Tämä teksti on blogini Hometalo-kategorian yhdestoista osa.

Alkuun taas muistutan, että blogini tarkoitus ei ole mustamaalaaminen, maalittaminen tai minkäänlainen manipulointi. Journalistin ohjeiden mukaisesti, en pyri vääristelemään totuutta, enkä johtamaan harhaan. Kerron tätä tarinaa läpinäkyvästi omasta näkökulmastani äärimmäisen rehellisesti omalla sarkastisella huumorillani ja satiirisellakin kerronnallani. Mahdollisuus asia- ja ajatusvirheisiin pidätetään. Teksti ei sisällä rivienväleissään minkäänlaisia piilovaikuttimia tai kyseenalaisia tarkoistuperiä, korkeintaan haaveen kustannussopparista. En myöskään pyri vaikuttamaan blogillani oikeusjuttuun, enkä olisi ikinä uskonut, että vastapuolikaan niin yrittäisi tehdä.Vastapuolen nimet mainitaan tekstissä, koska oikeuskäsittely on julkinen. Olen varmistanut omalta lakimieheltäni, että näin laillista blogissa tehdä. Aseltelma olisi kyseenalaisempi, jos olisin itse haastanut vastapuolen oikeuteen, mutta minä en tosiaan tätä ole tilannut. Hometalosta bloggaaminen ei kuitenkaan ole kostoisku, vaan haluan toimittajana ihmetellä ääneen, herättää julkista keskustelua, oppia uutta ja parhaimmillaan onnistua varoittamaan muita – myös vastapuolen roolissa olevia.

Vastapuolen lakimies, (huom. erittäin pätevä, joskin helposti kuumeneva) Tero Lakka lukee yhä todistettavasti blogiani. Nyt hän on huolissaan muun muassa pihasauna-projektistani, jonka pelkää vievän päämiehensä saatavat. Hän vaatii, että hovioikeus ei saa keskeyttää perintää, koska on vaara, että hukkaan omaisuutta uuteen pihasaunaan ennen kuin tuomio on lainvoimainen. Olin kyllä aikeissa investoida saunaan puunkantotelineen ja löylykiulun, mutta Samu-sedän (Samuli Saastamoinen) 40 tuhatta ei säästy sillä vaikka näistä hankinnoista luopuisinkin. 

Välillä käy mielessä, haluavatko he tarkoituksellisesti tuottaa sisältöä blogiini? Samoin kuten huomioon koukuttunut julkisuuden henkilö ei enää tunne olevansa olemassa, ellei hänestä kirjoiteta säännöllisesti?

Kyseessähän on äitini mökille tilattu sauna, mikä on omalta osaltani blogiyhteistyö, eli pihasauna ei ole uhka perinnälle eikä perintä pihasaunalle. Taannoin ilmeisen aiheellisesti pohdin, että voiko someni olla virheellisesti viestinyt vastapuolelle minun olevan rikas? He siis todella kuvittelevat, että rakennutan pihasaunoja ja matkustelen igluilla, koska on millä mällätä. Lyhytnäköistä vai jopa epätoivoista? Miettikää nyt, että he käyttävät sitaatteja blogipohdinnoistani virallisessa vastineessaan Vaasan hovioikeudelle? Blogipohdinnoista. Ja juuri kun sitä luuli, ettei tämä voisi enää yhtään hullummaksi mennä. 

Ymmärrän, että heidän tarvitsee käyttää kaikki mahdollinen minua vastaan, mutta jotenkin en silti olisi halunnut uskoa, että pihasaunankin osalta joutuisin suurennuslasin alle. Toki eihän heillä muuta ole. Eipä vaan tullut mieleenkään, että vastapuoli promoaisi blogiani Vaasan hovioikeutta myöden. Välillä käy mielessä, haluavatko he tahallaan tuottaa sisältöä blogiini? Samoin kuten huomioon koukuttunut julkisuuden henkilö ei enää tunne olevansa olemassa, ellei hänestä kirjoiteta säännöllisesti? Toisaalta se myös imartelee. Blogini on ilmeisen vaikutusvaltainen ja vakavasti otettava. Ja ainakin olen pystynyt tarjoamaan pihasaunalle näkyvyyttä. Pitääköhän tämä nyt vielä selventää hoviin? Tai kai he faktat tarkistavat, ja sehän olisi aivan mahtavaa, jos hovioikeus lukisi blogiani, etenkin hometalo-casen osalta. 

