineen.

Pilvisen päivän ajankulua ilman patikkapainetta!
Ruska loisti ilman aurinkoakin. Pienempien iglujen etu on intensiivisyys. Niissä kokemus nukkumisesta tunturissa tähtitaivaan alla on jopa vaikuttavampi, kun lasikatto kaartuu tiiviimmin ylle.
Sielu lepää

Kiitos Levin Iglut!