Tämä teksti on Hometalo-kategoriani 18. blogiteksti, jossa haastattelussa on kiinteistökauppariitani talokaupoissa välittäjänä toiminut Päivi Riuttamäki. Blogini tarkoitus ei ole mustamaalaaminen, maalittaminen tai manipulointi. En pyri vääristelemään totuutta, en johtamaan harhaan tai saattamaan häpeään. Kerron tätä tarinaa läpinäkyvästi omasta näkökulmastani äärimmäisen rehellisesti omalla sarkastisella huumorillani ja satiirisellakin kerronnallani. Hometalosta bloggaaminen ei ole kostoisku, vaan haluan ihmetellä ääneen, herättää julkista keskustelua yhteiskunnallisesti merkittävästä aiheesta, oppia uutta ja parhaimmillaan onnistua varoittamaan muita – myös vastapuolen roolissa olevia.

Päivi Riuttamäki aloitti työskentelyn kiinteistönvälittäjänä vuonna 2006. Hänellä on siis takana 15 vuotta kiinteistökauppaa – mutta vasta minun myymäni talo vei hänet ensimmäistä kertaa oikeuteen. 

”Oikeustaistelu on homeen jälkeen pahin haaste myymisen kannalta. Nyt tällä talolla on molemmat leimat niskassa. Kaikki oikeuden pöytäkirjat pitäisi näyttää ostajalle. Sillä jos sä et kerro, niin naapurit kertoo.”

Välittäjä on myyjällä töissä, mutta hänen tehtävänsä on pitää myös ostajan puolia. Usein ostokrapulan iskiessä ostaja ottaa yhteyttä ensimmäiseksi juuri välittäjään ja kysyy neuvoa, miten edetä ristiriitatilanteessa. Tällä kertaa Riuttamäen puhelin ei kuitenkaan soinut. Sen sijaan hän kuuli kollegaltaan huhun, jonka mukaan paska oli osunut tuulettimeen Lehdokintiellä. 

Ensimmäinen ajatus oli väärinkäsitys. ”Se oli käsittämätön uutinen. Muistan hyvin tämän talon, vaikka kaupoista on jo yli viisi vuotta. Sitä kelpasi esitellä rinta rottingilla, sillä harvaa 80-luvun kohdetta on päivitetty yhtä perusteellisesti nykyaikaan.”

Kasaritaloissa on yleensä paljon haasteita myynnillisesti, kuten tekemättömät putket ja piilosokkelit. 

”En ole törmännyt kovin moneen piilosokkelitaloon, joka ylipäätään on kengitetty, saati sitten että olisi tehty putkiremontti ja uusittu salaojat maa-aineksineen kuten tässä kohteessa. En voinut käsittää, mistä riita olisi voinut syntyä? En käsitä sitä vieläkään”, kiinteistökonkari ihmettelee. 

Ostajan ongelmana oli outo haju talon ulkopuolella, alkuperäiset ulkoseinät ja katto, joiden tulkinnanvaraisten virheiden vuoksi ostaja koki markkinoinnin talosta olleen harhaanjohtavaa – ja niiden asioiden, joita hän ei ymmärtänyt, olevan piilovirheitä. Olihan kohteen myyntimarkkinoinnissa hänelle luvattu, ettei remonttihuolia olisi. 

Miten voi yllättyä, että kasaritalossa oli kasariulkoseinätkin?Rakennushistoria on myös rakennusvirheiden historiaa. Varmista, että ostajasi on vikatietoisen lisäksi vikasietoinen. 

Keväällä 2018 ostaja otti yhteyttä myyjään, eli allekirjoittaneeseen ja alkoi valittaa katon vuotamisesta, hajusta talon ulkopuolella ja ikkunapeltien kaltevuuksista. Hän sanoi uhmakkaasti, että jos ulkoseinät pitää uusia, niin hän ei niitä kyllä maksa. Myöskään minä en ymmärtänyt, miksi minun pitäisi maksaa hänelle kaiken tekemäni jälkeen uudet ulkoseinätkin? 

Mieheni henkivakuutusrahojen käyttäminen remonttiin oli yhä vuotava haava. Rahaa ei enää ollut, sillä myin talon hintapyyntöä edullisemmin. Voitosta viis, halusin vain päästä elämässä eteenpäin. Sovimme, että konsultoimme kuluttajariitalautakuntaa, mutta ostaja palkkasikin lakimiehen ja halusi käynnistää kunnon show´n. Huomautettakoon, että jo lakimiehen palkalla, ostaja olisi tehnyt ison osan remonttia. 

