Yhteistyössä Wienerberger Finland

Tämä teksti on jatkoa aiemmalle blogipostaukselle: Kenno heist´on kaikkein kaunein.

Omakotitalo, jossa ei ole listan listaa. Se jo kertoo kaiken. 

Kasarikotini tarvitsi homeremontin jälkeenkin listat. Villaa ja purua tunkevat epäsiistit raot ahdistivat ja listat toivat lohtua. Ajattelin, että näin se vaan menee kaikissa taloissa, listat vasta viimeistelevät ulkonäön kauniiksi. Olin väärässä. Talon voi tehdä niinkin, ettei sen yhtäkään nurkkaa tarvitse piilottaa katseilta. Tästä esimerkkinä on tämän päivän täystiilitalo, kennoharkoista tehty Loviisan Kuningattarenrannan näyttävä Kivikuningatar Queen´s Stone, jonka SAFA arkkitehti Teppo Pietarinen suunnitteli itselleen ja vaimolleen. Talon nimen ja arkkitehtuurin inspiraationa on toiminut rantaviivan suojeltu siirtolohkare. Sitä, mitä et voi peittää, korosta. Ja syytä korostukseen onkin, sillä tässä talossa ei ole mitään peiteltävää, ei edes lattialistan tarpeen vertaa. 

Olisiko pitänyt sittenkin uskaltaa rakennuttaa oma talo? Olisiko pitänyt naida portsarin sijaan arkkitehti?

Saavun asuntomessualueelle toista kertaa. Edellisellä käynnillä jalassani olivat turvakengät ja päässäni kypärä, nyt kesämekko ja sandaalit. Loviisanlahti kimmeltää auringossa ja merituuli tuoksuu järvi-ihmisen nenään eksoottiselle. Upouuden asuinalueen omarantainen tiilitalo kutsuu kohteista ylivoimaisesti luokseen. Se on samaan aikaan majesteetillinen ja maisemaan sulautuva.

Homeelta haiseva leski -traumani on ollut niin vahva, että samoin kuten yksioikoinen huumausainelakimme, en juuri ole erotellut taloja sen mukaan mitä aineita ne sisältävät.

Rannan suojeltu siirtolohkare on saanut toimia suunnannäyttäjänä suunnittelulle ja talo peilaa kallioisen maisemansa värimaailmaa täydellisesti. Yksistään tummanpuhuvaa Graniitti Makasiini -julkisivutiiliä on käytetty 20 000 kappaletta ja pelkässä autokatoksessa on tiiltä pienen omakotitalon verran. 

En ole sitten kerrostaloon muuttamiseni jälkeen kadehtinut omakotitaloasujia. Homeelta haiseva leski -traumani on ollut niin vahva, että olen onnistunut lokeroimaan kaikki omakotitalot samaan kategoriaan. Samoin kuten yksioikoinen huumausainelakimme, en juuri ole erotellut taloja sen mukaan mitä aineita ne sisältävät. Olisi kannattanut. 

Jo ensimmäisen kerran talolla käydessäni vaikutuin näkemästäni ja tajusin, että olemassa on sittenkin taloja, jotka eivät homehdu. Nyt viimeistään, kun sain tavata tämän Kivikuningattaren onnelliset omistajat, arkkitehti Pietarisen ja projektiin vahvasti vaikuttaneen vaimonsa Marinkan, tunsin tervettä ja tervetullutta kateutta kuunnellessani heidän spontaania matkaansa unelmakodin omistajiksi. 

Yksiaineinen kennoharkko seinärakenne on kosteusturvallinen. Ei ole eri materiaalien välisiä rajapintoja tai höyrysulkuja, joihin kosteus voisi kondensoitua. Mieleni tekee varmuuden vuoksi huutaa se megafoniin.

