Tämä on Hometalo-kategoriani toinen blogiteksti.

Blogini tarkoitus ei ole mustamaalaaminen, maalittaminen tai minkäänlainen manipulointi. Journalistin ohjeiden mukaisesti, en pyri vääristelemään totuutta, enkä johtamaan harhaan. Kerron tätä tarinaa läpinäkyvästi omasta näkökulmastani äärimmäisen rehellisesti omalla sarkastisella huumorillani ja satiirisellakin kerronnallani. Mahdollisuus asia- ja ajatusvirheisiin pidätetään. Teksti ei sisällä rivienväleissään minkäänlaisia piilovaikuttimia tai kyseenalaisia tarkoistuperiä, korkeintaan haaveen kustannussopparista. Hometalosta bloggaaminen ei ole kostoisku, vaan haluan toimittajana ihmetellä ääneen, herättää julkista keskustelua, oppia uutta ja parhaimmillaan onnistua varoittamaan muita – myös vastapuolen roolissa olevia.

Tarkoitus ei ollut stalkata. Ei ihan oikeasti ollut. Korkeintaan ajattelin vähän vilkaista, että olisiko ostaja mahdollisesti jo uusinut talon ulkoseinät. Niiden tilanteenhan piti olla todella paha jo pari vuotta sitten, niin luulisi, että hän olisi jo aloittanut remontin, jos kerran oli niin huolissaan. Toivoisin todella, että hän pitäisi talosta hyvää huolta. Minä tein jo 80% talosta uusiksi, niin olisiko kohtuutonta, että hän tekisi loput 20%, etenkin kun talo nyt on hänen?

Olimme tänään lenkillä täysin holtittomaksi ja kontrolloimattomaksi osoittautuneen ystäväni kanssa Sippulanniemen pururadalla, joka oli toinen kotini 15 vuoden ajan. Sinne karkasin aina itkemään silloin, kun kotona ei uskaltanut näyttää heikkoutta. Syyllistäminen oli vihoviimeinen asia, mitä vaikeasta mielensairaudesta kärsivä mieheni tarvitsi. Kyyneleeni olisivat olleet nauloja hänen arkkuunsa, kuten sitten lopulta olivatkin. Eräs ystävä muistaa minun soittaneen usein lenkeiltäni ja itkeneen rankkaa arkeani. Esikoisemme kärsi kolmivuotista koliikkiaan, ensimmäisten pakkasten iskettyä metsähiiret siirtyivät sisälle lämmittelemään ja putket olivat jäässä. Itse en juurikaan muista noista vuosista mitään. Kerran dobermannimme Igor otti matsin mäyrän kanssa metsässä ja kerran pitkospuilla vastaan käveli hirvi. Sen oli täytynyt uida Sippulanniemeen jostakin Keljon lahdelta. Igoria ei näkynyt tuntiin, eikä kyllä hirveäkään. Lopulta koira palasi täysin vaahdossa ja kieli maassa roikkuen. Elämästämme ei puuttunut jännitystä. 

Tuolla pururadalla olen myös esittänyt lapsilleni, että hiihtäminen on meille suomalaisille normaalia toimintaa, ja kun ladut kerran lähtivät suoraan kotiovelta, niin kyllähän äitikin hiihtäisi. Minulla oli ystävältä lainatut perinteisen sukset, joissa oli kirpparilta ostetut luistelumonot. Todettakoon, että vuonna 2003 en vielä omistanut edes lenkkareita. Kaikki kenkäni olivat korkkareita, kunnes mieheni osti minulle Salomonin vaelluskengät. Joten se, että minulla oli edes vääräntyyppiset omat hiihtomonot, oli jo huimaa kehitystä. Laitoin pienet lapsemme aina menemään edellä ja tökin perinteisellä tyylillä kävelyvauhtia perässä. Esitin ohikiitäville sympatiaa kerjäävän hymyn, että me tässä söpösti mennään etanavauhtia ihan vain lasten vuoksi. Kun lapset kasvoivat ja alkoivat hiihtää reippaammin, keksin aloittaa laskettelun. 