Paska ehti siis pyöriä tuulettimessa tovin, ennen kun Riuttamäelle tuli lakimiestoimistosta kutsu saapua käräjäoikeuteen todistamaan kiinteistökauppariidassa vuonna 2020. Nyt Riuttamäki on myös saanut kutsun saapua todistajaksi hovioikeuteen 24.8.2021. Hän on mahdollisesti juuri silloin lomalla, jonka on ehdottomasti ansainnut. Sanoinkin, ettei hänen todellakaan tarvitse osallistua enää tähän farssiin. En ole myöskään kutsumassa kuntotarkastajaani todistamaan uudelleen, vaikkakin siitä syystä, että hän keskittyy totuuden sijaan vain seivaamaan itseään. En todellakaan aio maksaa hänelle toistamiseen siitä todistajanpalkkiota. Näyttää siis siltä, että olen menossa hoviin ilman ainuttakaan todistajaa. Toivotaan, että pelkkä totuus riittää. 

Näyttää siis siltä, että olen menossa hoviin ilman ainuttakaan todistajaa.

Minulla tosin olisi olemassa täydellinen uusi todistaja, jos sellaisen vielä tässä vaiheessa saisi nimetä. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan saa tehdä. Konsultoida häntä kuitenkin onneksi voimme. Kyseessä on blogini avulla löytynyt rakennusterveysasiantuntija ja rakennustekniikan insinööri, joka halusi lähteä ottamaan tähän juttuun kantaa vilpittömästi auttaakseen ja yhtenäistääkseen alan tutkimuskäytäntöjä. Hän sanoi, ettei toivo julkisuutta asiassa, vaan haluaa varmistaa, että jos jotakin asiaa lähdetään oikeudessa asti vaatimaan, näytöt sitä varten on tehty oikein ja luotettavasti. Hän sanoi, ettei odota avustaan palkkaa tai korvausta. Vaan että toisinaan palkka tulee siitä, että voi vaikuttaa omalla ammattitaidollaan tehtyihin ratkaisuihin ja siten alan kehittymiseen. Voitteko uskoa tällaista hyvyyttä olevan olemassa? Tämä liikuttaa yhtä paljon kuin mieheni haudanneen papin viesti, jossa hän todisti tuskaani ja käski ostajan vetämään sen yhdenkin tavaran päähänsä. Ja jos pappi näin sanoo, niin se on silloin todellakin ok. 

Riuttamäen kanssa mietimme, mitä uutta hän voisi enää oikeudessa kertoa. Eikö käräjäoikeuden litteroinnit kuitenkin mene sellaisinaan hoviin? Riuttamäen tärkein todistus on tämä: 

”Kaikki oli dokumentoitu poikkeuksellisen perusteellisesti. Muistan kun aikanaan näin sen valtavan raporttien määrän, mikä kohteesta oli saatavilla. Välittäjän tulee sisäistää kaikki annettu materiaali, joten työsarkaa oli paljon. Harvasta 80-luvun omakotitalosta on saatavilla lähellekään samanlaisia tietoja valokuvineen. Ei olisi voinut tulla mieleenkään, että tulisi mitään jupakkaa.”

Ymmärrän, että muutoin nykyaikaan päivitettyyn taloon olisi kiva saada uudet ulkoseinätkin, mutta mikrobeja niihinkin tulee. Täysin steriiliä maailmaa ei ole olemassa.

Ja kaikki vastuu markkinoinnista on kuitenkin viimekädessä minun eli myyjän, ei välittäjän. Myyjä vastaa välittäjälle toimitetun aineiston oikeellisuudesta, vaikkei itse varsinaisia myyntispiikkejä laatisikaan. Toki syytös harhaanjohtavasta markkinoinnista osuu silti myös välittäjän tontille. Miltä se tuntuu? 

”Erittäin oudolta. Perusteettomalta ja täysin epäreilulta. Kattavasta remontoinnista ja dokumentoinnista tuli luottavainen olo lähteä myymään. Minulla oli turvallinen olo kaikkien osapuolten puolesta.”

Myyntiesitteessä luki ostajan mielestä harhaanjohtavasti muun muassa; Ei remonttihuolia, salaojista kattoon remontoituja että talo oli täydellisesti peruskorjattu. Mitä ajattelet tästä? 

”Niin no, siellä ei ollut remonttihuolia. Putket, salaojat, keittiö, kylppäri oli tehty.”