Pariskunta ihastui tonttiin heti, mutta järki voitti tunteet maaston ollessa tontilla hyvin haastava. ”Mietin, että tontti on logistisesti liian vaikea rakentamisen kannalta”, sanoo Pietarinen. ”Ajattelin etten millään kykene tekemään tähän luonnossuunnitelmaa siinä parissa viikossa, mikä silloin enää oli aikaa jäljellä.” He harkitsivat alkuun toista, tasaisempaa messutonttia, jolle ehdittiin tehdä jo suunnitelmakin. Kohtalo kuitenkin puuttui peliin ja lopulta heille tarjottiin tätä haastavampaa tonttia – juuri sitä, mihin Marinka oli ensinäkemällä ihastunut eniten. Suunnitelmat menivät vauhdilla uusiksi. Kallioinen rinnetontti vaati suunnitelman sovittamista maastoon, mikä tarkoitti suurempaa työmäärää sekä kasvavia kustannuksia, mutta nyt tätä haastattelua tehdessäni, meren rannan vierasmökin edustalla istuessamme kaikki on kysymättäkin ollut vaivan väärti. 

Takana on iso työ kovassa aikapaineessa. Mietin, miltä mahtaakaan tuntua odottaa sitä hetkeä, kun oman kodin talon saa sulkea messuvierailta ja kilauttaa skumppalasit keittiön massiiviselle kivitasolle. Voi vitsit! Olisiko pitänyt sittenkin uskaltaa rakennuttaa oma talo? Olisiko pitänyt naida portsarin sijaan arkkitehti? Tosin ilman traagista historiaamme ei minulla olisi sitä mitä minulla nykyään on. Esimerkiksi rakennusalan ymmärrystä, mistä on maksettu kova hinta. Se oppi on arvokas ja siksi puhun homeesta mielelläni jopa asuntomessuilla, kuten talon muuratussa autokatoksessa päivystävä Wienerbergerin Janne Salmi saa pian huomata. 

Tuntuu vapauttavalta tietää, että jos itsellä joskus vielä olisikin mahdollisuus asua omakotitalossa, niin sellainen talorakenne mihin uskaltaisin luottaa, on sittenkin olemassa.

Salmi ei ole kuullut home-sanaa mainittavan messukävijöiden loputtomassa letkassa. Se ei sinällään ole ihme, sillä eihän home liity tähän taloon mitenkään. Yksiaineinen kennoharkko seinärakenne on kosteusturvallinen. Ei ole eri materiaalien välisiä rajapintoja tai höyrysulkuja, joihin kosteus voisi kondensoitua. Hengittävän kennoharkon huokosrakenne tasapainottaa tehokkaasti lämmönvaihtelua kaikkina vuodenaikoina varmistaen laadukkaan sisäilman. Mieleni tekee varmuuden vuoksi huutaa se megafoniin. Pelkään, etteivät messuvieraat osaa arvostaa rakennusmateriaalin turvallisuutta ja vikasietoisuutta riittävästi. Tämä talo ei ole vain upeasti sisustettu rouhea arkkitehdin taidonnäyte, vaan tämä on Nooan arkki – pelastus ilmastonmuutoksen aiheuttamien luonnonmullistusten keskellä. 

Salmi lohduttaa, että kyllä ihmiset ovat kiinnostuneita talon eristyksestä ja ilmaraoista, vaikka eivät home-sanaa suoranaisesti käytetään. Häntä on jopa vähän yllättänyt se, miten paljon messuvieraat ovat kyselleet julkisivurakenteesta. Erityisesti siitä, mitä talossa on julkisivutiilen ja kennoharkon välissä. ”Tuntuu olevan vaikea käsittää, että siinä ei todella tarvita mitään eristettä”, kertoo Salmi. ”Siinä välissä ei ole mitään muuta kuin ilmarako.” Kun tämän faktan kuulee vielä näin kasvotusten ammattilaiselta, intoon sekoittuva kateus vyöryy taas ylitseni. Mieleni tekee taputtaa ja hyppiä tasajalkaa, mutta hillitsen itseni. Tuntuu vapauttavalta tietää, että jos itsellä joskus vielä olisikin mahdollisuus asua omakotitalossa, niin sellainen talorakenne mihin uskaltaisin luottaa, on sittenkin olemassa. Salmi kertoo messukävijöiden myös arvostavan sitä, ettei tiilen valmistuksessa polteta öljyä, vaan maa- ja biokaasua. 