Tänään tosiaan lähdimme ystäväni kanssa verestämään muistoja rakkaalle pururadalle, mikä siis kulkee aivan Everestini ohitse. Katselin kiiltävää kattoa, jonka olin huoltanut ja pinnoittanut juuri ennen talokauppoja 2016. Aivan hullua, että nyt olen menossa oikeuteen muun muassa juuri katon vuoksi. Sitten näin hänet. Minut oikeuteen haastaneen miehen, kutsutaan häntä tässä nyt vaikka erikoislaatuiseksi talokauppamieheksi. Siellä hän hääräili takapihallani, eikun omalla takapihallaan, mitä tosin yritti tuputtaa minulle takaisin, kun tämän show´n 2018 käynnisti. Erikoislaatuinen talokauppamies seisoi juuri siinä kohdassa, jonne edesmennyt mieheni hautasi meidän lipputankomme, kun kyllästyimme liputtamisen lainalaisuuksiin. Tajusin, että tämän minä itse asiassa taisin jättää kertomatta kaupanteon hetkellä. Myönnän siis salanneeni lipputangon mittaisen salahaudan. Laskettakoon tämä tunnustus alennukseksi marraskuussa mahdollisesti langetettavassa tuomiossani. Tosin, kun remontissa vaihdoimme koko maa-aineksen, todennäköisesti tuo löydös on toimitettu asianmukaisesti kaatopaikalle. En rehellisesti muista, löytyikö salkoa salaoja-remontissa. Tuskin se maatunutkaan oli. En tosiaan koko aikaa ollut paikalla valvomassa kaivauksia, ja tämän vuoksi menetin myös anopin istuttamat ja vuosia vaalitut marjapuskat. Tai erikoislaatuinen talokauppamies menetti.

Aki oli toiminnan mies ja hänen ongelmanratkaisukykynsä oli omaa luokkaansa monessa muussakin asiassa kuin lipputangon hävittämisessä. Kun hänen sääriluunsa aukesi pahasti painikehässä, hän hoiti tilanteen niittipyssyllä. Kun häntä ärsytti luomi ihollaan, hän veisti sen puukolla irti. Kun ovikello soi hänen yrittäessään nukkua yötöiden univelkaa, hän nousi tyynen rauhallisesti vääntämään koko ovikellon seinästä. Sen jälkeen meillä ei ollut ovikelloa koko sinä aikana mitä talossa asuimme. Kun varasto tarjosi pakopaikan pahalle ololle, hän keksi alkaa asua siellä. Oveen ilmestyi kyltti Hengenvaara. Remontissa seinän sisästä löytyi piilotettu jääkaappi. Sisällön voi kekseliäimmät päätellä. Toimitin löydökset apteekkiin ja voin kertoa, että farmaseutin ilme oli näkemisen arvoinen. Olisin rikastunut katukaupassa. Aki puhui myös talon polttamisesta. Uskon vakaasti hänen todella suunnitelleen sitä homehelvetin paljastuttua.

Pohdin lenkkiseuralaiselleni, että pitiköhän naapurustosta juoruttu huhu paikkansa, että erikoislaatuinen talokauppamies olisi poistanut nimensä postilaatikosta. Tajusin, että liikenne oli saattanut lisääntyä kyseisellä kadulla mainittuani tien nimen blogissani. (Toim. huom. Tämä ei ole ollut tavoitteeni. Olin tottunut puhumaan talosta tien nimellä siellä asuessani ja talo on ollut julkisuudessa tunnettu jo aiemmin. Myös myyntiprosessi oli pitkä, miltei kaksi vuotta, ja talo on ollut osoitteineen julkisesti nähtävillä kaikkialla pienellä kylällä. Tämän takia oli luonnollista mainita tien nimi, ei todellakaan missään vainoamis tarkoituksessa, mikä varmasti oli Asianomistajallekin oltava selvää, tai muutenhan hän olisi ollut yhteydessä jo tällöin heti ja pyytänyt poistamaan tämän.)

Olen myös postaillut kuvia talosta ulkoapäin, mutta vain koska olen siitä ylpeä (Toim.huom. Ja koska olin tehnyt niin jo vuosia jakaessani somessa omia remontti- ja myyntikuviani. Myytyäni talon, en postaillut talosta enää mitään ennen kuin ostaja kutsui minut kylään tutkimaan ulkoseiniä. Talo palasi elämääni. Ja koska lakimieheni on sanonut, että on mielenkiintoista seurata, miten remontti etenee eli kuvia on kaivattu myös todistusaineistoksi. Oleellista oli se, mitä seinien takaa löytyy. Se tulisi ratkaisemaan kohtaloni. Luonnollisesti se minua tällöin kiinnosti.)

En missään nimessä ole halunnut saattaa häntä häpeään, joskaan eihän hänkään varsinaisesti ole minun elämääni halunnut helpottaa. Nimen poiston tarpeeseen postilaatikosta kiteytyy taas koko farssin älyttömyys. (Toim. huom. Olin tästä oikeasti järkyttynyt. Miksi hän haastaa oikeuteen ja sitten uhriutuu? Hänhän pyysi huomiotani ja mielipiteitäni. Hän oli kutsunut minua käymäänkin talolla.) Kumpikaan meistä ei voi voittaa mitään, vaan ainoastaan hävitä. Jos voitan, en tule saamaan korvauksia henkisestä kärsimyksestä eikä erikoislaatuinen talokauppamies saa toivomiaan remonttirahoja, vaan joutuu maksamaan kymmenien tuhansien eurojen oikeudenkäyntikulut. Jos taas hän voittaa, minun ei enää tarvitse tässä elämässä tehdä rehellistä työtä eikä erikoislaatuinen talokauppamies saa tässäkään vaihtoehdossa remonttirahoja. Sen sijaan hänellä on talo, josta hän on kaivanut esiin kaikki mahdottomatkin viat, minkä luulisi vaikeuttavan sen myyntiä. Ihan älytöntä. Olemme kaksi luuseria. 

