Minulta on kaivattu referaattia siitä, mitä on tapahtunut. Kokoan tässä blogitekstissä koko casen niin napakasti kuin vain pystyn.  Eli tämä on Hometalo-kategorian 23. blogiteksti. Blogini tarkoitus ei ole mustamaalaaminen, maalittaminen tai manipulointi. En pyri vääristelemään totuutta, en johtamaan harhaan tai saattamaan häpeään. Kerron tätä tarinaa läpinäkyvästi omasta näkökulmastani äärimmäisen rehellisesti omalla sarkastisella huumorillani ja satiirisellakin kerronnallani. Hometalosta bloggaaminen ei ole kostoisku, vaan haluan ihmetellä ääneen, herättää julkista keskustelua yhteiskunnallisesti merkittävästä aiheesta, oppia uutta ja parhaimmillaan onnistua varoittamaan muita – myös vastapuolen roolissa olevia. Mahdollisuus asia- ja ajatusvirheisiin pidätetään.

Kaupallinen yhteistyö: Zoner päivittää kapasiteetin nopeasti, kun sivut kaatuvat runsaan kävijämäärän vuoksi! Huikeaa palvelua!

Kai kaikessa on alun perin ollut kysymys siitä, että koukutuin tarpeeseen puhua asioista suoraan. Päätin olla häpeämättä ainuttakaan asiaa, jota en olisi voinut estää, oli sitten kyseessä puolison itsemurha, kodin paljastuminen homepommiksi tai ulosottoon päätyminen ilman omaa syytä.

En myöskään hävennyt, kun mieheni henkivakuutusrahoilla remontoimani taloni ostaja haastoi minut oikeuteen talon remontoimattomista osista haluten purkaa kaupat. Enkä hävennyt sitä, että ostaja sai minut lopulta koomisten käräjäoikeuden käänteiden jälkeen hovioikeudessa vastuuseen rakennusvirheestä, joka on tehty ollessani 4-vuotias. 

Lastensuojelu suositti muuttamaan turvakotiin ja poliisi oli lisännyt meidät jopa perhesurmasuojelu-ohjelmaan. Samaan aikaan hän oli maailman paras isä.

Kun tajusin, että aviomieheni tulisi tappamaan itsensä, päätin, etten häpeä hätääni. Arkemme jatkuvan kuolemanpelon kanssa toimi kauhun tasapainolla. Kuskasin miestäni avoimesti suljetulle osastolle siinä missä lapsia päiväkotiin, ja olin kiitollinen jokaisesta päivästä, jona vielä sain pidettyä lapsilla isän hengissä.

Se vaati välillä nukkumista eteisen lattialla ovikellona, jatkuvaa ylivireystilaa ja äärimmilleen terästettyjä aisteja. Ystävät käskivät lähteä. Mietin, että jos miehelläni olisi ollut syöpä, kukaan ei olisi kehottanut minua jättämään häntä. Lastensuojelu suositti muuttamaan turvakotiin ja poliisi oli lisännyt meidät perhesurmasuojelu-ohjelmaan. Samaan aikaan hän oli maailman paras isä. Maailman lempein. Hän ei koskaan hermostunut eikä huutanut lapsille. Eikä kyllä minullekaan. Hän ei ollut paha. Hänellä oli vain paha olla. Tunsin huutavani apua kuin painajaisessa, jossa ääntä ei tule suusta eikä kukaan ei kuule.

Yksi harvoja perhekuviamme, jotka saimme väsymyksen keskellä aikaiseksi otattaa.
Aki oli hyvä isä.

Naapurin kysyessä miten menee, vastasin rehellisesti, että päin helvettiä. Kun sitten jäin leskeksi kymmenen avioliittovuoden jälkeen kahden pienen lapsen kanssa keskelle homeremonttia, päätin, että salailun sijaan kerron sen kaikille.

Mielensairaus on ihan yhtä voimakas ja armoton kuin syöpä, mutta sen painolastina on lisäksi kohtuuton sosiaalinen stigma.

Usein ihmeteltiin mihin ihmeeseen mieheni kuoli, kun hän ei näyttänyt sairaalta ulospäin, vaan päinvastoin oli todella hyvässä fyysisessä kunnossa. Tätä utelivat sellaisetkin ihmiset, joita elämämme ei ollut kiinnostanut muutoin vuosiin. Näihin kysymyksiin vastasin useimmiten reippaasti, että hän hirtti itsensä istualtaan omalla vyöllään. Siihen nimenomaan vaaditaan hyvää fyysistä kuntoa ja kehittynyttä kuristustekniikkaa.

