Tämä on Hometalo-kategorian ylimääräinen teksti, jota en olisi uskonut joutuvani enää kirjoittamaan.

Blogini tarkoitus ei ole mustamaalaaminen, maalittaminen tai manipulointi. En pyri vääristelemään totuutta, en johtamaan harhaan tai saattamaan häpeään. Kerron tätä tarinaa läpinäkyvästi omasta näkökulmastani äärimmäisen rehellisesti omalla sarkastisella huumorillani ja satiirisellakin kerronnallani. Hometalosta bloggaaminen ei ole kostoisku, vaan haluan ihmetellä ääneen, herättää keskustelua yhteiskunnallisesti merkittävästä aiheesta, oppia uutta ja parhaimmillaan onnistua varoittamaan muita – myös vastapuolen roolissa olevia. Mahdollisuus asia- ja ajatusvirheisiin pidätetään.

En olisi uskonut, että Asianomistaja haluaisi enää tätä farssia jatkaa, mutta toisin kävi. Käytän ostajan ja aiemman kiinteistökauppariidan Kantajasta tässä nimitystä Asianomistaja, koska sellainen hän nyt taas on. Hän toteutti viimeisimmän uhkauksensa, jonka tosiaan viime viikolla minulle Instagramin kautta lähetti promotessani pienkeräystäni. Olen tänään saanut poliisilta tiedoksiannon, että hän on tehnyt rikosilmoituksen vainoamisesta (toim.huom. lisäys 19.2.2013 vainoamisesta tehty syyttämättä jättämispäätös tammikuussa 2023) ja kunnianloukkauksesta – kuten ennustin mahdolliseksi, joskaan en uskonut todennäköiseksi. Olisin ennemmin lyönyt rahani vetoon sen puolesta, että hän haluaisi antaa asian jo olla. Mutta ei. Hän haluaa valittaa. Taas.

Vastasin Asianomistajalle hänen kysyessään, että keräys loppuu 28.päivä tammikuuta. Siihen olisi enää ollut vain muutama päivä. Sen jälkeen olin vetäytymässä kirjan kirjoitustauolle, kuten olin ilmoittanut. Someni ja blogini olivat jo aiheesta hiljentyneet. Ellei hän halua huomiota, niin miksi hän jatkaa? En olettanut edes hänen seuraavan minua somessa. Jos hän seurasi ja jostakin loukkaantui, niin miksei hän asiallisesti pyytänyt minua poistamaan ko. asian? Hänen lakimiehensä pyysi poistamaan blogista muutamat kohdat, jotka häntä loukkasivat ja minä poistin. Näin olisin toiminut Asianomistajankin kohdalla. Olen pitänyt blogia 1,5 vuotta. Nyt yhtäkkiä blogini ja seuraajieni kanssa käyty keskustelu loukkaa niin, että on pakko tehdä rikosilmoitus? Ja yllättäen häneltä löytyy kuvakaappauksia, joita on laskelmoidusti kerännyt talteen ilmaisematta loukkaantumistaan?

Hän voitti hovissa minulta 40 000 euroa ja olen sen hänelle maksanut. Hän voitti, mutta haluaa vielä lyödä lyötyä? Eikö ole eriskummallista? Hän haastaa minut oikeuteen, voittaa ja sitten tekee minusta rikosilmoituksen? En tiedä mitä hän haluaa. Tulla nähdyksi ja kuulluksi koston kautta?

Kuten hänellekin vastasin, niin ymmärrän, ettei laki velvoita häntä tekemään remonttia, joten miten minäkään voisin? Olen usein somessani ja blogissani kertonut, että tuomiosumma oli hinnanalennusta, ei remonttibudjetti, vaikka se perustuikin remonttifirmojen tarjouspyyntöihin. Kerroin Asianomistajalle, että toki minua silti kiinnosti remontista kysyä. Kiinnostuksen ilmaisu ei tarkoita, että tulisin ahdistelemaan tontille ja kiikaroimaan puskiin. Siksihän juuri kysyin, kun en ole siellä käynyt. Ja koska hän otti yllättäen yhteyttä.