En toki tarkoita, että olisin Samu-setää parempi ihminen. Kaikilla meillä on katkeruuden hetkemme. Sitä paitsi aion hukata omaisuutta ostamalla nyt laadukkaat Ruskovillan pitkät kalsarit, vaikka ei olisi varaa.

Tänään siis sain tiedon, että vastapuoli vastavalitti odotetusti valituksestamme. Mutta he valittivat ainoastaan oikeudenkäyntikuluista ja siitä, ettei perintää saa pihasaunan vuoksi keskeyttää. Varsinaisesta tuomiosta he eivät siis valita. Eli he eivät vetäneet takaisin peliin alkuperäistä summaa, vaan tyytyvät 40 tuhanteen. Ehkä hekin alkavat ymmärtää pointtiensa perusteettomuuden? Hienoa! Nyt on siis varmaa, ettei maksuvelvoitteeni voi tuosta ainakaan enää kasvaa. Tämä tuntuu hyvältä, kun muistetaan, että vastapuolen ensisijainen toive oli kaupan purku korkoineen + muine kuluineen yhteensä noin 300 000. Nyt tiedämme varmaksi, että maksimissaankin Samu-setä voi ”voittaa” vain 40 tuhatta. Tämä on ehdottomasti erävoitto tässä surullisessa ja tragikoomisessa taistossa! (Harmi tietysti hänen kannaltaan, ettei minulla nyt satu olemaan edes tuota 40 tonnia. Eikä olisi, vaikka luopuisin pihasaunasta.) 

Mutta ei tässä vielä kaikki. Vastapuoli esittää valituksessaan minut lakia laskelmoivasti pakenevana kieroilijana, jonka vuoksi perintä tulisi varmuuden vuoksi aloittaa heti, vaikkei tuomio ole vielä lainvoimainen. Siis sen lisäksi, että olisin tarkoituksella hukkaamassa omaisuuttani blogiyhteistyöllä toteutettavaan pihasaunaan, vastapuoli esittää hovioikeudelle huolta siitä, että olen blogissani pohtinut pakotetta työstä luopumiseen. He siteeraavat asiayhteydestään irrotetuilla blogini lauseilla, miten ”pelaan lisäaikaa” perinnän keskeytyspyynnöllä. He esittävät asian siten kuin motiivinani olisi ensisijaisesti periaatteellinen vastuunpakeneminen ja maalaavat kuvaa, etten halua maksaa vaikka pystyisinkin. 

Ei se nyt helvetti sentään ole mikään salaliittoteoria. Ja jos olisi, niin en ehkä kirjoittaisi siitä julkisesti blogiin. 

Toisaalta harvapa nyt varmaan haluaisi? Eiköhän kuka tahansa akuutin perintäuhan alla ajattelisi saavansa lisäaikaa perinnän keskeytyessä – esimerkiksi maksaa jo olemassa olevia velkoja ennen kuin mahdollinen ulosotto alkaisi. Totta kai siis iloitsen lisäajasta, jonka saan jos hovioikeus määrää perinnän keskeytyksen. Ei minulla ole mikään kiire menettää luottotietojani. Ei se nyt helvetti sentään ole mikään salaliittoteoria. Ja jos olisi, niin en ehkä kirjoittaisi siitä julkisesti blogiin. 

MUTTA en ole julistanut, että tulen tekemään kaikkeni, ettei Samu-setä saisi minulta ikinä penniäkään, että jään työttömäksi ihan kiusallanikin. Hänelle voi tulla yllätyksenä, ettei kaikki blogissani olevat asiat koske häntä. Työttömäksi jättäytyminen olisi epätoivoinen teko tilanteessa, jossa ulosotto veisi niin paljon palkasta, että en pystyisi enää lyhentämään edes muita velkojani. En tosiaan tiedä velkojen arvojärjestystä, enkä tiedä miten tämä käytännössä menisi. Koko paradoksaalinen pohdinta työstä luopumisen pakotteesta taloudellisesti, voi olla aivan turha – ja toivottavasti onkin. Mutta motiivi tähän epätoivoiseen tekoon olisi siis teoriassakin vain oma selviytymiseni. Ei suinkaan Samu-sedän elämän hankaloittaminen tai hänen saataviensa hävittäminen. Sen puolen hän on hoitanut jo itse hyvin aktiivisesti. 