Mielensairaus on ihan yhtä voimakas ja armoton kuin syöpä, mutta sen painolastina on lisäksi kohtuuton sosiaalinen stigma. En halunnut, että lapset näkivät minun kiusaantuvan näistä kysymyksistä ja alkavan takellella. Jos jollakin oli pokkaa udella yksityiskohtia, niin minulla oli pokkaa kyllä ne sanoa. Oli tärkeä näyttää heille, ettei isin kuolemassa ollut mitään hävettävää. Tietysti opetin lapsille myös sen, että kyseessä on henkilökohtainen asia, josta he voisivat aina myös sanoa, etteivät halua puhua. Häpeämättömyys ei tarkoita sitä, että olisi selvitysvelvollinen kaikille.

Aki ja poikamme leikkimässä Halo-legoukoilla Kangasvuoren sairaalassa.
Vilhon aikajana-koulutehtävä.

Menetyksemme olivat myös taloudellisesti kovia. Kotivakuutus ei korvannut pitkän ajan kuluessa syntynyttä homevauriota, evakkoasumisen vuokraa eikä irtaimiston hävittämistä. Mieheni oli itsetuhoisuudessaan ajanut automme lunastukseen. Lisäksi olimme juuri ennen homepommin paljastumista ehtineet tehdä keittiöremontin, joka oli purettava ja hävitettävä upouusia kodinkoneita myöden. 

Homepommin paljastuessa emme voineet edes yrittää haastaa myyjiä oikeuteen, koska he olivat appivanhempani. Emme siis saaneet hinnanalennusta, saati mitään vahingonkorvauksia. Päinvastoin velkataakka kasvoi, sillä mieheni Akin kuollessa jouduin ottamaan itselleni myös hänen velkansa talosta, voidakseni tehdä päätöksiä sen suhteen.

Talon arvo oli Akin kuolinhetkellä homeen vuoksi romahtanut. Lapsille ei jäänyt perittävää. Hautajaiskulujen lisäksi lainanlyhennykset talosta oli hoidettava, vaikka siinä ei voinut asua. Akin ystävänsä kanssa perustaman Jyväskylän Fight Club Sammonkadun silloinen vuokranantaja siirsi tililleni 1000 euroa. Käytin sen rahan Akin puiseen arkkuun. 

”Äiti, huomasitko että isin päästä tulee verta?”
Tällä yrityksellä Aki ei vielä onnistunut tavoitteessaan.

Henkivakuutusrahat kuitenkin sain ja päätin sijoittaa ne remonttiin. Vakuutus korvasi kuolintavasta huolimatta, koska miehelläni oli diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö, jonka taudinkuvassa mainitaan kohonnut itsemurhariski. Remonttirahan hankkiminen meille saattoi olla mieheni osamotiivi tai sitten se ei ollut sitä lainkaan. Ei kukaan kuitenkaan tapa itseään pelkän homeremontin takia. Ei, vaikka kyseessä olikin Akin rakas lapsuudenkotinsa. 

Olimme suostuneet ostamaan talon hänen vanhemmiltaan, koska he eivät enää jaksaneet jatkuvaa omakotitalon kunnossapitoa. Olimme muuttaneet Jyväskylän keskustasta sivummalle, suositulle Ristikiven asuinalueelle, heti häidemme jälkeen syksyllä 2003. Talo oli appivanhempieni rakennuttama silmäterä, jota he eivät halunneet myydä vieraalle. Me ratkaisimme tämän ongelman varmistamalla talon pysymisen suvussa. Sen piti olla meidän loppuelämämme koti, jonne lapsemme tulisivat mummilaan lastenlastemme kanssa. 

Välttääkseni katkeroitumisen Akin kuoleman jälkeen, hyvän elämän mittareita oli pakko muuttaa. Muistutin itselleni, ettei kukaan ollut luvannut minulle ongelmatonta elämää ja päätin nähdä luottamustehtävänä sen, että Aki uskalsi jättää lasten kasvattamisen minulle. Päätin olla tämän luottamuksen arvoinen ja järjestää heille hyvän elämän tavalla tai toisella. Päätin, etteivät lapset menetä isän lisäksi enää kotiaan ja remontista tuli terapiani lisäksi kunniatehtäväni.

Rakennuksen ongelmiin syinä olivat taloon päin viettävä maa, puutteellinen salaojitus, sokkelin puutteellinen vedeneristys sekä valesokkelirakenne. Rakennuksen ”kengittämisellä” poistettiin ns. piilosokkelirakenne eli lattianpinnan alapuolelle ja tiiviin ulkopinnan taakse jäävä puurakenne. 