Asianomistaja kertoi hovissa remontin alkavan nyt tammikuussa, mikäli rahoitus järjestyy. Nythän se on järjestynyt. Mutta enhän minä voi häntä siihen silti pakottaa. Hän saa lähteä rahoillani vaikka lomalle. Olen tämän asian edessä täysin voimaton. Olen tosin puuskahtanut somessa tunnekuohussa silloin heti tuomion tultua, että nyt olisi sitten kyllä parempi kanssa oikeasti ne remontit tehdä. Tuolloin purin tuntojani seuraajilleni (En Asianomistajalle), että aion kyllä seurata tapahtuuko näin, mutta kertaakaan en ole tuomion jälkeen taloa lähestynyt kun tunnereaktio laantui. Tämäkin purkaus oli tarkoitettu ystävilleni, en lähettänyt sitä hänelle itselleen.

Yleensä sellainen ihminen, joka kokee tulleensa vainotuksi, ei seuraa vainoajansa somea ja tykkäile hänen postauksistaan.

Vai oliko liikaa sitten se, kun julkaisin Instassa minulle rakkaan, julkisella paikalla hänen suostumuksellaan otetun, kuvan kaupantekotilaisuudesta, jossa hän tunnistettavasti näkyi. Oletin tämän kuitenkin olevan hänelle ok, koska hän itse tykkäsi ko. postauksesta. En kirjoittanut oheen mitään ilkeää. Se oli hyvin asiapitoinen postaus ja minusta näytimme molemmat siinä hyviltä. Minäkin olin vielä nuori ja rypytön. (Välikevennys: Tämä taisto on tosiaan vanhentanut minua neljässä vuodessa ainakin kymmenen. Jos olisimme Amerikassa niin voisin hakea siitä vahingonkorvausta.) Koska Asianomistaja itse tykkäsi ko. postauksesta, minulle syntyi vaikutelma, että tiedottamiseni oli hänelle ok. Myös hänen lakimiehensä on tykännyt eräästä toisesta postauksestani tämän farssin keskellä. Nämä ovat viestineet minulle tiedottamiseni hyväksyntää. Yleensä sellainen ihminen joka kokee tulleensa vainotuksi, ei seuraa vainoajansa somea ja tykkäile hänen postauksistaan.

Kunnianloukkauslainsäädäntöä on mahdollista käyttää uhkaamiseen, kiusaamiseen, hiljentämiseen ja kritiikin tukahduttamiseen. Rikosilmoituksen teko on helppoa, ilmaista ja suhteellisen riskitöntä. Kunnianloukkauksen kriteristö edellyttää valheellisen tiedon levittämistä. Olen pysynyt koko ajan totuudessa. Kestin hänen piinaansa melkein kaksi vuotta, ennen kun aloin kirjoittaa tapausta läpinäkyvästi auki. Käytin Asianomistajasta salanimeä siihen saakka kunnes käräjäoikeuden paperit olivat julkisia. Hän itse kertoi, että ei pidä käyttämästäni salanimestä. Oma lakimieheni sanoi käräjillä Asianomistajan kuullen, että minulla olisi oikeus kirjoittaa halutessani tämän oikealla nimelläkin. Asianomistajahan minut oikeuteen haastoi ja minulla on oikeus kirjoittaa omaa elämääni koskevista asioista omassa blogissani. Jos olenkin nauranut tälle hulluudelle, olen nauranut myös yhtä lailla itselleni. Olen listannut blogissa myös omia virheitäni ja sitä, mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin.

Journalistin eettisen ohjeen mukaan olen myös antanut blogissani vastapuolelle ääneen, vaikka kyse onkin henkilökohtaisesta blogistani, eikä puolueettomasta asia-artikkelista. En ole pyrkinyt vaientamaan häntä, joten minkään maalittamisen kriteristön en koe täyttyvän. Olen halunnut nostaa yhteiskunnallisesti merkittävää aihetta keskusteluun. Olen kirjoittanut saadakseni apua ja kokeakseni kipuni hyödylliseksi. Että joku toinen ostaja/myyjä voisi välttää meidän virheemme. 