Pyörittelemme säästämiäni myyntiesitteitä käsissämme. Ne ovat olleet minulle tärkeitä kunniakirjoja yhdestä elämäni isoimmasta saavutuksesta. Tällä kertaa nauramme enemmän kuin itkemme. Viimeksi tavatessamme käräjien jälkeen oli toisinpäin. Riuttamäki odotti minua kahvilassa, jonne saavuin silmät punaisena ja raivosta täristen marraskuussa suoraan oikeussalista. Minulla oli hirveä nälkä, mutten pystynyt syömään mitään. Pahimmalta tuntui, että vastapuoli oli syyttänyt tarkoituksellisesti pimeässä tehdystä kuntotarkastuksesta ja käyttänyt sydänverellä tekemääni remonttia aseena. Nämä loukkaavat yhä eniten. 

Olin remontin valmistumisesta valtavan ylpeä. Siinä konkretisoitui selviämiseni tragediamme jälkeen. Annoin lehtihaastatteluja ja olin täysin avoin. Ja nyt ostaja esitti, että olin teettänyt kuntotarkastuksen tahallaan pimeässä, ilmeisesti salatakseni alkuperäiset ulkoseinät? Hän myös epäili, että olin maalannut ne hämäykseksi. Ja voin kertoa, että olen tottunut melko kovaan vittuiluun elämässäni, mutta tämä ylitti kaiken. Vain yksi saamani kommentti ylittää törkeydessään nämä syytökset ja sen lupaan kertoa, jos kirjan saan joskus aikaiseksi kirjoittaa.

”Siis minä ainakin myin koko ajan 80-luvun alun taloa, mikä oli kattavasti remontoitu. Eihän täydellinenkään peruskorjaus tee talosta uutta? Ei se tarkoita sitä, että talo olisi rakennettu kokonaan uusiksi,” Riuttamäki äimistelee ja tavaa esitettä. ”Tässähän lukee, että salaojista kattoon re-mon-toi-tu. Ajattelen, että kun joku remontoidaan, niin eikös se silloin remontoida ja siellä on yhä jotain alkuperäistäkin? Muutenhan me oltaisiin laitettu tähän, että talo on rakennettu kokonaan uudelleen. Minä en kyllä ymmärrä, miten tätä on voitu tulkita harhaanjohtavaksi, koska kaikki sanottu on aivan totta”, pohtii Riuttamäki silmät lautasina. 

”Kun sanotaan, että on kokonaan peruskorjattu, niin minulle tulee sellainen fiilis, että silloin on tehty todella paljon. Ei minulle tule oloa, että se tarkoittaisi samaa kuin että koko talo olisi rakennettu uudelleen.” 

Voisin kuunnella häntä loputtomiin. Tämä pohdinta on musiikkia korvilleni. 

”Jos ulkoseinät ja kattokin oltaisiin uusittu, niin silloinhan talon rakennusvuosi olisi jo melkein pitänyt muuttaa. Nyt se oltiin peruskorjattu. Kokonaan peruskorjattu, ei kokonaan rakennettu uudelleen.” 

(Puhumme toisillemme kuin idiooteille sen minkä suklaamunkkien mussutukselta ja naurultamme pystymme. Välillä mietin, mistä saan uutta sisältöä elämääni sitten kun tämä farssi joskus tavalla tai toisella päättyy.)

Mutta sitten saapui ostaja, joka ei esittänyt huolta mistään. Hän silloisine avopuolisoineen kertoivat seuranneensa remonttia jo pitkään Facebookista, jonne olin päivittänyt koko terapiaprojektini vaihe vaiheelta.

Usein myytävässä kohteessa voi olla edessä mittavia ja kalliita remontteja, jotka ostajan tulee osata huomioida hinnassa. Välittäjän tuleekin aina varmistaa, että ostaja ymmärtää tulevat mahdolliset kymmenienkin tuhansien eurojen putki- ja salaojaremontit. 

”Tässä kohteessa ei sellaisia ollut tulossa. Siksi oli tärkeää ja perusteltua käyttää termiä ei remonttihuolia. Tästä talosta, jos jostakin, pystyi sanomaan niin, käsi sydämellä.” 

Hometta korvien välissä 

Ammattitaitoinen välittäjä suosittelee kuntotarkastuksen teettämistä kohteeseen jo etukäteen ja käyttää sitä myös apuna hinnoittelussa. Kuntotarkastajan valinnan kuitenkin tekee aina myyjä.