Remontissa poistettiin lisäksi kaikki vaurioituneet materiaalit, betoni desinfiointiin ja ”kapseloitiin” vielä kosteudennousun estävällä kerroksella ja monilla muilla muutoksilla estettiin rakenteisiin kosteusvaurion uudelleen synty. Salaojat uusittiin ja pihan maa-aines vaihdettiin sekä tehtiin kunnollinen vedeneritys bitumisivelyineen, kermeineen ja patolevyineen. Muutoin remontti tehtiin vain sisäpuolelta. Villat vaihdettiin uusiin seinistä sisäpuolelta kokomatkalta. Ulkoseinät todettiin muutoin terveiksi, mutta niiden tuulettuvuutta tulisi parantaa. Alkuperäisen katon huollatin ja pinnnoitin 2000 euron hintaan. Kokonaisuudessaan remontti tuli maksamaan noin 150 000 tuhatta.

Remontoin taloa alun perin itselle. Siksi valitsin esimerkiksi Puustellin keittiön Ikean keittiön sijaan, enkä säästänyt missään materiaalivalinnoissa. Useiden eri asiantuntija- ja viranomaistahojen sekä talkooväen turvin sain talon terveeksi ja upeammaksi kuin mitä moni sen ikäinen talo oli. Meidät välittömään väistöön määrännyt Jyväskylän kaupungin terveystarkastaja Jari Pihlajaniemi suoritti remontin jälkeen toisen tarkastuksen talolle ja totesi sen terveeksi.

Halusin mukaan mahdollisimman monta eri asiantuntija – ja viranomaistahoa, koska en itse rakentamisesta ymmärrä. Homeongelman löysivät alunperin Homekoira Team Oy:n osaavat homekoirat, jotka olin tilannut lasten päiväkodissa heidän vaatteistaan havaitun kosteuden hajun vuoksi. Itse emme hajua havainneet, koska olimme jo ehtineet tottua siihen. Labraan lähetetyt rakenneavaukset suoritti PTS-Kiinteistötekniikka, jonka listoilla ollut valvojani Veli-Matti Hokkanen todisti sittemmin minua vastaan oikeudessa. En voinut muuta kuin luottaa hänen ohjeisiinsa vuonna 2013. Nyt kun hän muutti kantaansa asioista 2018 ja suositti vielä laajempia korjauksia, joudun maksamaan hänen huolimattomuudestaan loppu työikäni. Hän sanoi oikeudessa, että voidaakseen havaita kaikki ongelmat aikanaan, olisi vaadittu Super-Hessun katse. Miten ne sitten kuitenkin oli mahdollista havaita nyt? Hän oli kirjannut vuonna 2013 ylös havaintonsa ulkoseinien ja yläpohjan haasteista, mutta ei esittänyt niille mitään tehtäväksi tuolloin. Miksi hän ei selvittänyt asiaa lisää, koska oli virallinen valvojani? Ja kallis sellainen. Tuolloin minua kehotettiin ainoastaan uusimaan alapohja, salaojat ja talo sisäpuolelta. Ja nämä kaikki tehtiin. Veli-Matti Hokkanen ei koskaan vastannut lakimieheni yhteydenottopyyntöihin useista yrityksistä huolimatta.

Korjaussuunnitelman laati Insinööritoimisto Tanko ja loppukatselmuksen suoritti rakennusvalvonnasta huikea Erno Kiviniemi, jolle iso kiitos, kuten myös Tanko Oy:n Jussi Viitasalolle hyvin tehdystä työstä.

Saimme asua ja nauttia siinä hyvän tovin, ennen kun oli selvää, että talo oli myytävä. Iso talo oli lopulta liian kallis yh-äidille ja omakotitalo vaati jatkuvaa työtä ilman homettakin. En jaksanut sitä yksin. Ajattelin, että uusi omistaja saisi jatkaa talon kunnossapitoa ja meidän oli aika jatkaa elämässä eteenpäin toisaalla. 

Kodin Kuvalehden juttu
Yksi esimerkikki Mikko Puttosen kuntotarkastusraportissa, jossa hän kumoaa huoleni. Hovioikeuden mukaan ostajalla oli oikeus luottaa myyjää enemmän asiantuntijaan. Ongelmien ilmetessä kuntotarkastaja ei kuitenkaan ole vastuussa vaan myyjä.

Talon myyminen homehistorialla ei kuitenkaan ollut helppoa. Lopulta löytyi hän, joka tuntui arvostavan sitä kaikkea mitä talolle oli tehty. Uusia salaojia, uutta keittiötä, uutta saunaa, uutta kylppäriä, uusia sähköjä, uusia putkia, uusia villoja seinissä, uusia pintoja, uutta alapohjaa, uutta maa-ainesta. Ostaja kertoi seuranneensa pitkään remonttiani, jonka etenemistä olin päivittänyt reaaliajassa Faceen. Hän kertoi etsineensä asuntoa, johon ei olisi tulossa juuri näitä yleisimpiä arvokkaita remontteja, koska hänellä ei ollut erillistä remonttibudjettia. Hän oli vaikuttunut, koska juuri nämä yleisimmät remontit oli tässä talossa tehty. Talosta oli remontoitu 80 %, ja ainoastaan julkisivu ja katto olivat purkamatta. Myin talon vuonna 2016 tingittyyn hintaan 260 000 euroa.

