Yhteistyössä New Saunan kanssa. Kun vuonna 2018 Me Naisten haastattelussa minulta kysyttiin unelmiani, menin kerrankin sanattomaksi. En ollut leskeytymisen ja sen jälkeisen terapiasuhteeni päättymisen jälkeen todellakaan valmis unelmoimaan. Tuolloin tuntui, että jos selviän jotenkin tästä kaikesta jaloilleni, niin unelmoin ihan vain tavallisesta arjesta. Tokihan sitten oli näitä unelmia muuttaa tyyliin asumaan viinitilille Italiaan tai Jyväskylän upeimpaan rakennukseen Maailmanpylvään Drama Queen -asuntoon. Nämä olivat kuitenkin retorisia unelmia, joiden ei edes odottanut toteutuvan. 

Mökki toimii välillä myös toimistona
Täydellinen hetki. Lapset suppaa, kokko odottaa sytyttämistä, juhannuskukat poimittu ja skumppa otettu kylmästä.

Usein minulta kysyttiin, että miksi en remppaa rakasta mökkiä talviasuttavaksi. Tämä kun oli ilmeinen unelmani. Haudattuani aviomieheni mökin viereiselle hautausmaalle, elämäni parhaimmat kesät mökillä päättyivät kuin seinään. Terapiasuhteessani kaipasin auringonlaskuja, että kipeää teki. Olin tuolloin kuitenkin niin rikki, että priorisoin parisuhteessa toisen unelmat. Enkä sano tätä uhriutuakseni, vaan tämä oli tietoinen valintani. Kun toinen koki, etteivät hänen vaatimansa fasiliteetit ole alkeellisella mökillämme kunnossa, niin päätin sitten ottaa minäkin ilon irti näistä fasilitteista hetkeksi. Niin ei kuitenkaan voinut jatkua loputtomiin, koska kaipasin mökille liikaa. 

Mökkitontilla on huikea potentiaali, mitä voisi hyödyntää vielä paljon nykyistä enemmän kun saisi edes yhden kunnolla eristetyn huoneen yöpymiseen kolmena vuodenaikana.
Mökkisaunassa saa olla kantovesi

Tämä pihasauna on niin paljon enemmän kuin 16 neliötä. Se täyttää paljon isomman aukon elämässäni ja tontillakin, sillä se ansaitsee myös arvoisensa terassin.

Minulle mökki saa todellakin olla mökki. Sähköjä arvostan, mutta veden voi hakea viereisestä lähteestä ja saunassa saa olla kantovesi. Pystyn siivoamaan kuolleet eläimet talven jälkeen pahimmillaan jopa sängystä ja tyhjentämään ulkohuussin. Osaan grillata avotulella, enkä pelkää karhuja. Telkkaria tai supernopeaa nettiä en myöskään mökille kaipaa. Mutta alkeellisten olosuhteiden ongelma on, että ne rajaavat mökillä oloaikaa. Talvesta nyt puhumattakaan, myös varhainen kevät, myöhäinen syksy ja kaikki kesän sadepäivätkin, ovat kylmällä hökkelimökillä miltei mahdottomia viettää. Meinaisin käyttää tässä myös adjektiivia vanha, mutta olemme mökin kanssa samanikäisiä, joten käytän termiä elämää nähnyt. Elämää nähnyt mökki ei enää millään ihan pienellä faceliftillä ehostu näihin tarpeisiin, eikä isoon remonttiin ole hometalohelvetin jälkeen varaa. Olen kuitenkin aina kaivannut saada kokea mökillä kunnon ukkosen, syysmyrskyt ja lumen. Juosta saunasta avantoon ja kierimään lumessa! No okei, niin en tekisi koskaan, mutta voisin tarjota tämän mahdollisuuden vieraille. Minä istuisin saunatuvassa takkatulen ääressä. Edesmenneen mieheni kanssa haaveilimme usein siitä, että muuttaisimme viettämään eläkepäiviä mökille tavalla tai toisella. Mökki oli hänen pakopaikkansa jopa sairaudeltaan. Mökillä Aki voi aina hyvin. Hän oli kirjoittanut lapulle, joka löytyi hänen viereltään: Toivon, että mut haudataan mökin hautausmaalle. Näissä maisemissa kelpaakin levätä.