Kuten välittäjä, myös kuntotarkastaja on siis tavallaan myyjällä töissä. Otin ensimmäisen listalta. Se oli Mikko Puttonen.Jos valittu kuntotarkastaja ei ole ostajan mieleen, hän voi halutessaan teettää ja maksaa oman kuntotarkastuksen – siis ennen kauppaa, ei sen jälkeen, kuten minun ostajani teki. (Eikä ostaja voi yrittää maksattaa teettämäänsä uutta kuntotarkastusta enää myyjällä, kuten hän myös teki.) Yleensä kuntotarkastus on kattava, mutta pintapuolinen, noin tuhat euroa maksava tutkimus. Ostaja voi halutessaan pyytää lisäksi rakenneavauksia omakustanteisesti. 

”Pääsääntöisesti myyjä maksaa kuntotarkastuksen, koska myyjällä on vastuu. Hän turvaa sillä oman etunsa”, Riuttamäki toteaa. 

Loogista teoriassa, mutta miettikää mitä tämä oman etuni turvaaminen tarkoitti tässä tapauksessa. Myyjä maksaa kuntotarkastuksen ja sitten kun kuntotarkastaja esittää oikeudessa myyjää vastuulliseksi hänen huolimattomuudestaan, niin myyjän tulisi maksaa kuntotarkastajan useiden satojen eurojen todistelukulut sen lisäksi, että joutuu kuntotarkastajan todistamista ”piilovirheistä” maksumieheksi. 

Puttonen oli siis pettymys. Hän ensinnäkin tehtailee raportteja vanhojen pohjien päälle. Myyjälle ja ostajalle jää näin ollen iso vastuu raportin tarkistamisessa. Muistan korjanneeni muun muassa ensin huopakatoksi merkityn kattomme tiilikatteeksi. 

Ilmaisin huoleni ulkoseinien huonosta tuulettuvuudesta kuntotarkastuksessa ja myös ostajalle kirjoittamassani remonttiraportissa, jossa esitin myös korjauskehotuksen.  Heikko tuulettuvuus ei näkynyt kuntotarkastajan mukaan millään tavoin rakenteissa, mutta hän kirjasi kehotuksen, jonka mukaan ”tätä on kuitenkin hyvä tehostaa, jos näin on.” ”Jos näin on”, eli tässähän vastuu siirtyy ostajalle selvittää, onko näin? 

”Tyypillisesti rakenteita avataan, kun jokin riski on ilmennyt. Nyt sellaista riskiä ei ilmennyt, että ostajalle oltaisiin nähty tarpeelliseksi suosittaa välittömiä lisäselvityksiä ja rakenneavauksia. Silti hän olisi niitä voinut itse pyytää, koska myyjä ilmaisi huolensa tuuletuksen riittämättömyydestä”, sanoo Riuttamäki. 

Kengitetyn kasaritalon olisi voinut luulla jo itsessään antavan ostajalle syyn tsekata myös ulkoseinärakenteen, jos se häntä olisi yhtään huolettanut. Miten ihmeessä hän saattoi olettaa, että hometalossa olisi remontoimattomat osat taloa uudenveroiset? Miten voi yllättyä, että kasaritalossa oli kasariulkoseinätkin? Ulkoverhoilulle emme tehneet muuta kuin maalasimme ja siitäkin vastapuoli vihjaili, että se olisi tehty vain peittääksemme jotain. Mitä? Rapistunutta vanhaa maalia? No kyllä, sen juuri halusimme peittää. 

Kaikissa rakennuksissa on hometta. Olennainen kysymys on, onko homeella vaikutusta rakennuksen terveellisyyteen.

Ostaja alkoi tutkia seiniä vasta muutaman vuoden asumisen jälkeen, jolloin alkoi nähdä peikkoja kaikkialla muuallakin. Löydettyään muutamia paikallisia mikrobeja kohta 40 vuotta Suomen sääolosuhteissa ulkoilman kanssa kosketuksissa olevista ulkorakenteista vanhassa hometalossa, hän haastoi minut oikeuteen saadakseen rahaa remonttiin, jonka ilmeisesti yhä tänä päivänä hän ajattelee olevan välttämätön, vaikka löydökset eivät mitenkään uhkaa asumisterveyttä. Kuitenkaan hän ei ole näinä kolmena vuotena, mitä riitamme on kestänyt, aloittanut tätä tärkeänä pitämäänsä remonttia. 