Laastin valuminen ulkopuolelle voi olla tietoinen tyylikeino, mutta sisäpuolelle valuminen pahimmillaan tuomittava teko.

Aiemmin puutalossa Vantaalla asuneet Pietariset päätyivät valitsemaan kennoharkot luotettavan rakennesuunnittelijan suosituksesta. Ilmaston koko ajan haastavammat vaikutukset tulisi huomioida kaikessa rakentamisessa, mutta erityisesti rakentaessa merenrantatontille vaativiin olosuhteisiin. ”Suunnittelija sanoi, että älä tee puutaloa meren rannalle”, toteaa Pietarinen. ”Varmasti paljon halvempi olisi ollut tehdä talo puusta ja vuorata se paneelilla, mutta tuntui fiksulta luottaa tiileen meri-ilmastossa. Kun tähän kerran lähdettiin, niin tehdään sitten kunnolla. Minulle syntyi vahva käsitys siitä, että kennoharkko on superturvallinen valinta erityisesti näihin olosuhteisiin.”

Lisäksi Pietarinen otti ilmaston haasteet huomioon tilasuunnittelussa. Hän asemoi ison lasitetun terassin suojaamaan taloa jo itsessään. Kovien tuulien ja viistosateiden lisäksi suojaaminen keskikesän auringon lämpökuormalta piti myös ottaa huomioon. Koko talo onkin suunniteltu siten, ettei aurinko pääse kesällä paahtamaan suoraan sisätiloihin lainkaan. 

Pietariset iloitsevat, että talo on pysynyt koko kesän niin viileänä, ettei ilmalämpöpumppua ole tarvinnut käynnistää. Lämpötilojen termostaattina toimiva kennoharkko tasaa lämpötiloja pitäen talon talvella lämpimänä ja kesällä viileänä. Rakenne on turvallisuuden ja huoltovapauden lisäksi siis myös energiatehokas.

Sen sijaan syksyllä aurinko saa paistaa matalammalta sisälle keittiöön asti, kun se ei enää kuumenna liikaa. Viileinä iltoina terassin takka mahdollistaa tilan käytön pitkälle syksyyn. Nopealla vilkaisulla takan voi luulla olevan symmetrinen heijastus sisäpuolen takasta, mutta ei, niitä on todella vastakkain kaksi samanlaista. 

Monille tiili rakennusmateriaalina on enemmän nostalginen kuin trendikäs. Punatiilitaloista 80-luvulla traumatisoituneille pariskunta muistuttaa, että tiiltä saa nykyään hyvin monissa erilaisissa väreissä. Lisäksi nykyrakennuskaavat sallivat, jopa edellyttävät, entistä vapaampaa värimaailmaa myös tiilirakentamisen osalta. 

Erilaisilla ladonnoilla pystyy vaikuttamaan paljon julkisivun ilmeeseen. Pietarinen myös todistaa, että tiili ei kangistu kaavoihin edes kulmissa. Hän suunnitteli taloon yli ja alle 90 asteen tiilikulmia, jotka saavat tiilen vaikuttamaan lähes futuristiselta.

”Laastia voi muurata antaen sen valua tahallisesti saumojen yli, mikä luo loft-henkistä rosoisuutta”, Pietarinen kuvaa julkisivuvariaatioita. Laastin valuminen ulkopuolelle voi olla tietoinen tyylikeino, mutta sisäpuolelle valuminen pahimmillaan tuomittava teko. Kiinteistökauppariidassani kasarille tyypilliset laastipurseet olivat merkittävässä osassa. Nykymuurari kuitenkin osaa huolehtia jo muurausvaiheessa purseet pois ilmavälejä tukkimasta. 

Tiilirakentamisessa kiehtoo sen perinteikkyys, mutta myös modernit mahdollisuudet. Kuten 70-luvulla, nyt taas 2020-luvulla tiilitalossa asuu tyytyväinen perhe. 

Lue myös aiempi blogipostaus aiheesta tästä linkistä!