Yhteistyössä Wienerberger Finland

Tämä on tarina rakkaudestani tiileen ja siitä, miten eräs tiilitalo Loviisassa liittyy hometalotraumoistani toipumiseen. Vanhassa kansansadussa Kolme Pientä Porsasta rakensivat talonsa oljista, risuista ja tiilestä. Iso paha susi onnistui puhaltamaan kumoon kaksi ensimmäistä taloa, mutta tiilitaloa se ei saanut nurin. 80-luvulla tiilitalossa asui tyytyväisten possujen lisäksi myös onnellinen perhe. Me olimme juuri sellainen. 

Mitä useampia rakennekerroksia, sitä todennäköisempää, että joku menee pieleen.

Kerrataanpa uusille blogin lukijoille vähän taustaa siitä, miksi rakastan kirjoittaa tiilestä. Isäni teki työuransa tiilen parissa ja kasvoin viettäen aikaani Kiikan tiilitehtaalla. Omakotitalomme Sastamalan Soukoon muurattiin luonnollisesti itse. Keltainen betonimylly pihassa on lapsuudenmaisemani varhaisimpia muistikuvia. Käydessäni toukokuun alussa tutustumassa Loviisan asuntomessuille valmistuvaan täystiiliseen Queen’s Stone -pientaloon ennakkoon, katseeni kiinnittyi punaiseen betonimyllyyn. Tajusin, että betonimylly symboloi minulle jotakin tärkeää. Tiili edusti minulle lapsena turvallisuutta, pysyvyyttä ja pystyvyyttä. Äiti lohdutti, että tiilitalo ei pala, vaikka salama iskisi tai jos palaisikin, niin kirjoituspöydällä kynätelineen virkaa toimittavalla reikätiilellä voisi helposti särkeä ikkunan ja pelastautua. Mikä muu kodin tarvike muka olisi yhtä toimiva tähän? Sellaista oli kieltämättä vaikea keksiä. Varminta oli asemoida jokaiseen huoneeseen ainakin yksi tiili. Tiili oli lapsuudenkodissani luonnollinen osa sisustusta. 

Sain isältä erivärisiä tiilitarroja, joilla muodostin paperille tiiliseiniä ja piirtelin sitten niiden sisään huoneita. Isä taisi vähän toivoa minusta arkkitehtia, mutta matikkapääni ei riittänyt moiseen. Sen sijaan luovana luonteena näin tiilessä taidetta. Minun silmissäni tiili oli materiaalina kiehtova ja rouhean kaunis. 

Ihminen on muuttunut kiireiseksi ja ilmastomme kosteaksi. Se on vaarallinen yhdistelmä.

Jos elämä menisi siten, kun sitä suunnittelee, niin asuisin nyt oman ydinperheeni kanssa omassa tiiliverhoillussa omakotitalossani. Äiti, isä, poika ja tyttö. Farmariauto, koira ja kesämökki. Hetken kaikki tämä oli koossa, mutta nyt tuosta unelmasta on jäljellä enää Äiti, poika, tyttö ja mökki. Nopea kertaus uusille lukijoille. Päädyin 25-vuotiaana tuoreena vaimona ostamaan vuonna 1983 valmistuneen tiiliverhoillun omakotitalon, joka oli niitä ensimmäisiä elementtiratkaisuina tehtyjä talopaketteja. Kymmenen vuoden kuluttua se kuitenkin paljastui vakavaksi homepommiksi, johtuen perinteisistä riskirakenneratkaisuista kuten mm. piilosokkelista ja puutteellisista salaojista. Koira kuoli ja mieheni tappoi itsensä. Jäin leskeksi keskelle homeremonttia. Remontoituani talon henkivakuutusrahoilla terveeksi, päädyin myymään sen pakon edessä haikein mielin. Pari vuotta kaupoista päädyin taistelemaan ostajan kanssa oikeuteen huonosti tuulettuvasta, turhan tiiviiksi rakennetusta julkisivurakenteesta. Tuuletusrako tiiliverhoilun takana oli rakennusaikakaudelle tyypillisesti kapea ja laastipurseinen, mikä oli tullut ostajalle täytenä yllätyksenä, vaikka todistettavasti olin ennen kauppaa ilmaissut hänelle huoleni huonosta tuulettuvuudesta ja se oli myös kirjattu kuntotarkastusraporttiin.