”Sananvapaus on keskeinen arvo länsimaisessa demokratia-ajattelussa. Siihen kuuluu myös oikeus sanoa järkyttäviä, kuohuttavia ja loukkaavia asioita.” -Johanna Vehkoo-

Asianomistajan nimi ei ole tuonut blogilleni mitään lisäarvoa. Hänen mustamaalamisensa ei ole ollut minulle mikään tavoite, joten sinällään oli aivan sama millä nimellä hän blogissani esiintyi. Hänen työpaikkansa on julkinen tieto ja sen kerroin blogissa todistaakseni, ettei hän ole mikään sekopää, vaan aivan normaali työssään menestynytkin kaveri. Hänen koulutushistoria puualan insinöörinä oli myös oleellinen tieto mainita asiayhteyden vuoksi. Kaikki nämä asiat hän on ensin itse kertonut julkisessa oikeudenkäynnissä.

Olen useasti sanonut häntä komeaksi. En ole nimitellyt häntä ala-arvoisesti. Kerran sanoin meitä molempia luusereiksi, korostaakseni sitä, ettei meistä kumpikaan voi lopulta voittaa tässä juurikaan mitään. Kuten nyt juuri tuli todistettua. Hän voitti, mutta ei hänellä tunnu silti olevan hyvä mieli. Olen kirjoittanut koko ajan yhtä sarkastisesti myös itsestäni ja nauranut paljon myös itselleni. Olen jo ensimmäisissä blogiteksteissäni sanonut, että En missään nimessä ole halunnut saattaa häntä häpeään.

Myönnän todennäköisen mainehaitan syntymisen oikeustaiston ja blogini sivuvaikutuksena, mutta sellaisen aiheuttaminen ei ole ollut motiivini. Blogini motiivit on kerrottu jokaisen postauksen alussa näin.Talon mainehaitan hän on aiheuttanut ihan itse leimaamalla terveen talon taas hometaloksi ja puhumalla oikeudessa imuefektistä. Kaikkien talojen ulkoseinissä on mikrobeja. Kuten välittäjä Riuttamäkikin totesi: Home-ja oikeushistoria ovat isoimmat talon myyntiä hankaloittavat asiat. Ei siis kenenkään blogi. Sitä paitsi eniten blogissa on kritisoitu Suomen oikeusjärjestelmää kuin mitään muuta. 

Tuo vainoaminen on todella mielenkiintoinen nimike, sillä ennemminkin voisin kokea hänen vainoavan minua. Yritän kuitenkin ymmärtää, mistä tämä kokemus hänelle kumpuaa. Alun perinhän Asianomistaja yritti palauttaa tätä taloa minulle. Koin, että minulla oli tällöin oikeus olla kiinnostunut siitä, koska hän on pyytänyt mielenkiintoani. Hän on myös pyytänyt minua monesti käymään talolla.

En ole lähetellyt hänelle viestejä. Ainoastaan olen vastannut hänen viesteihinsä, ja hyvin asiallisesti kuten kuvakaappauksista todistettavasti näkyy. En ole nimitellyt häntä halventavasti. Olen lenkkeillyt talon ohitse näiden neljän vuoden aikana tasan kaksi kertaa yleistä pururataa pitkin. (Linkistä luettavissa tuolloin kirjoittamani Rysän päällä-blogi.) Ja nämäkin sen jälkeen, kun lakimieheni oli kysynyt, olenko seurannut onko Asianomistaja aloittanut remonttia ja jos, niin miten. Kyseessä oli puolustuksellemme tärkeä tieto.