Vanha sauna siirtyy ja tämä maisema avautuu esteettömästi uuden pihasaunan lauteilta.

Leskeytymisen ja eron jälkeen hain lohtua mökiltä. Taas kuulin kysymykset, miksi en tekisi sille mökille jotain? No ensinnäkin olin tuolloin yksin. En väitä, etteikö sinkkuna voisi rakentaa mökkiä, mutta rehellisesti sanottuna ei se kivaa ole. Olin juuri tehnyt yksin valtaisan homeremontin ja siinä revittiin talon lisäksi sielu auki. Toiseksi minut oli juuri haastettu oikeuteen, jossa ensisijaisesti haettiin 260 000 euron kaupanpurkua korkoineen ja tulevien remonttien selvittelykuluineen. Kolmanneksi en enää halunnut käyttää talkooväkeä. Olen traumatisoitunut siitä elinikäisestä kiitollisuudenkuormasta, mikä talkootyön hyvittämisestä jää. En väitä, että talkooväkeni tällaista edellyttäisi, mutta itselläni on tällainen ikuisen kiitollisuudenvelan kokemus homeremontissa auttaneita ystäviä kohtaan. Unelma uudesta mökistä on siis ollut jo vuosia itsestään selvää, mutta myös täysin retorinen unelma. Sen en ole ajatellut toteutuvan. Muutenkin unelmointi oli jotakin, johon tuolloin koin, ettei minulla ollut voimavaroja. Elämä oli ajanut tiejyrällä yli. 

Keskikesällä aurinko laskee aivan maiseman keskelle. Tämä täydellinen maisema ansaitsee arvoisensa täydellisen pihasaunan.

Mutta sitten tuli Jari ja aktivoi hetkessä kaikki unelmat. Sain uuden avioliiton ja uskalluksen ajatella, että ansaitsen vielä tässä elämässä asioita. En tule saamaan enää ydinperhettä enkä omakotitaloa, enkä talviasuttavaa mökkiä. Mutta tajusin jotain, mitä minä vielä voin saada. Jotain, mitä haluan juuri nyt maailman eniten: Pihasaunan! Sanoin sen ääneen ensimmäisen kerran juhannuksena. Olin kuin lapsi leluhyllyllä. Tätä mä olen aina halunnut! En pyydä elämältä enää ikinä mitään, jos voin saada tuvallisen pihasaunan! Yhtäkkiä kaikki kirkastui. Tämähän todella on täydellinen projekti juuri nyt! Tunnen olevani valtavan etuoikeutettu, että kaiken jälkeen minulla on tällainen mahdollisuus. Ääripäinen elämäni siis todellakin jatkaa vuoristorataansa.

Mummuni aikoinaan löytämällä rakkaalla mökkitontillamme Mänttä-Vilppulassa on 60-luvulla rakennettu pihasauna, joka on palvellut meitä hyvin. Se on tarjoillut maailman parhaat löylyt usean vuosikymmenen ajan. Jo Akin eläessä haaveilimme lasiovesta saunaan, voidaksemme ihailla upeaa auringonlaskua järvelle suoraan lauteilta. Koin yhtäkkiä vahvasti, että tähän unelmaan minulla olisi oikeus, ellei jopa velvollisuus. Olen velkaa tämän satsauksen oman mummuni haaveelle hankkia aikoinaan lapsilleen ja meille lapsenlapsilleen paikka, missä yhdessä olla. Uuden pihasaunan myötä voimme viettää mökillä jatkossa paljon nykyistä enemmän aikaa. Olen velkaa tämän Akille, joka jaksoi aina raataa mökkitontin eteen, että lapset viihtyisivät siellä. Olen velkaa tämän itselleni ja uudelle onnelleni. 