Ostaja vaati ensin jouluna 2018 kaupan purkua, mutta haastoi minut lopulta oikeuteen vuoden 2019 lopulla vaatien hinnanalennusta päivittääkseen remontoimattomat rakenteet nykyrakennusvaatimusten mukaisiksi. Asianomistaja ei väittänyt teettämäni remontin pettäneen, tai että talossa olisi ilmennyt asumisterveyshaittaa. Vaikka olin todistettavasti ilmaissut ostajalle huoleni huonosta tuulettuvuudesta ennen kauppaa, päädyin silti myyjän viiden vuoden virhevastuun velvoittamana maksumieheksi näistä taloon alkuperäisinä jääneiden osien päivittämisestä nykyrakennusvaatimuksia vastaaviksi vuonna 2021.

Olin myynyt taloa täydellisesti peruskorjattuna, koska ymmärsin peruskorjauksen tarkoittavan kaikkia näitä isompia ja merkittävimpiä remontteja. En voinut kuvitellakaan, että tuo termi voitaisiin tulkita tarkoittamaan, että koko talo olisi rakennettu uudelleen. Silloinhan talon rakennusvuosikin olisi pitänyt jo muuttaa? Rakennusvuosi oli selkeästi myyntiesitteessä mainittu olevan 1983. En tietenkään ollut remontoinut taloa ikuisesti täydelliseksi. Kerroin ostajalle selkeästi huolestani ulkoseinien ja yläpohjan suhteen ja kehotin häntä olemaan yhteydessä asiantuntijoihini. Ostajalla on mielestäni erityinen selonottovelvollisuus silloin kun on ostamassa vanhaa hometaloa. (Oikeuden mukaan näin ei kuitenkaan ollut.)

Ostaja ymmärsi ostavansa talon homehistorialla. Hän vitsaili homevitsejä ja kertoi pelotelleensa sukulaisia hometalo-ostoksellaan. Hän vaikutti huipputyypiltä, että tulin vastaan 40 000 euroa siitä alkuperäisestä kauppahinnasta, mikä olisi ollut välittäjän mukaan täysin mahdollista saada. Raha ei kuitenkaan ollut tärkeintä. Halusin vain päästä lasten kanssa elämässä eteenpäin ja halusin ostajan, joka arvosti työmääräämme ja työjälkeämme. En olisi ikinä voinut uskoa, että hänen kanssaan tulisi mitään ongelmia.

Talo oli sydänvereni saavutus, jonka loisto symboloi selviytymistäni. Halusin, että ostaja pitäisi rakkaasta kodistamme huolta ja olin kertonut ennen kauppoja avoimesti kaikesta siitä, mitä talossa vielä kannattaisi tehdä, kuten lisätä ulkoseinien tuuletusta ja tarkistaa yläpohjan kunto. Minulle painotettiin, että kaikesta siitä minkä reilusti kerron, ei ostaja voi enää myöhemmin valittaa. Huolehdin, että vikalistani kirjataan oman remonttiraporttini lisäksi kuntotarkastusraporttiinkin. Olin tarpeettomankin avoin ja annoin remontista haastatteluja lehtiin. Silti ostajallani oli myöhemmin pokkaa syyttää, että olisin järjestänyt tahallani kuntotarkastuksen pimeässä ja maalannut seinät peittääkseni homeen hajua. 

Myös myyntiesitteen toinen maininta Ei remonttihuolia koitui myöhemmin kohtalokseni. En tosiaan ymmärtänyt, että minun olisi pitänyt erikseen luetella ne osat talosta, jotka olivat yhä alkuperäisiä, kuten maalatut ulkoseinät ja pintapuolisesti huollettu katto. Enhän tietenkään voinut luvata ostajalle ikuisesti huolto- ja remonttivapaata kasarikotia. En tajunnut, että se olisi pitänyt tajuta sanoa ja kirjata erikseen. Pidin sitä itsestään selvyytenä.