Toki ymmärrän, että muutoin kokonaan nykyaikaan päivitettyyn taloon olisi kiva saada uudet ulkoseinätkin, mutta mikrobeja niihinkin tulee. Täysin steriiliä maailmaa ei ole olemassa. Ympäristössämme on homeita kaikkialla ja onneksi suurin osa homeista on harmittomia. Homeiden demonisoinnin sijaan tulisi fokus kiinnittää asumisterveyteen. Rakenteissa havaitut mikrobit tai niiden kasvu ei tarkoita automaattisesti vauriota tai varaa sisäilmaan.

Moni ei erota rakennuksen normaalia ikääntymistä poikkeuksellisista vaurioista ja siksi mittaviinkin purkutöihin voidaan lähteä heppoisin perustein pelkän mikrobiologisen analyysin perusteella. Kosteusvaurio aiheuttaa homeongelman vain korjaamattomana ja vain silloin, kun se on rakennusosassa, jolla on suora yhteys sisäilmaan. Olen jopa lukenut väittämän, että kaikissa rakennuksissa on jotakin hometta. Olennainen kysymys on, onko homeella vaikutusta rakennuksen terveellisyyteen. 

Yleisnäytöissä kävi paljon porukkaa, joista toki osa oli uteliaita haaskalintuja. Sattumalta ohi kävelevien sauvakävelijöiden ja sokkelin potkijoiden sekaan mahtui joka näytölle myös aidosti kiinnostuneita, muistelee Riuttamäki. 

Näiden paikallisten löydösten välittömän korjaamisen sijaan, ostajani kuitenkin valitsi sijoittaa kymmeniä tuhansia oikeustaisteluun saadakseen oikeutta. Ja samasta syystä minä päätin perustaa blogin. Haen blogilla oikeutta, en huomiota tai kostoa.  Tästä linkistä pääset lukemaan yhteenvetoni siitä, mikä kaikki tässä on pielessä. Blogini tarkoitus ei ole mustamaalaaminen, maalittaminen eikä manipulointi. En pyri vääristelemään totuutta, enkä johtamaan harhaan. Kerron tätä tarinaa läpinäkyvästi omasta näkökulmastani äärimmäisen rehellisesti omalla sarkastisella huumorillani ja satiirisellakin kerronnallani. Haluan ihmetellä ääneen kysymyksiä, joihin ei tunnu olevan olemassa selkeitä vastauksia, vaikka niin luulisi. Haluan herättää julkista keskustelua, oppia uutta ja parhaimmillaan onnistua varoittamaan muita – myös vastapuolen roolissa olevia.

Home sweet home

Ristikivi on 80-luvulla rakennettu Jyväskylän haluttu kaupunginosa muun muassa järven, golf-kentän ja hiihtolatujen läheisyyden vuoksi. Keskusta, koulut ja muut palvelut ovat lähellä. Talomme oli alueen ensimmäinen. Appivanhempani valitsivat aikoinaan aarteensa paikan tarkkaan, sillä alueella oli paljon märkää suomaastoa. He tiedostivat haasteen ja huolehtivat hulevedet omaan kaivoon, sillä tuolloin alueella ei vielä ollut kaupungin viemärijärjestelmää. Kaikki vedet eivät kuitenkaan koskaan omaan imeytyskaivoon päätyneet, vaan puutteelliset salaojat ja puutteellinen sokkelin vedeneristys päästi kosteuden nousemaan vuosien saatossa hienojakoiselta hiekkamaalta alapohjaan.

Pian pulpettikattoisia tiiliverhoiltuja puutaloja alkoi putkahdella naapurustoon ja laitumet muuttuivat tasokkaaksi tilastoalueeksi. Kaupunginosa kuuluu yhä Riuttamäen mukaan Jyväskylän kiinteistökaupan kestosuosikkeihin, vaikka korjaustarpeet alkavat olla ajankohtaisia valtaosalla alueen asutusta. 

Yleisnäytöissä kävi paljon porukkaa, joista toki osa oli uteliaita haaskalintuja. Sattumalta ohi kävelevien sauvakävelijöiden ja sokkelin potkijoiden sekaan mahtui joka näytölle myös aidosti kiinnostuneita, muistelee Riuttamäki. 

”Kukaan ei valittanut hajusta tai raportoinut reagoinnista havaitsemalleen sisäilmahaitalle, mutta homehistoria pelotti silti monia muutoin potentiaalisia ostajia pois”, Riuttamäki muistaa. ”Monet sanoivat suoraan, etteivät uskalla ostaa hometaustan vuoksi. Muistan kysyneeni heiltä, ostatko mieluummin tämän ikäisen tutkimattoman ja remontoimattoman talon? Harvassa tämän ikäisessä talossa on uusittu salaojia tai saati on salaojia lainkaan, Riuttamäki puuskahtaa. 