Näiden lisäksi olen ajanut kerran autolla talon ohitse samalla kun hain tytärtä naapurista leikkimästä. Vitsailin tuolloin, että Torikan taktinen tutkintatiimi -liikenteessä. Se oli vitsi. Ei ahdistelua. Olisin voinut olla vihainenkin ja syystä. Silti jaksoin vitsailla, vaikka olo oli todella turvaton. Tieto talon ulkorakenteiden tilanteesta oli tuolloin puolustuksemme kannalta merkittävä. Hovin tuomion eli syyskuun 2021 jälkeen en ole käynyt lähelläkään taloa enkä postannut kuvia. Jos Asianomistaja koki turvattomuutta näistä käynneistäni, niin miksei hän tehnyt silloin heti rikosilmoitusta ja hakenut minulle lähestymiskieltoa.

Olen asettanut myös itseni arvostelulle alttiiksi. Julkaisemalla seuraajieni kannanottoja, olen pyrkinyt mielipidevapauden nimissä tuomaan ilmi sen, millaisia tunteita tämä tapaus herättää. 

Toki ymmärrän, että oikeustaiston tultua julki, uteliaita päitä on saattanut kääntyä talon suuntaan, mutta näin on ollut aina. Talo on kiinnostanut jo silloin kun mieheni teki itsemurhan kesken homeremontin, kun talo purettiin betonille ja aloin remontoida sitä tuoreena leskenä. Niin ja silloin, kun uuden parisuhteeni julkisuudesta tunnettu mies alkoi ajella nurmikkoa takapihalla. Asianomistaja on tiennyt, että taloa on esitelty julkisesti lehdissä ja että se on ollut yksi Jyväskylän tunnetuimmista taloista monipuolisen maineensa vuoksi jo pitkään ennen talokauppoja saati blogiani. Hieman liioitellusti puolet kylästä on osallistunut sen kunnostustalkoisiin. Talon myynti kesti melkein kaksi vuotta, jonka ajan talo osoitteineen oli esillä kaikkialla julkisesti. Talosta on julkaistu valtamediassa artikkeleita, joissa talo on kuvattuna myös ulkoapäin. Julkisella paikalla valokuvaaminen ei ole rikos. Olisi eri asia jos menisi kuvaamaan pihaan ja kurkkisi ikkunoista sisään.

Aloitteet kaikkiin konflikteihimme ovat tulleet vastapuolelta. Asianomistaja on pyytänyt huomiotani talolle, pyytänyt minua käymään siellä useasti, pyytänyt maksamaan kellarin täytön (jonka kiltisti maksoin), haastanut minut oikeuteen, valehdellut siellä ja voittanut, tuhonnut elämäni taloudellisesti, soitellut kännissä öisin, kysynyt mitä pitää tehdä kun katto vuotaa, perinyt aiheetonta tuhansien eurojen laskuja ja lähetellyt uhkailevia viestejä. Hänen lakimiehensä on oksentanut uhkaavaan säyvyyn Face-seinälleni julkisesti kesken käsittelyn. Näitä vasten peilaten Asianomistajan rikosilmoitus tuntuu hieman nurinkuriselta ja ehkä jopa tekopyhältä. Eikö minulla olisi ollut oikeutta vastata tähän kaikkeen mitenkään? Enkö saisi pyytää apua ja puolustaa itseäni? Kaikilla ei ole varaa puolustukseen oikeusaleissa. Avoimuus oli minun ”aseeni”.

Huumori on ollut kantava voimavara tässä helvetissäni, enkä kyllä mitenkään osaa luokitella sitä rikokseksi.

Somesta saamani tuki ja apu on ollut korvaamatonta. Olen tarjonnut anonyymin keskustelualustan Instagramin stooreissa, johon postailemiani viestejä olen moderoinut ja sensuroinut Asianomistajan eduksi. Olen asettanut niissä myös itseni arvostelulle alttiiksi. Julkaisemalla seuraajieni kannanottoja, olen pyrkinyt mielipidevapauden nimissä tuomaan ilmi sen, millaisia tunteita tämä tapaus herättää. Olen halunnut herättää keskustelua. En voi herättää sitä julkaisematta kommentteja. Ilman rikosilmoitusta en olisi edes tajunnut, että tämä tarvitsee erikseen sanoa ääneen. Sen vuoksi on hyvä, että nyt tuli syy selventää tämä, jos se on jollekin muullekin jäänyt epäselväksi.