En halua mitään lähestymiskieltoa, jolloin oikeuskäsittely pitäisi ainakin pitää etänä. 

Hetken mieleni teki mennä halaamaan häntä. Erikoislaatuinen talokauppamies näytti kiltiltä nallekarhulta. Itse asiassa hän on hyvin komea. Ei hän varmasti ole halunnut kenellekään mitään pahaa. (Toim. huom. 22.1.2022. Tästä kohdasta on poistettu mahdollisesti loukkaavaa spekulointiani Asianomistajan motiiveista haastaa minut oikeuteen kiinteistökauppariita-asiassa. Poisto hänen tammikuussa 2022 tekemänsä kunnianloukkaus-rikosilmoituksensa vuoksi. Olin kuullut hänen jääneen taloon yksin asumaan eron vuoksi, jonka uskoin olevan syy haluta minulta rahaa. Isossa talossa kun on kallista asua yksin.) Kyllähän sitä siinä tarkertuu helposti, vaikka sitten siihen viimeiseenkin välikaton teräspalkkiin. 

En kuitenkaan ehtinyt harkita tätä vaihtoehtoa pidemmälle, kun huomasin kauhukseni epävakaan ystäväni ylittäneen kadun ja suunnistavan suoraan death zonelle! Siellä hän kyykki ja tihrusti postilaatikkoa. Voi luoja sentään! Tule nyt helvetti pois sieltä!!! En halua mitään lähestymiskieltoa, jolloin oikeuskäsittely pitäisi ainakin pitää etänä. Miksi en ollut tajunnut kouluttaa ystävääni talon ohitukseen kunnolla. Katseen piti olla eteenpäin eikä ulkoseinien tuuletusrakoja saisi tuijottaa. Kaikkein vähiten halusin erikoislaatuisen talokauppamiehen yllättävän meidät ja pelkäävän postilaatikon olevan täynnä pikkukiinalaisia ja pinseteillä liimattua vihapostia. (Toim. huom. Rikosilmoituksen vuoksi lihavointi. Tarkoitukseni ei ole ollut ahdistella häntä. )En voinut tehdä muuta kuin esittää, etten tunne ystävääni. Sama kikka mitä käytetään kaupassa kiukkukohtauksen saavan lapsen kanssa. Jatkoin matkaani muina miehinä pitkin pururataa.

Mutta sitten tapahtui jotakin, mikä sai minut haluamaan juosta tuttuun naapuriin turvaan. Kuulin takapihan ja autokatoksen välisen oven narahduksen, jonka tunnistaisin yhä unissanikin. Ja koska vain minulla voi olla näin huono tuuri, erikoislaatuinen talokauppamies saapui etupihalle näkemään ystäväni ja minun selkäni kävelemässä peräkkäin kymmenen metrin välimatkalla korostetun huolettomasti karkuun. ”Älä käänny” sihisi ystäväni selälleni undercover-roolissaan tavislenkkeilijänä. Kun olimme päässeet turvallisen etäisyyden päähän, tivasin häneltä, mitä helvettiä juuri tapahtui!!? Hän kertoi ylpeänä havainnostaan, että postilaatikossa ei todella ollut ollut nimeä. No hei hienoa! Hän siis todella häpeää (Toim. huom. lisäys tammikuussa 2022 tehdyn rikosilmoituksen vuoksi: Häpeä ei siis ole hienoa, vaan todella surullista. Hei hienoa -huudahdus on sarkasmia ja viittaa ystäväni älyttömään ylpeyteen havainnostaan, ei Asianomistajan häpeään.), mutta ei varmasti niin paljoa mitä minä juuri nyt! Olisin mieluummin elänyt ilman tätä tietoa edes jonkinlaisen itsekunnoitukseni kanssa. ”Ei hän varmaan sinua edes tunnistanut”, ystäväni lohdutti. Ei varmaan, eihän minulla ollut muuta kuin pikkumyymäinen nuttura päässäni, jota pidän otsatukan pois kasvattamisen vuoksi nykyään joka päivä ja joka korostaa kuontaloani muun muassa blogini etusivulla! 

Korosta sitä, mitä et voi peittää -meikkiohje toimii monessa. Siksi tunnustan tekomme täten julkisesti. Peace! 

Lue myös mistä kaikki alkoi: Inhimillinen virhe ja Kaikki rakkaat katastrofini