Tämä on Hometalo-kategoriani kuudes blogiteksti.

Blogini tarkoitus ei ole mustamaalaaminen, maalittaminen tai minkäänlainen manipulointi. Journalistin ohjeiden mukaisesti, en pyri vääristelemään totuutta, enkä johtamaan harhaan. Kerron tätä tarinaa läpinäkyvästi omasta näkökulmastani äärimmäisen rehellisesti omalla sarkastisella huumorillani ja satiirisellakin kerronnallani. Mahdollisuus asia- ja ajatusvirheisiin pidätetään. Teksti ei sisällä rivienväleissään minkäänlaisia piilovaikuttimia tai kyseenalaisia tarkoistuperiä, korkeintaan haaveen kustannussopparista. Hometalosta bloggaaminen ei ole kostoisku, vaan haluan uteliaana ihmetellä ääneen, herättää julkista keskustelua, oppia uutta ja parhaimmillaan onnistua varoittamaan muita – myös vastapuolen roolissa olevia.

Rakas blogi. Taaskaan en tiedä itkeäkö vai nauraa. Tänään olen enemmän kyllä itkenyt. Päällimmäisin tunne tällä hetkellä on turhautuminen ja turnausväsymys. Koen tippuvani ulkopuolelle tästä jutusta. Mitä enemmän juttelen asianajajani kanssa, sitä vähemmän ymmärrän. Vika ei varmasti ole hänessä, vaan asian laajuudessa ja tulkinnanvaraisuudessa. Jotenkin tänään järkytyin, kun tajusin, miten paljon näissä tällaisissa tapauksissa voi olla kiinni aineiston tulkinnasta. Olin naivisti ajatellut, että olisi vain yksi totuus. Vastaavien juttujen ratkaisujen erilaiset lopputulokset selittynevät eri tasoisilla näyttöaineistoilla ja sillä, miten lakimiehet niitä tuomarille tulkitsevat.

Kun kantaja tekee aukkoja vaivalla umpeen saamiini seinin, oikeuttaakseen oman älyttömän paniikkinsa, niin voi JUMAL%UT&ARG! Minun mikkini tullaan niin sulkemaan oikeudessa kuten Trumpin vaaliväittelyssä.

Jos häviäisin, niin haluaisin tuomion aiheesta, enkä taitavasta manipuloinnista. Onpa ahdistavaa. Haluan aidosti ymmärtää mistä tässä on kyse, mutta en rehellisesti ymmärrä sitä vieläkään. Kysyn ja minulle vastataan, mutta jotenkin aivoni eivät varmaankaan vaan toimi. Kaikki riippuu jostakin asiasta, mikä taas riippuu toisesta asiasta. En ymmärrä missä tilanteessa asia voisi olla minun vastuullani ja missä ei. Ostajan selonottovelvollisuus perustuu käsittääkseni aina kunkin kohteen yksilöllisten ominaisuuksien ja saatavilla olevan informaation kokonaisarviointiin, eli sekin vaihtelee tilanteen mukaan.

Informaatiota meillä ainakin on ollut, eli sen puutteesta ei luulisi jäävän kiinni. Joten todellakin olettaisi, että ostajaa voidaan tässä tapauksessa katsoa sitoneen laaja selonottovelvollisuus. Ja ostajahan ei voi edukseen vedota seikkaan, jonka on saanut tietoonsa asiantuntijan kuntotarkastuksesta, kuten esimerkiksi tyydyttävä tuuletus, josta on liputettu. Mitä tarkempia remontti- ja kuntotarkastusraportit ovat, sitä herkemmin ne lukemani perusteella synnyttävät ostajalle erityisen tarkastusvelvollisuuden. Ja etenkin, kun raportteihin on kirjattu lisätutkimussuosituksia ja toimenpidekohotuksia. Ostajalta voi myös odottaa päättelykykyä, jos ostaa talon, jossa on ollut laajamittainen homevaurio. Rakennuksen iän lisäksi tulisi huomioida myös rakentamisaikakaudet, joiden mukaan rakentamisen laatu on vaihdellut. 

Minä en ainakaan voi todistuksessani valehdella, koska en edes osaisi. En rehellisesti tiedä, mitä minun pitäisi sanoa, että se olisi etuni mukaista. Siksi menen totuudella, vaikka se sitten olisi minua vastaankin. 