Tuulensuojalevyn ulkopuolellakin oli eristevillaa ja tuuletusrako oli tyypillisesti kapea. Päädyin silti myyjän viiden vuoden virhevastuun velvoittamana maksumieheksi näistä taloon alkuperäisinä jääneiden osien päivittämisestä nykyrakennusvaatimuksia vastaaviksi – vaikka ostaja ei edes väittänyt talossa olevan asumisterveyshaittaa. Ostaja halusi purkaa tiilijulkisivun pois piikkiini ja oikeus katsoi, että hänellä oli siihen oikeus. Se turhautti. Tunsin, että minua ja tiiltä syytettiin jostakin, mikä ei ollut meidän vikamme. Vika oli vanhojen rakennusratkaisuiden, joita vanhojen talojen ostajien tulisi ymmärtää. Olenkin sittemmin korostanut blogissani ja kirjoittamassani kirjassa eri aikakausille tyypillisten riskien ymmärtämistä ja tuonut esiin sitä näkökulmaa, että rakennushistoria on aina myös rakennusvirheiden historiaa. 

Kennoharkkorakenne ei sisällä orgaanisia kosteudelle alttiita tai homehtumisherkkiä rakenneosia eikä tiiviyden saavuttamiseksi tarvita erillisiä muovikalvoja.

Hengitä, hengitä, lauloi Mikko Harju kirjajulkkareissani maaliskuussa. Sen pitäisi olla itsestään selvää elämässä ja myös rakentamisessa, mutta kiireessä hengittäminen on usein vain pinnallista. Mielen ja pientalojen hyvinvointia haastaa äärimmilleen viritetty tehokkuusajattelu, missä tuloksia halutaan nopeasti ja kustannustehokkaasti. Ihminen on muuttunut kiireiseksi ja ilmastomme kosteaksi. Se on vaarallinen yhdistelmä. Samoin kuten edellisen energiakriisin aikaan, otetaan rakentamisessa taas riskejä. 70-luvulla rakennettiin turhan tiiviisti ja nyt nykyinen energiatehokkuutta ylikorostava, tekninen rakennustapa johtaa pahimmillaan samoin kosteus- ja homeriskien lisääntymiseen. Lisäksi ilmastonmuutos voimakkaine viistosateineen lisää rakenteiden kosteusteknisiä riskejä entisestään. 

Näistä asioista on uskallettava puhua, tai kohta kukaan ei enää uskalla myydä tai edes ostaa omakotitaloa. Minä olen osaltani manifestoinut asiaa. Olen sanonut blogissani usein, etten homehistoriani jälkeen luota yhteenkään omakotitaloon, en edes uuteen, sillä rakennushistoria on aina myös rakennusvirheiden historiaa. Jokaiselle rakennusaikakaudelle on nimettävissä ominaiset riskirakenteet ja virheratkaisut, myös nykyiselle. Tämän päivän rakennusalan markkinamuutoksessa ongelmia saattavat tulevaisuudessa aiheuttaa monikerrosrakenteet, koneellinen ilmanvaihto ja kemikalisaatio. On mahdollista, että tämän päivän talopaketteja odottavat jotkin haasteet parin kolmenkymmenen vuoden päästä. 

On tuntunut vain realismilta myöntää, että tänäkin päivänä rakentamisessa tehdään virheitä ja synnytetään uusia riskirakenteita tulevien vuosikymmenten kiinteistökauppariitojen sytykkeeksi voimassa olevien rakennusmääräysten sallimissa rajoissa. Siksi on ollut helppo nostaa kädet pystyyn ja todeta, etten ota omistusasumisen kanssa riskiä enää koskaan.

Mutta tiedättekö mitä, olen nyt muuttanut mieleni, sillä siihen on erittäin painavat perusteet. Olen saanut nähdä omin silmin, kuinka Loviisan Kuningattarenrannan asuntomessualueelle on rakentumassa todiste terveellisestä rakentamisesta. Meren rannalle kohoava massiivinen täystiilinen Queen´s Stone -kennoharkkotalo tuntuu hometalotraumojeni jälkeen balsamilta haavoihin. 

Kyseessä on arkkitehti Teppo Pietarisen suunnittelema kahden aikuisen koti, jonka osin maanpinnan alle sijoittuva pohjakerros on muurattu Leca-harkoista ja ylempi perliittitäytteisistä kennoharkoista. Rakenteiltaan kestävän ja turvallisen talon julkisivu on viimeistelty Graniitti Makasiini -tiiliverhouksella. Rustiikkinen harmaa tiili on täydellinen pari taloa ympäröivälle kalliolle ja rannan näyttävälle kivilohkareelle.