Totta kai teen kaikkeni saadakseni pitää palkkani itselläni. Tekeekö se minusta epäluotettavan? Tuskin kukaan keskeytyksen saanut vastaaja alkaa lopullista tuomiota odotellessaan säästämään mahdollista ulosottoa varten. Ja jos tilanne todella menisi niin pahaksi, että joutuisin jättämään työni kannattamattomana, niin olisin kai valmis tekemään sen tarvittaessa sitten hetikin, jos perintä aloitettaisiin? Mitä se vuosi siinä suojaisi? Voi hyvää päivää. 

Kun tämä show alkoi, olin juuri antanut valmiista talosta ylpeänä lehtihaastatteluja ja hymyilin lehtien palstoilla onnellisena. Vaikutin ehkä ihmiseltä, joka halusi pitää kulissit kunnossa. 

Kieroilevaksi pahikseksi mustamaalaamista on vaikeampi sulattaa kuin rahan menetystä. Minäkö tässä siis olenkin pahis, kun pohdin nurkkaan ajamiseni mahdollisia pakotteita rehellisesti? Epäoikeudenmukaisuudesta jos puhutaan, niin se on juuri se, mikä minua tässä risoo rahan menetystäkin enemmän. En voi olla miettimättä, millainen ihminen haastaa homehelvetissä leskeksi jääneen myyjän oikeuteen saadakseen vielä hänen leskeneläkkeensäkin*? Samu-setä tiesi homehistoriasta, talon riskeistä ja että remontti oli tehty itsemurhan tehneen mieheni henkivakuutusrahoilla. Hän esitti ystävää, halasi ja iloitsi, että näin ne asiat järjestyvät. En tarkoita, etteikö hänellä olisi silti ollut oikeutta alkaa kiukutella (kaikki tunteet ovat sallittuja), mutta tämä on se asia mikä minua periaatteellisesti risoo eniten. Ei niinkään raha. Etenkään kun sitä ei nyt juuri ole hänelle 40 tuhatta maksaa. (*Selvitin, että leskeneläkkeeni olisi todellakin ollut ulosmitattavaa tuloa.)

Olen blogissa sitä paitsi useasti sanonut, että kantaja tulisi saamaan palkastani kuukausittain pienen osan koko loppu työikäni ajan. Eli tässä tapauksessa aikeenani ei olisi jäädä työttömäksi. Nämä ovat pohdintoja, eivät mitään virallisia toimintasuunnitelmien julistuksia. Olen pohtinut olisiko Samu-setä todella iloinen, jos hänelle tiliytyisi joka kuukausi muutama satanen minulta loppu työikäni ajan? Kokisiko hän tällöin todella voittaneensa? Ja kuka tällöin maksaisi ulkoseinät ja katon? Tuskin noin pitkää maksuaikaa myöntää yksikään raksafirma? (Ai niin, vaimo ehkä?) 

Me voisimme Samu-sedän kanssa myös hieman painaa rahaa. Ja nimenomaan sellaista rahaa, joka ei olisi veronmaksajilta pois! 

Ja sitä paitsi olinhan kirjoittamassa tästä jo kirjaakin, jonka tuloilla voisin maksaa mahdollisen maksuvelvoitteeni! Tällöin ei edes harmittaisi niin paljoa, sillä Samu-setä auttaisi projektissa tarjoamallaan sisällöllä. Sehän olisi vähän kuin Rahapaja-sarjan Tukholma ja Denver. Kriisitilanteet synnyttävät epätodennäköisiä yhteyksiä yhteisen tavoitteen eteen. Me voisimme Samu-sedän kanssa myös hieman painaa rahaa. Ja nimenomaan sellaista rahaa, joka ei olisi veronmaksajilta pois! 

Välillä mietin, että eikö vastapuoli oikeasti ymmärrä blogipohdintojani vaan eivätkö he vain halua ymmärtää? Tietenkään ei ole heidän etunsa mukaista ymmärtää, mikä motivoi ylireagointia kaikkeen mahdolliseen. Kyllähän sitä näyttää vaikka hieman hysteeriseltä, jos sillä omaa asiaa onnistuu edistämään. Minäkin aina hammaslääkärissä liioittelen kipua, että saan varmasti tuplapuudutteet. Luotan, että teille muille lukijoilleni asia on avautunut hieman toisin ja olette ymmärtäneet monipuoliset pohdintani epätoivoisessa tilanteessa. Minulla ei ole ollut mitään syytä aliarvoida älykkyyttänne ja varmistella jokaisen pohdinnan jälkeen sen mahdollisia väärintulkintoja. 