Moni tuntematonkin on suivaantunut kanssani kokemastani epäoikeudenmukaisuudesta ja oikeuslaitoksen vähintäänkin hämmentävistä käytännöistä. Tunteet ovat välillä kuumentuneet ja puoliani on pidetty kovasanaisestikin. Kun asianomistaja haastoi minut oikeuteen olin yh-leski ja viimeisillä voimillani remontoinut talon itsemurhan tehneen mieheni henkivakuutusrahoilla. Enemmän tässä kuitenkin on kritisoitu oikeuslaitosta kuin mitään muuta. Puolestani on käyty väittelyitä ja blogiani on jaettu eri alustoilla Puskaradiosta Talojuristien blogiin. Useat ovat ehdottaneet kansalaisaloitetta, joukkorahoituskampanjaa ja pienkeräystä, mikä lopulta toteutettiinkin. Huumori on ollut kantava voimavara tässä helvetissäni, enkä kyllä mitenkään osaa luokitella sitä rikokseksi.

Tapaus suututti puolestani monia ja minulle on kerätty pienkeräyksillä melkein 20 000 euroa selvitäkseni tappiosummasta. Asianomistajaa ei ole herjattu rahankeräyksen markkinoinnissa. Häntä ei ole uhkailtu, vaan enimmäkseen tätä tapausta on ihmetelty yleisellä tasolla, etenkin kun talo on terve, eikä hän edes väitä siellä olevan mitään sisäilmaongelmaa. Kritisointi on ollut aiheellista asian ollessa yhteyskunnallisesti hyvin merkittävä. Olen julkaissut myös itseäni kritisoivia kommentteja. Asianomistajaa ei ole tägätty tai merkitty keskusteluun.

Asianomistaja pyysi lopettamaan, kun promosin keräystä. Ilman tätä keräystä hänellä ei olisi 40 tuhatta tilillään? Toki se oli melkein 260 000 vähemmän mitä hän alun perin pyysi. Puun hinnan vielä noustessa, 40 tonnin budjetti tuskin edes riittää remontin tekemiseen – jos hän todella olisi sitä tekemässä. Ymmärrän siis täysin hänen turhautumisensa, mutta on aivan tarpeetonta uhriutua nyt siitä, että olisin lähettämässä someseuraajani järjestämään hänen tontilleen mielenosoitusta. Käräjillä vastapuoli ihmetteli, etten ollut ehdottanut omaa korjaustapaa oletetulle remonttitarpeelle. Tämän vuoksi pohdin somessa, että jos jotain pitäisi ehdottaa niin esittäisin talkootyötä. Tämä oli vitsi, joka viittasi siihen, että minä tein taloon ison homeremontin talkootyöllä. En ole tarkoittanut uhata, että someseuraajani tulisivat väkisin uhmakkaina nikkaroimaan hänen talolleen. Tässä kuulutan nyt medialukutaitoa. Kaiken voi halutessaan ymmärtää väärin.

On vaarallista, jos rikossyytteiden pelossa itsesensuuri alkaa rajoittaa uskallusta kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä.

Hetkittäin olen halunnut ajatella, ettei tässä ole ollut mitään henkilökohtaista. Vittuilevien emojien lähettely keräys-postaukseeni kuitenkin todisti sen, että Asianomistajan tarkoitusperänä on ollut tilanteen saaminen minulle mahdollisimman hankalaksi. Muutoinhan häntä ei pitäisi haitata se, saanko minä apua vai en. Tätä ajatusta vahvistaa myös ennakkoon aloitettu perintä ilman mitään järkevää perustetta, saati tuomion lainvoimaa. Tulen kituuttamaan vielä pitkään, joten Asianomistaja voi iloita eläkeikään jatkuvasta velkataakastani, etenkin nyt, jos saa hankittua minulle vielä lisää maksettavaa tällä viimeisellä tempullaan. 