Tämä projekti, jota tässä blogini kategoriassa tullaan seuraamaan, edustaa minulle uutta alkua, uskallusta toteuttaa unelmia, vaikka turpaan on tullutkin.

Vanha sauna sijaitsee vain kahdeksan metriä rannasta. Uusi siirretään 15 metrin päähän nykysäädösten mukaisesti.

Kriteerinä uuteen pihasaunaan olivat niin isot ikkunat järvelle kuin vain mahdollista, ainakin kolmen vuodenajan takallinen tupa ja yksinkertaisen tyylikäs ulkoasu. Löysin täydellisen yhteistyökumppanin, jonka kanssa klikkasi heti. Innovatiivinen yritys nimeltä New Sauna oli tehnyt kaiken uskomattoman helpoksi ja helppous oli juuri se, mitä tässä vaiheessa elämältäni edellytin. Olen downshiftannut kerrostaloon, moderniin kahden kodin parisuhteeseen ja aion todellakin mennä tässä projektissa sieltä missä aita on matalin, laadusta tietenkään tinkimättä. Soittopyyntööni vastattiin välittömästi ja aistin aitoa välittämistä unelmastani. Ostimme täydellisen pihasaunan suoraan sohvalta ja tulen myöhemmin kertomaan tarkemmin, miten tämä oli mahdollista. Kerron myös vinkkejä vastaavaa projektia suunnitteleville ja dokumentoin koko matkan täydelliseen uuteen pihasaunaamme vaihe vaiheelta, mahdollisia kompastuskiviä kaihtamatta. 

My Happy Place

Tämä projekti, jota tässä blogini kategoriassa tullaan seuraamaan, edustaa minulle uutta alkua, uskallusta toteuttaa unelmia, vaikka turpaan on tullutkin. Tämä pihasauna on niin paljon enemmän kuin 16 neliötä. Se täyttää paljon isomman aukon elämässäni symboloi selviämistä. Neliöiltään isomman aukon se täyttää konkreettisesti myös tontilla, sillä uusi sauna ansaitsee myös arvoisensa uuden terassin mahdollisesti paljuineen. (Paljuista otetaan vinkkejä vastaan!?) Saan tämän projektin myötä rakentaa ensimmäistä kertaa elämässäni jotakin, jota ei oteta minulta pois. Jotain mikä toivottavasti periytyy lapsille joskus, toisin kuin heidän kotitalonsa, jonka menetimme.

Vanha rakas hökkelimökkeli

Tämä mökkisauna on niin paljon enemmän kuin vain sauna. Tämä on minun Happy Place, turvapaikka, jonne vanhojen Aki-muistojen lisäksi saan nyt luoda uusia muistoja rakkaan aviomieheni kanssa. Mökki on yhteisen projektin myötä nyt myös enemmän meidän paikka, ei enää vain minun surupaikkani. Tulen bloggaamaan tästä projektista kahden vuoden ajan, saaden saunan hinnasta alennusta tekstejä vastaan.

Vanha hyvin palvellut sauna on rakennettu 60-luvulla.

Kaupallinen yhteistyö tulee kuvata läpinäkyvästi, mikä on kaikkien osapuolten ehdoton etu. Tekstini ovat aitoja, eikä niiden sisältöä ole etukäteen määritelty. Tulen kirjoittamaan rehellisesti ja kaikki kommellukset kattaen. 

Pysy siis kanavalla, ja jaa kanssani tämä unelmani! Ja kurkkaahan blogiani muutenkin!

New Sauna

Lue seuraava blogiteksti tästä aiheesta ja kurkkaa miltä uusi sauna näyttää My kind of sauna