Vuonna 2018 ostaja oli havainnut talon ulkopuolella hajuhaittaa ja lähetti minulle lakimiehensä haastehahmotelman kaupan purku toiveesta juuri ennen saman vuoden joulua. Haasteeseen oli kaivettu kaikkea mahdollista vikaa, mutta mitään asumisterveyttä uhkaavaa talossa ei väitetty olevan. Se oli hämmentävää. Remonttini ei väitetty pettäneen ja talon homehtuneen taas. Terveydensuojeluviranomainen ei ollut asettanut taloa asumiskieltoon kuten meidän aikanamme. Ostaja vain halusi, että kaikki talon nekin osat, jotka olivat jääneet remontin ulkopuolelle, päivitettäisiin uuden veroisiksi varmuuden vuoksi ja minun piikkiini. Kirjoitin vastineen, jonka jälkeen oli vuoden hiljaista. Sitten tuli toinen haaste hinnanalennus summalla 80 000 euroa – taas vain muutama päivä ennen joulua 2019.

Käskin vastapuolta lähettämään haastehakemuksen käräjäoikeuteen, sillä minulla ei olisi ollut varaa sovitella (eikä kyllä tahtoakaan). Sanoin rehellisesti vastapuolelle heti alusta asti, ettei minulla ole varallisuutta eikä maksukykyä. Talo on vienyt meiltä jo kaiken. Kaupan purkautuessa edessä olisi voinut olla pakkohuutokauppa. Ainoa keino saada minulta rahaa olisi siis oikeuden tuomio ja ulosmittaus. Tuntui pahalta. Halusiko ostaja todella tuhota hauraan elämämme taloudellisesti? Olimme pääseet lasten kanssa eteenpäin juuri ja juuri jotenkin. Se tuntui kohtuuttomalta. Otin yhteyttä asianajajaan. Kotivakuutuksen oikeusturva korvaisi lakimieskuluja 10 000 asti.

Käräjillä minut tuomittiin maksamaan siitä puolet. Haimme valituslupaa hovioikeuteen, jonka onneksi saimme. Ulosmittaus on kuitenkin laillisesti mahdollista käynnistää heti, vaikka valituslupa hovioikeuteen oli saatu ja tuomio oli siten vielä ilman lainvoimaa. Ostaja tietysti teki näin, koska pelkäsi, että olisin ehtinyt hukkaamaan omaisuuttani. Vaikka mitä omaisuutta olisin edes voinut hukata? Olin hukannut jo kaiken omaisuutemme taloon, jonka hänelle myin lopulta tappiolla. Talosta saamillani rahoilla olin maksanut vanhat asuntovelat pois, mutta minulle jäi silti remonttivelkaa maksettavaksi ja ikuinen kiitollisuusvelka talkootyöläisille, joille olin myös haaveillut pystyväni maksavani palkkiot. 

Tässä farssissa, jota olen sittemmin raportoinut reaaliajassa blogiini, on ollut melkoisesti käänteitä. Ostaja  on soitellut minulle öisin kännissä ja pyytänyt tulemaan korjaamaan kattoaan. Ostaja on valehdellut käräjäoikeudessa niin, että hänen oma lakimiehensä Tero Lakka joutui myöntämään tuomion perustuvan päämiehensä kuulemisesta johtuvaan tuomarin väärinymmärrykseen. 

Mitä hullumaksi tilanteet ovat äityneet, sitä enemmän olen niistä kirjoittanut. Tämän vuoksi lakimies Lakka veti blogistani herneen nenään ja uhkaili minua julkisesti. Ostaja sen sijaan on uhriutunut, ottanut nimensä pois postilaatikosta ja hankkinut hälytysjärjestelmän. On vaarallista, jos kaikki kriittinen keskustelun herättäminen tulkitaan nykytrendin mukaan maalittamiseksi. Väitän pysyneeni blogissa yllättävänkin asiallisena. Olen journalistin eettisen ohjeen mukaisesti pyrkinyt tuomaan mahdollisimman paljon esiin myös vastapuolen kantaa. Tämän vuoksi olen mm. litteroinut ostajan kuulemiset blogiini, voidakseni antaa hänelle äänen. Syytöksistä, jotka vastapuoli on valmis esittämään oikeussalissa, täytyy heidän kyetä ottamaan vastuu myös sen ulkopuolella. 

Olen kirjoittanut blogia ensisijaisesti yksityishenkilönä, en journalistina. Olen varmasti paikoin sortunut ylilyönteihin siinä missä vastapuolikin, mutta blogini motiivi ei ole ollut kosto. Avoin ja äärirehellinen kirjoittaminen on ollut selviytymiskeinoni. Olen kirjoittanut auki sellaisiakin asioita, jotka eivät ole olleet oman etuni mukaisia. En ole aloittanut enkä pyytänyt tätä riitaa, missä koen itse olevani maali. Rakastan kirjoittaa sarkastisesti ja huumori on ollut korvaamaton voimavara tässä älyttömässä farssissa. Lisäksi on tuntunut hyvältä tuottaa sisältöä, joka voi parhaimmillaan auttaa muista vastaavassa tilanteessa olevia – molempia, ostajan ja myyjän rooleissa olevia. 