Seinässä on halkeama jossain kohtaa. Niin, mitä sitten? Ulkona haisee oudolle. Niin, mitä sitten? Joku tutkimus saattaa viitata vaurioon ja joku toinen kohta vaatinee lisäselvityksiä. Niin? Mitä sitten? Jos hän on ulkoseinistä huolissaan, niin miksi hän ei korjaa niitä? Arviomme mukaan vastapuolella on nyt mennyt lakimieskuluihin 20 000 ja noin 10 000 ongelmien selvittelykuluihin. 30 tuhannella hän olisi jo uusinut ulkoseinät. Minulta hän ei taas saa mitään, vaikka voittaisi. Tai mahdollisesti kuukausittain ulosmitattuna jotain pieniä summia suojaosan jälkeen, jos jatkan työelämässä. Tällöinkin työikäni loppuu ennen kun ostajan remontti on minun maksamillani rahoilla tehty.

Olimme vielä täydessä unessa perhepedissä, kun Aki reagoi salamannopeasti heittäytymällä suojaksi minun ja lasten päälle.

Vaikka tässä pelataankin upporikasta tai rutiköyhää, niin lopputulos tulee tuskin olemaan mustavalkoinen. Todennäköistä on, että vaikka minun katsottaisiinkin olevan vastuussa jostakin, niin se on vain murto-osa hänen överistä vaateestaan. Tällainen torjuntavoitto on kaikista lannistavin vaihtoehto. Se on ärsyttävä välimuoto, mikä ei hyödytä ketään. Minusta me vain häviämme tässä molemmat. 

”Pienikin” takkiin tuleva summa, tyyliin 20 000, mikä olisi katsottava torjuntavoitoksi, onnistuu hankaloittamaan minun elämääni. Mutta häntä se ei paljon auttane osissa ulosmitattuna. Mikä järki tässä on? En oikeasti ymmärrä? Tuleeko hänelle sitten vain hyvä mieli siitä, jos saa minut vastuuseen jostain, vaikka ei siitä taloudellisesti hyödy? Haluaako hän vain näpäyttää? Haa, remontoimasi talo ei ollutkaan täydellinen ikuisesti! Minulle ainakaan ei tule torjuntavoitosta hyvä mieli. Pelkään sitä, jopa totaalista tappiota enemmän. Totaalisen tappion kanssa olisi selvää, että työnteko ei enää kannata. Niin surullista kuin se olisikin, niin se ei olisi minun päätökseni. Ärsyttävän välisumman kanssa pitäisi punnita ja itse päättää mitä tehdä.

Eihän minun hyödyttäisi enää käydä töissä ainoastaan siksi, että saisin maksettua uuden omistajan uusia remontteja taloon, kun vanhatkin ovat vielä maksamatta. Etenkään kun en usko, että vastapuoli on näitä remontteja edes tekemässä. Aivan älytöntä. Aivoja särkee. 

Hoviin menossa kestäisi ainakin vuosi, jonka ajan voisin vielä käydä töissä ja pystyisin lyhentämään omaa remonttivelkaani samaisesta talosta. Eihän minun hyödyttäisi enää käydä töissä ainoastaan siksi, että saisin maksettua uuden omistajan uusia remontteja taloon, kun vanhatkin ovat vielä maksamatta. Aivan älytöntä. Aivoja särkee. 

Yritän välttää katkeroitumista tai uhriutumista, mutta nyt se tuntuu vaikeammalta kuin aiemmin. Heikkona hetkenä tämä tuntuu vainoamiselta. Aki kääntyisi haudassaan, jos tietäisi. Saan voimaa ajatuksesta, että hän ei ikinä antaisi kenenkään kiusata minua näin. Se ajatus on äärimmäisen lohduttava ja on heti hieman helpompi hengittää. Hän opetti minut sietämään sellaista pelkoa, ettei tämä pelko ole mitään sen rinnalla. 

Muistelen häntä istumassa takapihalle kyhäämänsä totaalisen laittoman nuotion äärellä. Se oli niin lähellä taloa, että oli vaarallinen, mutta ehkä hän tosiaan toivoikin kipinän sytyttävän koko talon. Akin elämä oli äärimmäistä. Hän otti mielellään iskuja päähänsä ja rakasti nähdä veren valuvan. Tämä oli hänen terapiaansa. Hän oli töissä se, joka hälytettiin hätiin, kun humalaiset heiluivat aseiden kanssa yökerho Kharmassa. Harvat riitamme koskivat näitä tapauksia, joissa hän meni uhkaaviin tilanteisiin väliin ilman luotiliivejä (ne eivät vielä silloin olleet ovimiehillä pakollisia). Hän oli valmis vaikka kuolemaan sen asian puolesta, johon uskoi.