Mutta sitten saapui ostaja, joka ei esittänyt huolta mistään. Hän silloisine avopuolisoineen kertoivat seuranneensa remonttia jo pitkään Facebookista, jonne olin päivittänyt koko terapiaprojektini vaihe vaiheelta. He viestivät eläneensä mukana niin tiiviisti, että minulle puolituttu avopuoliso kertoi jopa kokeneensa syyllisyyttä näytöissä käymisestä ”selkäni takana.” Hän oli edesmenneen mieheni työkavereita ja edusti minulle suoraselkäisyyttä suurimmillaan. Niin tuttuja emme kuitenkaan enää siinä vaiheessa olleet, että hän olisi vihjannut minulle etukäteen heidän ostosuunnitelmistaan. Ensimmäisen kerran vuosien jälkeen halasimme ja itkimme vasta kaupanteon hetkellä Osuuspankissa. Tätä oli todistamassa myös Riuttamäki, joka myös otti onnellisesta hetkestä oheisen kuvan muistoksi. 

Ostaja oli avopuolisonsa kera välittäjien luokituksen mukaan niin sanottu kuuma ostaja. ”Se tarkoittaa, että ostaja käy selvästi kuumana kohteeseen, mutta ei kuitenkaan hätiköi. Insinööriostaja sen sijaan jättää kymmenien kohtien lisäselvityslistan”, selventää Riuttamäki. 

”He ihastuivat, ja olivat innoissaan. He halusivat perehtyä kaikkiin mahdollisiin saatavilla oleviin raportteihin. Ihastuminen ei kuitenkaan ollut sellaista huumaantumista, että kaikki olisi nähty ruusunpunaisten lasien läpi, vaan ostaja vaikutti tasapainoiselta sekä kyvykkäältä ottamaan asioista selvää. Hän oli oikein kohtelias ja miellyttävä.”

Kauppojen teko kesti jonkun aikaa pankin ja kaikkien vaadittavien lupapapereiden vuoksi. Hintaakin fiksattiin jonkun aikaa kohdilleen eli kyllä siinä aikaa oli kaikki mahdollinen huomioida. Vaikka tulinkin pyyntihinnasta paljon vastaan, talon hinta oli yhä ostajan kipurajoilla. Aloitin myymään taloa hintaan 298 000. Saastamoisen ilmaantuessa olin jo laskenut hintaa 279 tuhanteen, koska homehistoria verotti väkisinkin. Ja hän tinkasi hinnan 260 tuhanteen. Hän ei ollut budjetoinut kauppahinnan päälle remonttibudjettia, koska hänelle sanottiin, ettei mitään akuuttia remontoitavaa ole. Ja sekös häntä nyt kiukuttaa, kun hän tajusikin, että omakotitalo vaatii aina työtä – oli sitten homehistoriaa tai ei. 

Ympäristössämme on homeita kaikkialla. Onneksi suurin osa niistä on harmittomia. Homeiden demonisoinnin sijaan tulisi fokus kiinnittää asumisterveyteen.

”Hän kävi useamman kerran paikan päällä kohteessa. Aikaa oli harkita ja syynätä, mutta hän ei ollut mistään huolissaan” muistaa Riuttamäki, joka aina myös varmistaa ostajalta, onko kaikki raportit luettu ja ymmärretty. Mutta tässäkin välittäjä voi vain luottaa ostajan kertomaan, vaikka nyt tuntuu, että kunnon kuulustelu olisi ollut paikallaan. Ehkä tästä pitäisi järjestää ihan luetun ymmärtämisen koe ostajalle? Luettele mitkä osat taloa ovat alkuperäiset? Mikä on talon rakennusvuosi? Mitä pitää tehdä, kun katto alkaa vuotamaan? Nuo kaksi viimeisintä voisivat ehkä olla monivalintakysymyksiä.

Kauppakirjassa on kohta, missä ostaja allekirjoittaa lupauksen perehtymisestä kohteesta annettuun dokumenttiaineistoon ja ymmärtää ostavansa sen siinä kunnossa kuin mitä se on. Sanasta sanaan tuo kohta kuuluu näin: 

Millaista yleistä tietoisuutta ostajalta kunkin aikakauden rakentamisen riskeistä voidaan odottaa? 

”Ostajalta voidaan olettaa yleistä ko. aikakauden rakennustavan tyyppivirheiden tuntemusta, joiden lisäksi tietysti tulee huomioida puhtaasti ikääntymisestä johtuvat korjaustarpeet. Tällaista normaalista ikääntymisestä hyvä esimerkki tässä kohteessa on elinkaarensa loppupuolella oleva katto, jolle oltiin huollolla saatu lisäaikaa, mutta sen toki sen uusiminen on silti edessä kymmenen vuoden sisällä.” 