Se mitä olen tästä kaikesta kootusti oppinut on, että lakimies kannattaa ottaa mukaan kaupantekotilaisuuteen molempien osapuolten turvaksi. Lakimies voi varmistaa, että myyntiesite tulee ymmärretyksi, eikä sitä ole tarvetta lähteä kritisoimaan jälkikäteen. Lakimies voi myös osallistua kauppakirjan laadintaan ja valvoa, että siihen kirjataan esimerkiksi tehdyn remontin lisäksi myös kaikki se, mitä ei ole tehty. 

Lakimies voi huolehtia, että tieto kullekin aikakaudelle tyypillisistä riskirakenteista tulee kauppakirjaan kirjattuna saatetuksi ostajien tietoon. Kauppakirjassa voidaan myös sopia, miten vastuut jaetaan sellaisessa tapauksessa, jos piileviä ongelmia ilmenee. Lainmukaisesta vastuusta poikkeaminen voidaan sopia huomioitavaksi jo kauppahinnassa. 

Pankit voisivat myös edellyttää perusteellisempaa kuntotarkastusta lainansaannin ehdoksi.

Remontin lähtötilanne
Irtaimistomme jätesäkeissä
Talo sai julkisuutta jo vuonna 1983
Maininta ”Ei remonttihuolia” maksoi minulle lopulta 76 tuhatta, koska ostaja keksi haluta kaiken tekemäni lisäksi vielä uudet ulkoseinät ja katon.
Tämän olohuoneen korkean katon ostaja väittää laskevansa matalaksi. Aivan hullua, mutta nyt koska minä sen maksan (5000 euroa) niin toivon todella, että hän myös sen tekee.
Tämä ConcreteWallin tapetti oli ihana. Harmi etten saanut sitä mukaani. Oli arvokas satsaus.
Tämä kohta kauppakirjassa ei suojaa myyjää jos kyseessä on salainen virhe, kuten oikeudessa todettiin 40 vuotta vanhojen ulkoseinien ja katon olevan.
Tämä kirje pysäytti elämän jouluna 2020. Tämä oli jo jo kolmas joulu, kun ostaja lähetti minulle ikävää postia.

Käräjäoikeuden tuomio perustui valheeseen, mutta huono tuuri jatkui hovissakin. Vastapuoli sai tuomarit vakuutettua siitä, että talon ulkoseinissä ja katossa on myyjän vastuulle lain mukaan kuuluva salainen virhe. Vaikka talolla on ollut vuonna 1983 valvoja ja rakennusviranomainen on silloin tehnyt loppukatselmuksen hyväksytysti, vastapuoli sai esitettyä, että talo olisi tehty jo alun perin väärin. Koska vuonna 1983 voimassa ollut rakennusmääräys C2 sanoo vain ylimalkaisesti, että pitää rakentaa siten, ettei tule vaurioita, niin mikä tahansa vaurio on tulkittavissa rakennusvirheeksi, eikä sen ajan tyypillisen rakennustavan mukaiseksi. Vaikka tämä ”vaurio” ei olisi aiheuttanut terveyshaittaa. Tässä tapauksessa nämä vauriot olivat huonosti tuulettuva ulkoseinä ja vuotava katto.

Hovioikeus katsoi, ettei ostaja ole voinut ymmärtää, että talossa oli vielä myös alkuperäisiä osia.

Missään ei ollut mitään lahoa. Ainoastaan vastapuolen todistaja Janhonen oli löytäneet ulkoseinistä paikallisia mikrobeja, jotka hovioikeus katsoi tuottamukselliseksi salaiseksi virheeksi. Minulla ei ollut varaa palkata omaa asiantuntijaa todistamaan Janhosta vastaan, että nämä mikrobit olivat mahdollisesti aivan luonnollisia ulkorakenteiden mikrobeja. Ehkä ne eivät olisi päässeet kehittymään edes mahdolliseksi hajuhaitaksi asti, jos ostaja olisi lisännyt seinien tuuletusta vuonna 2016 kuten käskin? Ilmastonmuutos on haastanut rakenteita aivan uudella tavalla. Silloin kun me muutimme evakosta takaisin kotiin, ulkoseinät eivät haisseet. Sen voin vannoa, vaikka Akin haudan kautta. Ja eihän ostajakaan väitä, että ne haisisivat koko ajan. Ainoastaan kuulemma kosteaan vuodenaikaan. Taistelimme siis hovioikeuteen saakka kosteuden hajusta talon ulkopuolella, joka on havaittavissa kosteina kuukausina keväisin ja syksyisin.