Hovioikeuden tuomion saapuessa meitä erottaa epätoivossa enää vain se, että hävitessään hänellä on omaisuutta menettävänä. 

Tavalliselle lakimiehellehän tämä olisi vain työtä, mutta kuten aiemmin on tullut todistettua, vastapuolen lakimies Lakka ottaa tämä casen todella henkilökohtaisesti. Jopa henkilökohtaisemmin mitä minä. Toki ihmettelen Samu-sedän arvovalintoja, etiikkaa sekä tarvetta hyökkäykselle, mutta loukkaantua en jaksa. (Itse asiassa en enää edes jaksanut lukea kokonaan heidän tätä vastavalitustaan. Silmäilin siitä vain nämä hulluimmat kohdat.) Lakka kuitenkin loukkaantui käräjä-blogistani ja uhkasi kunnianloukkauksella. Hän raivosi uhkauksia myös julkisesti someeni. Ei voi siis tietää kuinka paljon he oikeasti itse uskovat näihin väitteisiinsä, mutta ei sillä ole mitään merkitystäkään. Oleellisinta on nyt se, mitä hovioikeus uskoo. Jos perintä nyt aloitettaisiin, niin rahoja ei tietenkään tilitettäisi ostajalle, vaan ne jäisivät ulosoton haltuun odottamaan hovin tuomiota. Eli jos voittaisin hovissa, niin summa palautuisi minulle, mikä olisi hauskaa, sillä olen aina ollut todella huono säästämään.

Samu-setä laittoi liikkeelle melkoisen lumipallon, mitä hän ei valitettavasti saa enää pysäytettyä vaikka haluaisi. Uskon vakaasti, että hän kyllä haluaisi. Hovioikeuden tuomion saapuessa meitä erottaa epätoivossa enää vain se, että hävitessään hänellä on omaisuutta menetettävänä. 

Rakastan avata haavani häpeättä. Olen melko varma, että Samu-setä laski sen varaan, että minä häpeäisin. Kun tämä show alkoi, olin juuri antanut valmiista talosta ylpeänä lehtihaastetteluja ja hymyilin lehtien palstoilla onnellisena. Uskon, että hän yritti aluksi pelotella kaupan purulla, jotta maksaisin helpottuneena hänelle muutaman kymppitonnin remonttiin, kunhan juttu ei etenisi oikeuteen enkä joutuisi julkiseen häpeään. Vaikutin ehkä ihmiseltä, joka halusi pitää kulissit kunnossa. 

No nyt on tultu tähän, että Samu-setää harmittaa, että minä saan saunoa uudessa pihasaunassa, vaikka hänellä ei ole uusia ulkoseiniä. Minuakin harmitti jäädä leskeksi kahden lapsen kanssa betonille puretussa kodissa, kun myyjillä oli upouusi koti, auto ja ulkomaan matkoja. Silloin heidän myyjän vastuunsa oli jo umpeutunut, mutta vaikkei olisikaan ollut, niin en olisi haastanut heitä oikeuteen. En toki tarkoita, että olisin Samu-setää parempi ihminen. Kyllä minäkin panikoin silloin kun tajusin lasten hengittäneen vuosia vaarallista sisäilmaa. Ja kun insinööritoimisto suositti korjausehdotuksessaan kaiken muun paitsi ulkoseinien ja katon uusimista ja rahaa ei ollut yhtään. Tai kun mieheni ensimmäisen kerran yritti riistää henkensä ja toipuessaan ensi sanoinaan uhkasi polttaa talon. Kaikilla meillä on katkeruuden hetkemme. Sitä paitsi aion hukata omaisuutta ostamalla nyt laadukkaat Ruskovillan pitkät kalsarit, vaikka ei olisi varaa. Voin ottaa tämän kokoluokan talousriskejä (ja sortua kirjoittamaan hyvin satiirisesti), mutta talousrikolliseksi en tunnustaudu. Ja kalsarit siis siksi, koska aion (hyvällä omallatunnolla) lähteä ensi kuussa Rukalle laskettelemaan ja sinne on luvattu todella kylmää. Ps. Mökki löytyi super edullisesti ja pressikortilla saa kuulemma hissilipun, ettei Samu-sedän tarvitse kokea näiden olevan häneltä pois.

Lue koko mun tarina Kaikki rakkaat katastrofini