Piilovirhe-syytös liittyen ulkoseinärakenteeseen tuntuu vaikealta ymmärtää. Tottakai julkisivuverhoilun takaiset ulkoseinärakenteet ovat piilossa kaikissa taloissa. Kuten olen aiemminkin todennut, nyt se tapa on ollut piilossa vain hänen ymmärrykseltään. Ei se ole mikään virhe, että seinä on ummessa eikä sinne näe kunnolla ilman avauksia. 

Miten ihmeessä ostaja saattoi olettaa, että homepommi-talossa olisi remontoimattomat osat uudenveroiset?

Itse ajattelen, että olisin kiinnostunut perehtymään 80-luvun taloille tyypilliseen rakennustapaan, jos olisin sellaista ostamassa. Perehdyn jopa jääkiekon sääntöihin, nyt kun se laji on mieheni kautta elämääni tullut. En pysty katsomaan pelejä, ellen ymmärrä mitä katson. Pääsinpä kerran jopa opettamaan häntä lukemallani nippelitiedolla. Se oli hieno hetki. Nyt hän kertoo sitä tarinaa kaikille ollen selvästi minusta ylpeä. 

”Elleivät ajan riskirakenteet ole tuttuja niin niihin perehtyminen on juuri sitä selonottovelvollisuutta. Kyllähän sinun täytyy ymmärtää mitä ostat!”, Riuttamäki puuskahtaa ja jatkaa: ”Eli tässä tapauksessa vanhan peruskorjatun talon. Ostajalta odotetaan mielenkiintoa ottaa selvää niinkin isosta hankinnasta kuin oma koti.”

Riuttamäen mukaan ns. insinööriasiakas olisi teettänyt rakenneavaukset sen jälkeen, kun myyjä olisi esittänyt huoltaan tuuletuksen riittämättömyydestä. Mutta Saastamoinen ei ollut asuntokaupassa insinööriasiakas, vaikka puutekniikan insinööri koulutukseltaan onkin. Hän ei nähnyt tarvetta lisäselvityksille. 

”Ostajat ovat tänä päivänä valveutuneita. He osaavat sisutuksen sijaan miettiä kiinteistön teknisen käyttöiän yleensä hyvin. Tarjouksen ehtoihin voi tulla esimerkiksi homekoiratutkimus, mutta tässä kohteessahan sekin oli jo tehty.”

Toki ostaja olisi voinut tilata halutessaan homekoirat vielä uudelleen remontin valmistumisen jälkeen. Hän toisteli käräjillä usein lausetta, että hän luotti myyjään. Eli minuun. Miksi ihmeessä? Minäkään en ollut luottanut itseeni. Siksi olin palkannut kaikki mahdolliset asiantuntijat ja ammattilaiset tutkimaan, remontoimaan ja dokumentoimaan kaiken puolestani. Annoin heidän kaikkien numerot ostajalle ja kehotin konsultoimaan. Heihin minäkin olin turvannut vain pari vuotta aikaisemmin ja oletin nyt ostajan tekevän samoin. 

”Tietyt dokumentit pitää olla aina, kun kohdetta lähdetään myymään. Tässä tapauksessa niitä oli moninkertaisesti. Välittäjän tehtävä on muistuttaa myyjää tiedonantovelvollisuudesta. Sanonkin aina, että kerro mieluummin liikaa kuin liian vähän, ettei tulisi jälkipyykkejä. Ja tässä tapauksessa niin todella tehtiin. Oli mielettömästi annettu infoa, eikä mitään varmasti yritetty salata”, Riuttamäki summaa.

Home – hyvä vihollinen 

Riuttamäen aloittaessa alalla 80-luvun kohteilla ei vielä ollut samanlaista stigmaa mitä nyt. Nykyleimalle löytyvät perusteet ongelmallisista piilosokkeleista, tuulettumattomista julkisivuista sekä joko kokonaan puuttuvista tai puutteellisista salaojista. Aikakaudelle oli tavanomaista energiansäästö rakentamalla tiiviisti ja sen seurauksena syntyneet hajuhaitat ja homeongelmat. 

Talomme oli malliesimerkki siitä, miten Suomi homehtui. Taannoisen vuosikymmenten hyvä rakentamistapa sai aikaan pahaa jälkeä.