Vetosimme molemmissa oikeusasteissa lakimieheni kanssa Maakaaren 2 luvun 22 §:n 2 momenttiin, jonka mukaan ostaja ei saa virheenä vedota seikkaan, josta hänen täytyy olettaa tienneen kauppaa tehtäessä. Mielestämme oli yleisen oikeusturvakäsityksen kannalta kestämätöntä, että ostaja voi saada salaisen virheen perusteella hinnanalennusta seikoista, jotka on selkeästi todettu myös ennen kauppaa tehdyssä kuntotarkastusraportissa. Ostaja oli tutustunut kaikkiin saatavilla oleviin raportteihin homekoirista insinööritoimiston remonttisuunnitelmiin ja hyväksynyt kohteen kuntotarkastusraportissa mainittuine puutteineen. Talosta oli kokeneen välittäjän Päivi Riuttamäen mukaan saatavilla poikkeuksellisen paljon dokumentteja. Kaikki remontin vaiheet oli yksityiskohtaisesti valokuvattu ja kuvat toimitettu ostajalle.

Kuntotarkastaja Puttonen oli kirjoittanut raporttiin uusia salaojia tarkoittaessaan, että talon ulkopuoliset rakenteet oli saatettu uudenveroiseksi. Hovioikeus katsoi, että ostajalla oli tämän vuoksi syytä olettaa, että ulkoseinätkin olivat uusittu.

Hovioikeus ei siis muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Se katsoi syyskuussa 2021, neljän vuoden taistelun jälkeen, ettei ostaja ole voinut ymmärtää, että talossa oli vielä myös alkuperäisiä osia. Minä taas en ymmärrä, miksi ihmeessä olisin ollut julkisivun huonosta tuulettuvuudesta huolissani, jos ne olisi juuri remontissa uusittu? Ostajalla oli hovin mukaan oikeus luottaa kuntotarkastajan mielipiteeseen enemmän kuin myyjän lausumaan talon parannustarpeista. Kuntotarkastusraporttiin kirjattu huoleni ei siis merkinnyt mitään, koska kuntotarkastaja Mikko Puttonen itse ei ollut mistään huolissaan. Välittäjän myyntiesitteessä sanani sitten kyllä painoi sitäkin enemmän. 

Ostajalla oli oikeus luottaa ammattilaiseen, mutta minulla myyjänä ei. Jouduin vastuuseen kuntotarkastusraportista ja välittäjän myyntiesitteestä, vaikka kumpaakaan en ollut itse kirjoittanut.

Hovioikeus ei siis muuttanut käräjäoikeuden tuomiota, jolloin tuomiosumma pysyi samana, mutta minulle langenneet oikeudenkäyntikulut kasvoivat 8000 euroa. Minut tuomittiin maksamaan tulevaisuudessa mahdollisesti uhkaavista ongelmista yhteensä 76 000 euroa varmuuden vuoksi. Maksan ongelmista, jotka voivat realisoitua 20 vuoden päästä, ellei ostaja tee ennen kauppaa hänelle listaamiani korjauksia. Eli mitään asumisterveyttä uhkaavaa ei talossa ole olemassa. Maksan riskirakenteiden hypoteettisista vaurioista. Riskirakenteiden, joiden kanssa minulla ei ole mitään tekemistä. En ole tätä taloa rakentanut, hyvä että olen ollut silloin edes syntynyt. Hävisin tämän talon kanssa molemmissa rooleissa, ostajana ja myyjänä – sen lisäksi, että talo on vienyt minulta ja lapsilta rahassa mittaamattoman aviomiehen ja isän.

Talon myynnistä saaduilla rahoilla sain vuonna 2016 maksettua kerrostalokotimme asumisoikeusmaksun. Asunto oli meille täydellinen, vaikkakin niin pieni, että päädyin nukkumaan keittiöön. Olen nyt tätä tekstiä kirjoittaessa nukkunut keittiössä yli viisi vuotta. Näin lapset ovat saaneet omat huoneet. Jääkaappin äänet joskus häiritsevät, mutta niihinkin tottuu. Ulosottopalaverissa viime viikolla kuulin, että meidän pitäisi muuttaa tästä asunnosta pois vuoden sisään ellen saisi maksettua koko velkasummaa pois ennen sitä, sillä asumisoikeusmaksu tulisi realisoida. Olisimme siis joutuneet jo toisesta kodistamme pihalle saman ihmisen vuoksi, ellei pankkini olisi yllättäen lähtenyt rahoittamaan lainalla ulosottoa pois.