Pääsin tutustumaan ennakkoon rakenteilla olevaan messutaloon, mikä oli keskeneräisenäkin alueen selkeä kuningatar. Talo on jykevä, luottamusta herättävä ja kaikin puolin vaikuttava. Yksiaineinen, muoviton, epäorgaaninen ja hengittävä harkkorunkorakenne on kosteusteknisesti turvallinen, sillä kosteuden siirtyminen ja varastoituminen rakenteeseen ei aiheuta haitallisia ilmiöitä. Kennoharkkorakenne ei sisällä orgaanisia kosteudelle alttiita tai homehtumisherkkiä rakenneosia eikä tiiviyden saavuttamiseksi tarvita erillisiä muovikalvoja. Poltetusta savesta valmistettu kennoharkko on jo lähtökohtaisesti materiaali, jonka virheensietokyky on korkea eli se sietää hyvin erilaisia muuttuvia, hyvin haastaviakin olosuhteita. 

Rakenne toimii termostaatin tavoin ulko- ja sisätilan välillä alentaen samalla rakennuksen energiakustannuksia.

Energiatehokkuus on myös toteutettu turvallisesti. Savesta puristetun kennotiiliharkon sisään tehdyt kennot muodostavat eristävän ilmapatsaan. Kennoharkko ei tarvitse erillistä lämmöneristettä, vaan eristeenä toimii kennoharkkojen sisällä oleva ilma tai vaihtoehtoisesti vulkaanikivimurska perliitti. Perliitti on luonnossa esiintyvää laavakiveä, joka saa raemaisen, ilmavan muotonsa kuumentamalla kiviainesta korkeassa lämpötilassa. Steriileillä kivihiukkasilla on hyvä lämmöneristävyyskyky, eivätkä ne sisällä mitään kemikaaleja. Pystysaumoja ei muurata ja vaakasaumat ohutsaumamuurataan, mikä merkitsee säästöä laastin menekissä. Ohut sauma varmistaa myös sen, ettei rakenteeseen synny eristävyyttä heikentäviä kylmäsiltoja. Lämpöä hyvin eristävän perliitin ansiosta voidaan runkoon valita avokennoista harkkoa ohuempi vaihtoehto, jos halutaan säästää sisätilojen neliöitä.

Perinteiset hengittävät massiivirakenteet, hirsitalot ja täystiilestä muuratut kerrostalot, ovat osoittaneet kestävyytensä vuosisatojen ankarassa testissä. Kennotiiliharkko on moderni ja paranneltu versio perinteisestä hyväksi havaitusta rakennustavasta. Kennoharkko on teollinen hengittävä massiivirakenne, jolla voidaan toteuttaa paksuja, energiatehokkaita ja kosteusturvallisia seiniä kustannustehokkaasti. Lisäksi vanhoista massiivirakenteista poiketen kennoharkkorakenne täyttää ulkoseiniltä vaaditun lämmöneristysvaatimuksen ilman lisäeristyksiä. 

Harkkorungon voi viimeistellä lähes millä tahansa julkisivumateriaalilla. Tyypillisesti harkkopinta rapataan, mutta myös tiiliverhous on mahdollinen. Sekään ei tunnu oikeustappiooni viitaten enää niin traumaattiselta, koska tässäkään vaihtoehdossa väliin ei tungeta villaeristeitä tai tuulensuojalevyjä. 

Keraaminen kennoharkko tuo myös helpotusta niille, jotka talviaikaan kärsivät kuivasta sisäilmasta, sillä se ylläpitää sisäilman kosteustasapainoa. Suuren kosteuskapasiteettinsa ja hengittävyytensä ansiosta se pystyy reagoimaan varsin nopeasti. Harkon huokosrakenne imee ja varastoi ylimääräistä kosteutta itseensä silloin, kun sitä on huoneilmassa liikaa ja luovuttaa vastaavasti sitä takaisin huonetilaan, kun ilma on kuivempaa. 

En väitä, että ilmalämpöpumput homehduttavat taloja, mutta uskon, ettei niiden kaikkia pitkäaikaisvaikutuksia rakennuksen hengittävyyteen voida vielä täysin tietää.