Talomme oli malliesimerkki siitä, miten Suomi homehtui. Taannoisen vuosikymmenten hyvä rakentamistapa sai aikaan pahaa jälkeä. Valtaosa 1970-1980-lukujen talojen home- ja kosteusvaurioista johtuu vääristä rakentamismenetelmistä. Energiansäästöhuumassa tehtiin esimerkiksi se virhe, että lisättiin eristemääriä ja rakenteiden tiiviyttä, mutta ilmanvaihtoa ei parannettu samassa suhteessa. Kasarilla seinärakenteen kastuminen olikin yksi yleisin vaiva. Ei siis mikään piilovirhe.

Näitä aikakauden tyypillisiä outouksia, voi ahne ostaja yrittää todistaa piilovirheiksi, jotka lain mukaan olisivat myyjän vastuulla viisi vuotta kaupoista. Vielä kun palkkaa kekseliään lakimiehen kääntämään lakia, sortuu perättömään lausumaan käräjäoikeudessa ja onnistuu johtamaan tuomaria harhaan, voi menestyä sellaisellakin ongelmalla, joka on jo ennen kaupantekoa hänelle kerrottu. Myyjän oikeusturvakäsityksen kannalta tämä toki on täysin kestämätöntä. 

Ylipäätään riitatilanteita on tullut Riuttamäelle vastaan urallaan hyvin harvoin. 

”Osaltani yritän aina kaikkeni, että oikeussalilta vältyttäisiin, sillä se vasta maksaa ja leimaa kohteen – kävi miten kävi. Yleensä asiat saadaan soviteltuna. Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen ollut oikeudessa todistamassa ja olen myynyt kuitenkin satoja asuntoja. Sanonkin aina, kun minua kiistoista konsultoidaan, että yrittäkää sovitella tai sitten pahimmillaan käy juuri näin kuin tässä on nyt käynyt; seuraa älytön farssi, jossa ei lopulta ole voittajia.”

Lähtisitkö vielä myymään kyseistä asuntoa?

”En uskaltaisi. Tässä on aivan liikaa kysymysmerkkejä ja liian iso sotku. Kaikki oikeuden pöytäkirjat pitäisi näyttää ostajalle. Jos sä et kerro, niin naapurit kertoo. Kun kohde on ollut oikeudessa, niin se on homeen jälkeen seuraavaksi pahin haaste myymisen kannalta – oikeustaiston lopputuloksesta huolimatta. Nyt tällä talolla on molemmat leimat niskassa.”

Välittäjien ajatellaan myyvän provikkapalkalla keinoja kaihtamatta missä tahansa kunnossa olevia kohteita, koska he ovat viimekädessä vastuista vapaita. Riuttamäki kuitenkin kumoaa tämän ennakkoluulon. 

”Ei tällä alalla voi mitenkään runnoa kauppoja. Oma koti on hyvin herkkä aihe. Välittäjän on ansaittava myös ostajan luottamus perustuen faktoihin, tai toimeksiannot jäävät kyllä vähiin.”

”Pystyn sanomaan ei kohteelle, jos se on riski myydä. Toimin hyvin yksityisyrittäjämäisesti. Maksan kaikki kohteen kulut; kuvaukset, stailaukset ja asiapaperit itse. Ellen saa kohdetta myytyä, ne kulut jäävät minulle. Kieltäytyminen on aina ollut minulle haastavaa, mutta vastuullisen välittäjän täytyy pystyä myös siihen. Olen joutunut kouluttamaan itseäni sanomaan asiakkaalle tarvittaessa rehellisesti, että minulla ei ole kohteelle ostajaa.”

Rakentamisen reaalimaailmassa on tehty aina virheitä ja tehdään tulevaisuudessakin. Nykyrakennuksia haastavat muun muassa ilmastonmuutoksen viistosateet ja lisääntyvä tekniikka. Siksi rakennusten on oltava anteeksiantavia eli vikasietoisia. Ja myös nykyostajien, sillä 80-luvulla rakennettu sen ajan hyvän rakennustavan mukaisesti rakennettu talo, ei ole piilovirhe, vaikka se olisikin nykytiedon valossa tehty väärin. Rakennushistoria on myös rakennusvirheiden historiaa. Varmista, että ostajasi on vikatietoisen lisäksi vikasietoinen – ja että välittäjäsi on täyttä kultaa kuin Riuttamäki. 

Lähde:https://www.rakennuslehti.fi/2016/06/nain-suomi-homehtui-hyva-rakentamistapa-sai-aikaan-pahaa-jalkea/