Ostaja valitti oikeudessa, ettei hän saa enää lainaa. Minä joudun nyt ottamaan hänen puolestaan lisää lainaa 76 000 euroa (hinnanalennuksen tuomiosumma + oikeudenkäyntikulut), voidakseni maksaa hänelle uudet ulkoseinät, olohuoneen korkean katon laskun ja elinkaarensa päässä olevan 40 vuotta vanhan katon uusimisen. Minua on tammikuusta 2021 ulosmitattu 940 euroa nettopalkastani kuukaudessa. Seuraajieni järjestämän rahankeräyksen turvin onnistuin pienentämään velkataakkaani juuri sen verran, että tällä viikolla pankki maksaa ulosottoni pois. Taakakseni jää kallis, jo toinen hometalovelka samasta talosta, jossa en enää edes asu, mutta mieluummin velkaa pankille kuin voudille.

Kirjan kirjoittaminen on ollut ikiaikainen unelmani ja Wsoy on lähtenyt kustantamaan tarinani kirjaksi. Vuodet uhattuna milloin milläkin; kuolemalla, julkisella arvostelulla, henkilökohtaisella konkurssilla ovat provosoineet puhumaan asioista ei vain ilman häpeää, vaan myös ylpeänä kaikista rakkaista katastrofeistani. Parhaimmillaan kirja olisi vertaistarina itsemurhan tehneiden läheisille ja myös homehelveteissä kärsiville. Tekisin näkyväksi oikeusvaltiomme inhimillisestä kärsimyksestä piittaamattomat epäkohdat ja rikkoisin tabuja itsemurhasta ulosottoon. Kirjan kirjoittaminen antaisi menetyksille edes jonkun merkityksen sekä auttaisi taloudellisessa katastrofissamme. 

Tragedioiden sivuvaikutukset ovat synnyttäneet ihmeellistä hyvää. Blogini mielenkiinto on mahdollistanut yhteistöitä, joihin minulla ei muuten olisi ollut mahdollisuutta. Olen saanut somessa valtavasti tukea ystävien lisäksi täysin tuntemattomilta ihmisiltä, jotka ovat jaksaneet seurata tätä vuosia kestänyttä taistoa rinnallani uskoen oikeuden lopulta voittavan. Vaikka kovasti kaipaamamme oikeus ei tapahtunut, välittämisen joukkovoima tuntuu voivan siirtää vaikka vuoria. Tämä on viesti siitä, että avoimuus kannattaa eikä murheiden kanssa kannata jäädä yksin.

Vaikka ostaja onkin sittemmin valinnut jatkaa taistelujamme vielä rikosoikeuden puolella, olen tänä päivänä kuitenkin jo useammin onnellinen kuin ahdistunut.

Tammikuussa 2023 posti toi syyttäjältä KAKSI kirjekuorta, joissa molemmissa ensimmäisellä sivulla luki: Päätös syyttämättä jättämisestä! Ensimmäinen ajatus oli epäusko. Hyvät uutiset kuulostavat liian hyviltä ollakseen totta, kun minä olen kyseessä. Voisiko tämä olla vihdoin ohi?! Pääsenkö vihdoin jatkamaan elämässä eteenpäin saaden unohtaa tämän kaiken? En sentään.

Ja sitä se sitten olikin. Liian hyvää ollakseen totta, sillä toinen näistä olikin vain ensimmäisen kopio. Samaa ilmoitusta vainoamissyytteen hylkäämisestä oli siis vain jostain syystä lähetetty kaksi. Kunnon källi 🙈 Näin voi käydä taas vain mulle 😂 Eli vainoamissyyte kaatui, kuten oikein on. En ole ollut asianomistajan seuraamisesta kiinnostunut, vaan ainoastaan hänen motiiveistaan hänen itse aloittamassaan kiinteistökauppariidassa. Tässä ei ollut vielä kaikki. Muista syytteistä ei kuitenkaan vielä ole lupa puhua. Omatuntoni on puhdas ja tiedän itse motiivini, joten sinällään olo ihan ok. Toki uusi oikeustaistelu ahdistaa ja jo pelkkä ajatus väsyttää. Olisi muitakin murheita, joihin keskittyä. Vanhat traumat aktivoituvat ja menneistä toipuminen hidastuu taas, mutta toisaalta, nyt kirjaprojektin päätyttyä on aikaa keskittyä johonkin uuteen projektiin. Olen kiitollinen ajoituksesta 🙏🏻 Ja teidän tuestanne ihanat ❤️

Toivotaan, että tällä kertaa saisin hänet tyytyväiseksi ja pääsisimme molemmat jatkamaan elämäämme vihdoin. Hänelle maksamani 40 000 euroa sitä ei onnistunut tekemään 🤷🏻‍♀️ Jos se vaatii tuomion, niin olkoon sitten niin. Jos jotain, niin Akin kanssa eläessä ja tämän farssin aikana olen ainakin oppinut häviämään. #rakaskatastrofini #lumipalloefekti

Lue lisää Hometalo-kategoriastani. Tästä linkistä pääset ensimmäiseen tekstiin.

Koko tarinani löytyy tästä linkistä