Kennoharkkorakenne tasaa tehokkaasti lämpötilojen vaihtelua eri vuodenaikoina. Massaan varastoitunut viileys pitää huoneilman helteelläkin viileänä ja sisälämpötilat pysyvät kevyempiin ja kerroksellisiin rakenneratkaisuihin verrattuna alhaisempina, eikä siksi ole välttämättä tarvetta energiaa kuluttavalle jäähdytykselle. Rakenne siis toimii termostaatin tavoin ulko- ja sisätilan välillä alentaen samalla rakennuksen energiakustannuksia. Hometalossamme oli aikoinaan kaksikin ilmalämpöpumppua. En edes uskalla ajatella, miten niiden lisääminen jälkikäteen vanhaan taloon, jossa vielä oli koneellinen ilmastointi, on voinut edesauttaa homeongelmien syntyä. En väitä, että ilmalämpöpumput homehduttavat taloja, mutta uskon, ettei niiden kaikkia pitkäaikaisvaikutuksia, etenkään jälkeenpäin vanhoihin taloihin lisättyinä, voida vielä täysin tietää. Älkää käsittäkö väärin, tämä ei ole ilmalämpöpumppujen dissaamista, sillä päinvastoin rakastan niitä! Haluaisin kesähelteillä viilentävän pumpun meille ehdottomasti kerrostaloonkin. MUTTA, jos olisin rakentamassa taloa, niin valitsisin toki rakenteen, joka jo lähtökohtaisesti viilentäisi itsessään, vaikka sitten lisäksi hankkisin pumpunkin. Luonnollisesti hengittävä talo tuntuu jo pelkällä maalaisjärjelläkin ajateltuna parhaalta ensisijaiselta ratkaisulta.

Ilmastoneutraaliutta varmistetaan tiilituotannossa syntyvien päästöjen minimoinnilla, vihreän sähkön hankinnalla sekä käyttämällä tehokkaasti hyväksi tiilen poltossa syntyvän lämpö osana tuotantoprosessia. Tuotantolaitosten katoille asennetut aurinkopaneelit tuottavat puhdasta, päästötöntä sähköenergiaa. Jäljelle jäävät hiilidioksidipäästöt kompensoidaan ostamalla päästöhyvityksiä YK:n ilmastosopimuksen ilmastonsuojeluhankkeisiin. 

Patentoitu kennotiiliharkko löysi tiensä Suomeen 2010-luvulla, mutta aktiivisemmin sitä alettiin markkinoida vasta 2014 jälkeen. Tänä päivänä kennoharkkotiilen valitsijoista puolet on rakennusalan ammattilaisia, mikä jo kertoo paljon. Alan ammattilaiset ymmärtävät millaiseen materiaaliin kannattaa panostaa haluttaessa kestävää, arvonsa säilyttävää ja mahdollisimman riskitöntä kotia. Lisäksi tiilen elinkaari on pitkä ja tiili on myös julkisivumateriaalina hyvin huoltovapaa. Toim. huom. kunhan valitsee muurarin, joka välittää poistaa pudonneet laastipurseet jo muurausvaiheessa ilmarakojen kautta. Toki tänä päivänä myös laastit ovat kehittyneet omien talotraumojeni takaisesta. 

Syy miksi en rakennuta saman tien itselleni omaa kivikuningatarta on vain raha, ei enää pelko. Tiilitalo ei tipahda tontille valmiina elementtiratkaisuna. Se tehdään paikan päällä ja siksi se usein maksaa enemmän kuin talopakettitoimitus. Muuraus on käsityötä ja ajan sekä rahan säästön sijasta ennen kaikkea kuitenkin arvovalinta. Taloratkaisuissa painavat myös erilaiset elämäntilanteet ja se, millaisella aikajänteellä asumiseen sijoitetaan. On eri olla tekemässä loppuelämän kotia tai vain tietyn elämänvaiheen asuntoa. 

Lisäksi on tärkeä muistaa, että jokainen talo on aina kokonaisuus. Kaikki rakennusratkaisut salaojista pintamateriaaleihin vaikuttavat talon terveyteen. Historiallani kuitenkin tiedän, miten isoa osaa ulkoseinien ja jopa pelkän julkisivun rakenneratkaisut näyttelevät homeongelmissa (jopa hypoteettisissa homeongelmissa). Niiden varaan lasketaan paljon oikeussaleissa, joten rakenteen suunnittelemiseen kannattaa varata aikaa ja hankkia riittävästi tietoa. Vaikka urakoitsijat tekisivät talon, vaikka se läpäisisi rakennusviraston loppukatselmuksen hyväksytysti ja saisi kuntotarkastajan kehut, ongelmien paljastuessa kiinteistökauppariidassa vastuun rakenteista kantaa lain mukaan myyjä. Riskejä voi merkittävästi minimoida harkituilla rakennusmateriaalivalinnoilla. Aivan kuten ruuanlaitossa arvostamme puhtaita raaka-aineita, näin pitäisi olla myös rakentamisessa. Mitä useampia rakennekerroksia, sitä todennäköisempää, että joku menee pieleen. Yksinkertaiset ideat ovat yleensä niitä menestyneimpiä monessa asiassa. 

Uusi asuntomessualue rakentuu aivan Loviisan keskustan tuntumaan Kuningattarenrantaan. Loviisanlahden ja Saaristotien väliin rakentuva asuinalue kutsuu asuntomessuvierailijat tutustumaan 7.7. – 6.8.2023 messukoteihin.