Ja hän uskoi minuun. Hän uskoi, että selviän tästä paskasta yksin ja hän luotti lapsensa minun kasvatettavaksi. Ja kaiken sen hirveyden keskellä, koin kuitenkin aina, että hän suojeli minua. Muistan kerran, kun äänivalli pamahti mökillä yli lentävien hornettien (tai mitä nyt ovatkaan) vuoksi. Ikkunalasit tärisivät ja koko hökkelimökki heilui. Olimme vielä täydessä unessa perhepedissä, kun Aki reagoi salamannopeasti heittäytymällä suojaksi minun ja lasten päälle. Heräsin samalla hetkellä ääneen ja jo siihen, että hän rojahti yllemme x-asennossa. Hän sanoi, että luuli jonkun pommin räjähtävän. Aivan käsittämätöntä. Tämä ritarillinen ele antaa minulle voimia yhä. Tiedän, että hän heittäytyisi ihan mihin vain vuokseni. Ja niinhän hän tekikin. Hän kuoli, että minulla olisi helpompaa. Ja hän olisi nyt todella vihainen. Se ajatus lohduttaa. Aki on minun puolestani vihainen. Tuntuu, etten ole tässä yksin.

Akin kanssa elin pitkään sellaisessa maailmassa missä asioista ei valitettu. Kynnys kaikenlaiseen kanteluun oli korkealla ja omista asioista pidettiin itse huoli. Vähän sellainen Yhdet puheet-mentaliteetti. Asioita ei paettu, vaan ne kohdattiin vatvomatta, katsomalla suoraan silmiin ja virkavaltaa mahdollisimman vähän vaivaten. En sano, että se olisi aina ollut poikkeuksetta kunniakasta, mutta arvostin sitä, miten Aki otti vääntämisen sijaan vastuita sellaistakin asioista, jotka eivät hänen harteilleen olisi kuuluneet. Nyt on pitänyt asennoitua kohtamaan hyvin erilainen tapa konfliktien ratkaisuun.

Vaikka rinnallani on rakkautta ja varauksetonta tukea, mistä olen äärimmäisen kiitollinen, koen tarvetta suojella nykyistä aviomiestäni tältä taakalta. Tämä on minun taisteluni, ei hänen. Jari on maailman oikeudenmukaisin ihminen. Hän ihmettelee kanssani ja lohduttaa, että emme me tarvitse tässä elämässä enää mitään muuta kuin toisemme ja ihanat lapset. Emme tarvitse omakotitaloa tai luottotietojani. Me saamme pihasaunan mökille ja se on todella jo enemmän mitä ikinä uskalsin toivoa. Kuitenkin ne arvet, jotka nyt verestävät, ovat minulle niin henkilökohtaisia, että ne haluan repiä auki yksin. Palaan ajassa taaksepäin istumaan betonille puretulle lattialle tumppaamaan tupakkaa hiirien järsimiin reikiin. Kun lumikolan ääni kantautui sisälle naapurin tullessa tekemään lumitöitä vain muutama päivä Akin kuoleman jälkeen. Sen lumikolan ääni on syöpynyt syvään. Muistan, miten katselin kattoparruja ja mietin, että onneksi hän ei sentäs hirttänyt itseään niihin.

Katselen vierestä, miten ystävät ja sukulaiset ostavat ja myyvät asuntoja, tuosta vain. Ei mitään ongelmaa. Kyläpaikoissa kierrän ihailemassa tunnelmallisia viinikellareita ja kuntosaleja, jotka sijaitsevat usein ikkunattomissa kerroksissa. Eräällä ystävälläni on uima-allas 70-luvun talossa, mutta kukaan ei haasta myyjiä hypoteettisista riskeistä, vaikka kosteus välillä haisisikin. Meillä ei ollut edes kellarikerrosta talossa, uima-altaasta puhumattakaan. 

Koska olen tehnyt talon niin hienoksi, niin kyllä olisi pitänyt tehdä vielä ulkoseinätkin? Uskomatonta. Kyllä, tällaisina hetkinä tekee mieli uhriutua ja vakavasti epäillä jotakin kirousta, mistä naapuri aikoinaan varoitteli.

Halusin vain remontoida lapsille talon, etteivät he menettäisi kotiaankin – ainakaan samana vuonna mitä isäänsä. Ja nyt tämä remontti yritetään kääntää minua vastaan. Koska olen tehnyt talon niin hienoksi, niin kyllä olisi pitänyt tehdä vielä ulkoseinätkin? Uskomatonta. Kyllä, tällaisina hetkinä tekee mieli uhriutua ja vakavasti epäillä jotakin kirousta, mistä naapuri aikoinaan varoitteli. Alan todella uskoa, että se talo on kirottu. Ex-anoppi kertoi, että joku sekopää oli tullut kerran keittiön ikkunasta yöllä sisään. Ex-appiukko oli vääntänyt kaverin solmuun ja poliisit noutivat yövieraan. Rauhallisessa Ristikivessä? Miksi hänkin valitsi juuri tuon talon? Spookyä. 