Itse en ole tehnyt rikosilmoitusta hänen virheellisestä lausumastaan tuomioistuimessa, tai hänen lakimiehensä asiattomuuksista tai mahdollisesta tuomarin puolueettomuuden vaarantumisesta, tai kuntotarkastajan takinkäännöstä, koska mitä se enää hyödyttäisi. Minulla ei ole tarvetta arvottaa kenenkään kokemaa tuskan määrää, mutta kuten olen aiemminkin todennut, niin perheeni ongelmat ovat olleet sen verran suuria, että voimat eivät riittäisi enää omien kanteiden tehtailuun. Vie kaikki voimat kun yritän selvitä näistä hänen sarjakanteistaan. Toivon rehellisesti, että Asianomistaja kokisi rikosilmoituksen tehtyään hyvää mieltä, sillä raskaita prosesseja nämä ovat aina kaikille osapuolille lopputuloksesta huolimatta. Kuten kiinteistökauppariitamme jo todisti. Siksi ihmettelenkin, että hän tätä yhä haluaa jatkaa. Lisää pahaa mieltä taas vain luvassa meille molemmille. Mutta ehkä hän tällä tavoin tuntee olonsa voimakkaaksi ja vaikutusvaltaiseksi ja sitä kautta paremmaksi. Toivotaan näin.

Asianomistaja on uhriutunut aivan tarpeettomasti. Miksi hän on asentanut hälytysjärjestelmän ja ottanut nimensä pois postilaatikosta. Peräänkuuluttaisin nyt vastuunottoa.

Minä otan kyllä vastuun blogistani ja toivon, että myös Asianomistaja ottaa vastuun kanteistaan ja haasteistaan. Eihän hän ole voinut kuvitella minun käyvän tämän taiston salassa? Vai niinkö hän juuri kuvitteli? Ettäkö häpeäisin? Minulla ei ollut rahaa palkata asiantuntijoita oikeuteen. Minulla olivat jäljellä vain sanat, joilla en pyrkinyt kostamaan vain ymmärtämään. Olen puhunut avoimesti itsemurhasta ulosottoon ja nyt listaan lisättäköön myös rikosepäily.

En rehellisesti tiedä mitä hän tällä kokee voivansa voittaa, vaikka saisi minut tuomittuakin. Mitä hän haluaa? Taas lisää rahaa? Etten kirjoita enää tapauksesta? Enhän olisi kirjoittanutkaan, ellei hän olisi tehnyt minusta rikosilmoitusta. Nyt taas tässä parhaillaan kirjoitan vastentahtoisesti. Avoimuus on ase selvitäkseni, ei satuttaakseni. Ongelmien kanssa ei pidä jäädä yksin. Ilman avoimuuttani, en olisi saanut seuraajieni tuella Asianomistajalle lainaa. Lainaa, jota hän kertoi kipeästi tarvitsevansa, mutta ei ollut sitä itse pankista saanut. Minä hoidin sen hänelle, mutta tarvitsin siihen apua. Apua en olisi saanut, ellen olisi häpeämättä avannut tätä tapausta blogissani. Kyllä kiittämättömyys on maailman palkka.

Jokainen konfliktimme on alkanut hänen yhteydenotostaan, hänen aloitteestaan. Ei siitä voi suuttua, että vastapuoli on asiasta eri mieltä ja haluaa tuoda kantansa julki.

En ole pyrkinyt vaimentamaan häntä (toisin kuin hän minua), vaan antamaan hänelle äänen. Asioista, joita sanoo julkisessa oikeudenkäynnissä, täytyy voida pystyä käymään julkista keskustelua myös salin ulkopuolella. Ajattelen, että Asianomistajan pitäisi kestää myös kritiikkiä, jos tällaiseen päättää ryhtyä. Sarkastinen tapani kirjoittaa on ominainen tyylini muissakin blogikirjoituksissa.

Minulle on ollut tärkeää tuottaa yhteiskunnallisesti merkittävää kokemustietoa talon myynnistä ja ostamisesta homehistorialla, nostaa keskusteluun kohtuutonta myyjän virhevastuuta ja ennen kaikkea jakaa kantapään kautta opittua tietoa, jotta muut minun ja Asianomistajan rooleissa olevat voisivat välttää kohtalomme.

Tarkoitukseni ei ole ollut loukata häntä, kuten olen blogissa usein sanonutkin. Miksi olisi? Mitä siitä olisin hyötynyt? Hänen nimensä mainitseminen ei ole tuonut blogilleni mitään lisäarvoa, mutta jollakin häneen on täytynyt viitata. Tarkoitukseni on ollut pyrkiä ymmärtämään häntä. Antaa hänelle ääni ja mahdollisuus tulla kuulluksi omien sanojensa kautta myös somessani. Siksi olen käyttänyt suoria litterointeja, antaakseni jutusta mahdollisimman totuudenmukaisen kuvan. Ja muistutettakoon vielä, että jokainen konflikti on alkanut hänen yhteydenotostaan, hänen aloitteestaan. Ei siitä voi suuttua, että vastapuoli saattaakin olla asiasta eri mieltä ja haluaa tuoda kantansa julki.

Harvasta asiasta on täysin ongelmatonta ottaa vain kermoja kakun päältä. Kuten tässä tapauksessa ottaa minulta 40 tuhatta ilman, että kokisin tarvetta ilmaista kantani asiaan. Poliisi saa nyt tutkia katsooko sen olleen oikeutettua vai ei. On aidosti ikävä päätellä, että hänellä on yhä paha olla. Tilanteeseen tyytyväinen ihminen harvemmin tekee rikosilmoitusta. Sehän tässä pointtini juuri on ollutkin, ettei tässä ole ollut mitään järkeä. Meillä molemmille jää paha mieli.

Ehkä hän myös pelkää, että lyttään hänet kirjassani. Totuushan on, että jos lyttäisin hänet tai yhtä lailla julkisuudesta tutun exäni, (kuten Seiska jo ehti olettaa) niin se kääntyisi vain minua vastaan. Katkeraa exää tai homeoikeudessa hävinnyttä tilittäjää ei katsota hyvällä, vaikka valitukseen olisi aihettakin. Siksi on osattava kirjoittaa totuudellisesti, mutta viisaasti. Mustamaalaaminen ja tai minkäänlainen maalittaminen ei ole eettistä saati muutoinkaan tarkoitusperieni mukaista. 

Suomessa on ollut ongelmallista tasapainottaa sananvapaus yksityisyyden suojan ja kunniansuojan kanssa, sanoo oikeustieteen tohtori Riku Neuvonen kirjassaan Sananvapauden historia Suomessa (2018). Tämäkin esitutkinta tuottaa osaltaan tärkeää tietoa, kuten tuore Johanna Vehkoon voitto korkeimmassa oikeudessa hänen kunnianloukkaussyyte-tapauksessaan todisti. Se oli merkittävä voitto sananvapaudelle. 

Vehkoo kirjoittaa kirjassaan Oikeusjuttu seuraavasti: ”Oikeus sananvapauteen on kirjattu paitsi Suomen perustuslakiin myös kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, joihin Suomi on sitoutunut. Sananvapaus on keskeinen arvo länsimaisessa demokratia-ajattelussa. Siihen kuuluu myös oikeus sanoa järkyttäviä, kuohuttavia ja loukkaavia asioita. Sananvapaus ei silti missään demokratiassa ole täysin rajoittamatonta. Sen rajat tulevat vastaan tilanteissa, joissa se sananvapaus törmää muihin perusoikeuksiin. – Sananvapauden rajoittamiselle pitäisi aina pystyä esittämään hyvät perusteet. Jos häviää, sen voi hyväksyä, jos perusteet ovat hyvät.” 

Ja vielä:

”Sananvapauden sääntely lailla on monimutkaista. Kun sallitun puheen rajoja venytetään uusista kulmista, linjauksia aletaan hakea oikeusistuimista. Se on ainoa tapa saada ennakkotapauksia, joiden pohjalta alioikeuden sääntelevät jatkossa sanomisen rajoja.” 