Kanteessa oli myös yksi vähemmälle huomiota jäänyt irrallinen hassu kohta, jossa ostaja valittaa lattian ja sokkelin välisistä eristeitä. Eli tajusin jotenkin vasta nyt, että tässä puhutaan sisäpuolesta. Eli hän on siis oikeasti mennyt avaamaan kaksi vuotta sitten valmiiksi saanutta työtäni ja vielä todella lähellä tiilitapettia! (Jumaliste jos siihen tapettiin olisi kehdannut tehdä rei´än!) Ja hän siis väittää nyt, että sieltä puuttuu jokin eriste? Hänhän on nähnyt kuvat, kun seinät olivat auki? Maksan yhä tästä remontista lainaa, jonka pintoja hän nyt siellä avaa etsiäkseen lisäpontta syytöksilleen. Sitten hän pyytää, että minä maksan näiden avausten laskun ja uuden remontin, vaikka olen tätä ennen jo maksanut omat avaukseni ja oman remontin SAMAAN KOHTAAN! Ymmärrän jos tekee reikiä seiniin, jos siellä on jokin ongelma, mutta kun ei ole mitään ongelmaa! Siellä on ulkopuolella kolminkertainen kosteussulku ja vaihdettu maa-aines on kaivettu viettämään talolta pois. Oikeuttaakseen oman perusteettoman paniikkinsa hän hakemalla hakee ongelmia ja tekee aukkoja juuri vaivalla umpeen saamiini seinin, niin voi JUMAL%UT&ARG! Minun mikkini tullaan niin sulkemaan oikeudessa kuten Trumpin vaaliväittelyssä. Minun ei olisi koskaan pitänyt alkaa remontoida, eikä Trumpin olisi pitänyt koskaan alkaa presidentiksi. Ei tullut Amerikasta eikä talosta Great Again. Minun olisi pitänyt maksaa henkivakuutusrahoilla talon purku ja myydä tontti. Asuntolainaa olisi jäänyt, mutta mieluummin sekin nyt niskassa, kun pahimmillaan vielä uuden omistajankin haamuremontti! Minä ja Amerikka maksamme kallista hintaa vääristä valinnoista. 

Luin oikeuden yhteenvetoa vielä uudelleen. Kantaja on ostanut vastaajalta kiinteistön: omakotitalo kiinteistötunnus XXXXXXXX ja hinta 260.000 euroa, rakennusvuosi 1983. Myyntiesitteen mukaan talo on myyty ”hyväkuntoisena ja kokonaan peruskorjattuna salaojista kattoon”. (Mikä pitää paikkansa.) Ennen kauppaa oli tehty kuntotarkastus. (Pitää paikkansa.) Vesikate on ollut pääosin betonitiili ja osin peltikate. (Pitää paikkansa.) Kantaja havaitsi syksyllä 2018 hajuhaittaa. (Ulkona kyllä, näin hän on kertonut.) Ööö…se oli siinä.

Aivan. ”Kantaja havaitsi syksyllä 2018 hajuhaittaa.” Tämä on heidän kanteen yhteenvedon pääotsikko. Hajuhaitta, ja sekin vielä ylimalkaisesti. Minulle ostaja raportoi hajusta ainoastaan ulkona. Kanteessa hajun tarkempaa sijaintia ei ole eritelty, mutta oletan, että se on jätetty tahallaan epäselväksi viittaamaan tuomarille harhaanjohtavasti sisäilman hajuun. Tämä toki tarkentunee tiistaina pääkäsittelyssä, kun asianajajani pääsee tätä ostajalta kysymään. Oikeudenistunnossa, jonne siis kokoonnumme, koska kantaja havaitsi syksyllä 2018 hajuhaittaa. Ihmisiä kuolee koronaan ja me tappelemme oikeudessa tulkinnanvaraisesta hajusta tyydyttävästi tuulettuvien ulkoseinien vieressä. 

Olen sanaton. Ja ihan valtavan väsynyt.

Lue mistä kaikki hometaistossa alkoi: Inhimillinen virhe

Homehaasteen tarkempaa halkomista löytyy täältä: Ready for court!

Ajatuksia edelliseltä kerralta, kun tapasin asianajajani: Vastalause! Spekulointia!

Surullisen kuuluisa sohva-case löytyy tästä linkistä.

Tragikoominen stalkkausreissu talolla: Rysän päällä!