Tämä älytön farssi siis jatkuu ja on hyvin mahdollista, että kohtaamme toistamiseen käräjillä. Mutta hienoa, jos Asianomistaja kokee nyt tällä tavoin saavansa oikeutta. Ilmeisesti myöskään hän ei koe oikeuden aiemmin toteutuneen. Siitä asiasta me lienemme siis yhtä mieltä. 

Toivon, että tapauksessani asiayhteys huomioidaan alusta asti. Tällä tarkoitan muun muassa Asianomistajan vastuun ja osallisuuden ymmärtämistä, uhriutumisen tarpeettomuutta sekä yleistä mielenkiintoa herättävän aiheen käsittelyä.

Johanna Vehkoon tapauksessa Journalistiliiton puheenjohtajan Hanne Ahon mukaan korkein oikeus oli ensimmäinen oikeusaste, joka arvioi kirjoitusta kokonaisuutena ja asiayhteydessään. Tässä hänen mukaansa epäonnistuivat niin poliisi, syyttäjä kuin alemmat oikeusasteet. Toivon, että tapauksessani asiayhteys huomioidaan alusta asti. Tällä tarkoitan muun muassa Asianomistajan vastuun ja osallisuuden ymmärtämistä, uhriutumisen tarpeettomuutta sekä yleistä mielenkiintoa herättävän aiheen käsittelyä. Asiayhteydestään irroitettut kuvakaappaukset kertovat aivan eri tarinaa kuin niille tarkoitusperän ja merkityksen luova konteksti huomioon ottaen.

Asiayhteyteen toivoisin myös huomioitavan, että talokauppojen jälkeen en postannut talosta tai hänestä mitään, ennen kuin itse Asianomistaja pyysi minua kiinnostumaan talosta ja tulemaan tutkimaan sitä paikan päälle. Hän halusi huomiotani ja mielipiteitäni. Sovimme tuolloin selvittävämme asiaa sulassa sovussa, mutta sitten jouluna 2018 postiluukusta kilahti ensimmäinen haaste ja jouluna 2019 toinen. Hän halusi palauttaa talon minulle, joten koin asian taas koskettavan minua.

Oikeudessa kyse oli nimenomaan ulkorakenteista: ulkoseinistä ja katosta. Siksi olen kuvannut niitä, koska lakimieheni kaipasi niistä tietoa. Olin avannut casen täysin läpinäkyvästi siihenkin asti ja sen vuoksi en nähnyt syytä tehdä poikkeusta nytkään postata havaintojani talolta.

Poliisi kuulee meitä molempia osapuolia ja asia etenee syyttäjälle syyteharkintaan. Tapauksen seuranta jatkuu blogissani, jonka jo toivoin voivani tältä osin sulkea. Mutta ei, sen on nyt jatkuttava, sillä on vaarallista, jos rikossyytteiden pelossa itsesensuuri alkaa rajoittaa uskallusta kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä. Joten palaamme siis lähtöruutuun, jossa minulla on taas vain sanat. Olen usein pahoitellut tilannetta meidän molempien vuoksi ja pahoittelen taas. Surullista ja ikävää meille molemmille. Olen sanonut, ettei tässä ole voittajia, ja tämä nykytilanne todellakin todistaa tämän taas kerran.

Toivosin, että Asianomistaja haluaisi käyttää aikansa muuten, kuin seuraamalla someani ja yritystäni selvitä tappiosta jotenkin jaloilleni. Tämä rikosilmoitus haittaa minua kuitenkin vähemmän, kuin edelliset haasteet kiinteistökauppariidassa. Iso ero on nyt se, että sanoistani olen, ja haluankin olla vastuussa toisin kuin talon ulkoseinistä, jotka on rakennettu ollessani 4-vuotias. Tähän tapaukseen olen voinut omilla valinnoillani vaikuttaa ja niistä voin tulla tuomituksi hyväksyttävämmin kuin jonkun toisen tekemisistä, jos niikseen on.

Tästä linkistä Hometalo-kategorian ensimmäiseen blogitekstiin!